Kirjoittelin vuonna 2019, miten olin ensimmäistä kertaa havaittavasti squirtannut. Todella voimakas kiihottuneisuus, sopivan voimakas g-pisteen alueen sormettaminen sekä samalla klitoriksen hyväily saivat sen tuolloin aikaan, ja samalla ”reseptillä” niitä on tullut tuon jälkeen monia kertoja uudelleenkin. Mies pitää squirttaamista kiihottavana ja usein yrittääkin saada minut suihkuamaan, mutta ei se läheskään aina yrittämällä sitten kuitenkaan tapahdu. Squirttaus vaatii minulta juuri oikeanlaisen voimakkaan kiihottumisen, mutta samalla kuitenkin rentoutuneisuuden. Välillä on jotenkin vaikeaa päästää itsensä sen paineentunteen yli, joka juuri ennen squirttaamista tulee ja siksi squirttaus jää tapahtumatta. Toisaalta taas välillä ejakulaatio on vain jokin ihan pieni nestepurkaus, mitä ei suihkuamiseksi voi kutsua.
Jos nyt joku ajattelee, että virtsankarkailua se suihkuaminen vain on, niin siitähän ei tässä ilmiössä kuitenkaan ole kyse (vaikka squirttaamisneste onkin todennäköisesti suurelta osin pissaa). Mutta onko sillä sitten edes niin suurta merkitystä? Se on silti minusta ja myös miehestäni kiihottavaa. Miehelläni oli joskus pitkään fantasioita siitä, että onnistuisin squirttaamaan hänen suuhunsa 69-asennossa ja joskus semmoinenkin sitten tapahtui. Ja miehen mielestä se on ollut yksi kiihottavimmista seksitilanteistamme.
Riidan jälkeinen sovintoseksi on ihanan kiihkeää, kuten moni on varmasti kuullut ja kokenut myös itse. Minulla itselläni on useita kokemuksia nautinnollisista riitelyn jälkeisistä seksikerroista, koska pitkän parisuhteen aikana riitoja on ikävä kyllä ollut useita kertoja. Onneksi mikään riidoista ei ole ollut ylitsepääsemätön, vaan pieniä tyhmiä riitelyjähän ne useimmiten on ollut. Kun tilanne sitten vihdoin saadaan hieman rