2/24 – Masturbointi kumppanin nähden

Jatketaan joulukalenterin haasteita vielä tänäänkin itsetyydytyksellä. Haasteessa yksi kehotettiin siis harrastamaan yksin rauhassa etenevää itsetyydytystä, mutta nyt aikaa vietetään kumppanin kanssa. Ei kuitenkaan ihan perinteisen seksin merkeissä.

Haaste 2: Harrasta sooloseksiä kumppanisi edessä niin, että hän ei saa koskea sinuun (eikä myöskään keskittyä omaan itsetyydytykseen). Eli hän katselee sinua ja sitä, millä tavoin tyydytät itseäsi. Kun olet saanut orgasmin tai haluat muuten lopettaa, vaihtakaa rooleja. Myöhemmin voitte kokeilla myös yhdessä masturbointia siten, että molemmat hyväilevät itseään samaan aikaan, mutta ette koske toisianne.

Miltä tuntui olla katselun kohteena? Tuntuiko se kiusalliselta tai kenties vain kiihottavalta? Miten ylipäätään koet kehosi, oletko siihen tyytyväinen vai oletko joskus tuntenut esim. ns. pimppi- tai penishäpeää?

(Jos et ole parisuhteessa, ehkä uskallat esim. masturboida jollekulle tuntemattomalle web-kamerassa ilman kasvojen näyttämistä?)

Olen kirjoitellut aiheesta vuonna 2008 (!) merkinnässä ”Itsetyydytys toisen nähden”, joten voisin lyhyesti päivittää omia ajatuksiani aiheesta. 12 vuoden aikana tilanne on muuttunut siten, että kumppanin edessä runkkaaminen on helpompaa kuin tuolloin, mikä nyt lienee melko arvattavaakin. Ja katselun kohteena oleminen ylipäätään. Lisäksi voisi kai todeta, että tietynlaisiin leikkeihin sopii toisen kiusoittelu tällaisella tavalla (saa katsoa, mutta ei koskea).

Kaikki Joulukalenteri 2020 -postaukset löydät täältä.

1/24 – Sooloseksiä pitkän kaavan mukaan

Oletko hieman samanlainen kuin minä eli jos harrastat itsetyydytystä, se on usein pikaista halujen purkamista? Äkkiä vain orgasmi ja toinen perään. Pitkät monipuoliset seksisessiot toteutuvat siis lähinnä vain puolison kanssa. Siinähän ei sinänsä ole mitään ongelmaa ja tokihan on ihanaa keskittyä seksiin kumppanin kanssa, kun sellainen on (ja kun pitkille seksikerroille on ylipäätään niin harvoin aikaa ja jaksamista). Mutta minkälaista olisi silti joskus kiihottaa itseään hitaasti pitkittäen kohti orgasmia erilaisilla tavoilla ja miettiä samalla mielessään monenlaisia fantasioita… ei tarvitsisi miettiä toisen osuutta millään tavalla, vaan keskittyminen olisi vain itsessä. Orgasmia voisi hyvillä mielin kasvattaa suuriin mittoihin.

Haaste 1: Harrasta sooloseksiä pitkän kaavan mukaan ainakin kerran tämän joulukuun aikana. Olit sitten sinkku tai parisuhteessa, järjestä siis itsellesi ainakin pari tuntia täysin vapaata aikaa, jolloin saat olla varmasti rauhassa ja keskittyä vain omaan nautintoosi. Älä pyri pikaiseen orgasmiin, vaan kiihota itseäsi kiusoittelevasti monta kertaa rajalle asti eli ns. edging. (Ja järjestä tietenkin sama mahdollisuus myös kumppanillesi, jos elät parisuhteessa. Jos haluatte, kertokaa toisillenne jälkikäteen kokemuksestanne ja nimimerkin takaa tämän postauksen kommenttikentässä!)

Missä tilanteissa normaalisti harrastat itsetyydytystä, jos olet parisuhteessa? Paikkaatko sillä halujen määrän ja ajankohdan eroja vai voitko itsetyydytyksessä harrastaa jotakin sellaista seksimuotoa, mitä kumppanisi ei halua edes katsella?

Vai oletko kenties sitä mieltä, että itsetyydytys ei kuulu parisuhteeseen? Mieti, miksi koet niin, vaikka itsetyydytys ei normaalitilanteessa ole mikään parisuhdeseksin korvaaja, josta täytyisi olla mustasukkainen. Sen sijaan itsetyydytyksellä on yleensä vain positiivisia vaikutuksia, jos kyse ei ole mistään pakkomielteisestä riippuvuudesta. Lue esimerkiksi tästä blogista kirjoitukseni ”Itsetyydytys ei ole vain sinkuille” tai terve.fi:n artikkeli ”Vahingoittaako masturbointi parisuhdetta?”

Kaikki Joulukalenteri 2020 -postaukset löydät täältä.

Joulukalenteri eli 24 erilaista seksihaastetta

Tänä vuonna Housuitta-blogissa julkaistaan vähän erilainen joulukalenteri kuin aiempina vuosina. Tällä kertaa joulukuun postauksista nimittäin paljastuu haasteita. Montako niistä haluat ja uskallat ottaa vastaan? Lähde mukaan avoimin mielin ja jaa kommenteissa kokemuksesi. :) Kalenterin haasteet on suunnattu erityisesti pariskunnille, mutta soveltaen niitä voi toteuttaa yksinkin. Muista leikkimielisyys! Mikään näistä haasteista ei ole esim. vaarallinen, joten ainakin melkein kaikkea voi kokeilla ihan vain vaikka ”huviksi”, vaikka lopulta päätyisit/päätyisitte siihen tulokseen, että asia ei tuntunut nautinnolliselta tai se ei muuten ollut oma juttu.

Huomisesta alkaen tässä blogissa siis joka päivä jouluun asti ”seksihaasteita”. Kaikki joulukalenteri 2020 -postaukset tulet löytämään myös tämän linkin takaa. Tervetuloa mukaan!

***

Aloitustehtävä 30.11.: Mieti ja kirjaa ylös, millaista seksielämäsi on. Oletko kokeilunhaluinen vai harrastatko mieluiten tuttuja hyväksi havaittuja seksitapoja? Mitä kaikenlaista olet kokeillut seksissä? Mitä et ole kokeillut ja mitä haluaisit kokeilla? Kirjaa ainakin yksi asia, jonka haluaisit toteuttaa tai muuttaa seksielämässäsi joulukuun aikana. Mieti, mikä on estänyt sinua aiemmin toteuttamasta sitä. Jos kyseessä on jokin sellainen seksimuoto, jota sinun ei ole mahdollista harrastaa kumppanisi kanssa, mikä olisi sellainen asia, mikä teitä molempia kiinnostaa edes hieman ja mitä siis pystyisitte kokeilemaan? Jos et ole tutustunut Housuitta-blogin tarjoamaan seksuaaliset mieltymykset -lomakkeeseen aiemmin, ehkä haluat käyttää sitä apuna. Ja jos haluat, voit jakaa vastauksesi kommenttikentässä.

PS. Joulukalenterin tulevat haasteet eivät kaikki liity erilaisiin seksitapoihin. Tämä tehtävä kuitenkin alustaa haastekalenteria.

Sovintoseksiä

Riidan jälkeinen sovintoseksi on ihanan kiihkeää, kuten moni on varmasti kuullut ja kokenut myös itse. Minulla itselläni on useita kokemuksia nautinnollisista riitelyn jälkeisistä seksikerroista, koska pitkän parisuhteen aikana riitoja on ikävä kyllä ollut useita kertoja. Onneksi mikään riidoista ei ole ollut ylitsepääsemätön, vaan pieniä tyhmiä riitelyjähän ne useimmiten on ollut. Kun tilanne sitten vihdoin saadaan hieman rauhoittumaan (yleensä keskustelemme sängyssä sen jälkeen, kun lapset on saatu nukkumaan), sitä yleensä haluaa olla toisen lähellä – halata ja suudella toista. Siitä taas tilanne etenee melko helposti tietenkin seksiin… 

Itselläni on oikeastaan enemmän kokemuksia ”sovintokeskustelun jälkeisestä seksistä”, eikä niinkään sellaisesta sovintoseksistä, että puhumisen sijaan haettaisiin sovintoa ja läheisyyttä pelkän seksin avulla. Vaikka onhan sitä toki myös joitakin kertoja jätetty keskustelut sikseen ja päädytty riitelystä suoraan kiihkeään seksiin… ja keskusteltu on sitten joskus jälkikäteen, jos se sitten on vielä koettu tärkeäksi.

Photo by Jonathan Borba on Pexels.com

No mutta muutama päivä sitten kävi siis niin, että harrastimme seksiä välittömästi sovinnon aikaansaamiseen jälkeen. Onnistuneen keskustelun ja jonkinlaiseen kompromissiin päätymisen jälkeen ehdotin miehelleni, että voisimme vaikka pikaisesti hyväillä toisiamme käsin ennen kuin alamme nukkua (minulla oli ovulaatioajankin vuoksi haluja normaalia enemmän). Usein tällaisissa tilanteissa seksi etenee yhdyntään asti, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mitään tarvetta. Välillä kun pelkkä kädellä hyväilykin tuo suuren nautinnon, kun mieli on sopivasti mukana! :)

Hyväilimme siis toistemme vartaloita ja olin jo melko herkkänä siinä vaiheessa, kun mieheni vihdoin kosketti klitoristani. Orgasmiini ei vaadittu enää kovinkaan pitkää hyväilyä, vaan melko pian tulin ensimmäisen kerran voimakkaasti. Mies on tottunut siihen, että yleensä kaipaan useita orgasmeja, joten pyytämättä hän piti vain lyhyen tauon ja jatkoi sitten klitorikseni hyväilyä. Tulin pian uudelleen.

Koska olin tuossa vaiheessa jo todella märkä, mies laittoi sormensa sisääni ja jatkoi hyväilyäni vaginan etuseinämää painellen. G-pisteen alueen hyväily tuottikin ihanasti nautintoa ja lisäkiihotusta toi, kun miehen toinen sormi koski hieman peppureikääni. Tunsin paineen tunteen kasvavan alapäässäni. Samoihin aikoihin kun orgasmin huippu alkoi lähestyä, mies sai yhtäkkiä kätensä päälle nestesuihkun. Kaiken tämän seurauksena sain todella voimakkaan orgasmin ja sen myötä niin voimakkaan tunnereaktion, että melkein itkin. Mies puheli olevansa todella kiihottunut squirttaamiseni vuoksi ja tyydytin hänetkin kädellä orgasmiin asti, minkä jälkeen makoilimme pitkään vierekkäin halaillen. Aamulla todellisuus tuli eteen väsymyksen ollessa kamalaa, mutta olihan se silti sen arvoista. ;)

Tämä ei ollut ensimmäinen squirttaamiseni (ensimmäisestä olen kirjoitellut täällä), mutta ei sitä ole tainnut tapahtua parin vuoden aikana kuin ehkä 10+ kertaa. Siten siis, että nestettä tulisi selvästi. Harvinaista herkkua siis, vaatii minulta voimakkaan kiihottumisen ja sopivan vapautuneen olotilan. Välillä minulla on seksissä sellainen tunne, että squirttaus olisi pian tapahtumassa, mutta jokin sitten kuitenkin on esteenä pään sisällä tms.

Elina Tanskanen selittää sovintoseksin kiihkeyttä IS:n jutussa seuraavasti: 

”Osittain kiihkeys selittyy jo sillä ylivirittyneellä tilalla, johon ihmiset päätyvät niin keholtaan kuin mieleltään riidellessään. Sovintoseksi saattaa tuntua erityisen nautinnolliselta ja jopa rauhoittavalta tuon fysiologisen reaktiomyrskyn takia.

Oman henkisen jännitteensä sovintoseksiin voi tuoda myös riidan aiheuttama eron uhka – monesti välienselvittely kun vie ajatukset siihen, mitä tapahtuu, jos erimielisyyksiä ei saadakaan selvitettyä. Menettämisen pelon kohtaaminen voi saada tarramaan kumppaniin sellaisella intensiteetillä, että sovintoseksistäkin kehkeytyy keskivertorakastelua parempaa.”

Millaisia kokemuksia sinulla on sovintoseksistä? Entä naisen squirttaamisesta? Squirttaamisesta on ollut muuten viime keväänä hyvä kirjoitus Seksualistin blogissa.

Onko sinulla seksiblogi? Ilmoittaudu!

Muistutuksena: Blogissamme olevia seksiblogilistauksia päivitetään säännöllisesti, mutta varmasti joitakin suomalaisia blogeja listalta edelleen puuttuu.

Jätä siis kommenttina vinkki omastasi tai jonkun muun julkisesta seksiblogista, niin lisäämme sen oikealle listalle:

Myös englanninkieliset käyvät – niitä on listattuna täällä.

Ps. Pahoittelut, jos joku sai ilmoituksen joulukalenteripostauksesta. Tarkoitus oli ajastaa joulukuulle eikä vielä julkaista, joten on siksi piilotettu nyt. :)

Photo by Lisa on Pexels.com


PS. Hyviä suomalaisia seksiblogeja olisi mukavaa saada lisää! Meille voit lähettää tekstisi julkaistavaksi, jos haluat julkaista vain esimerkiksi pari seksiin liittyvää tekstiä ilman oman blogin luomista. Mutta jos päätät luoda oman blogin ja valitset alustaksi WordPressin, voit käyttää tätä linkkiä ja tuet samalla blogiamme. Kiitos!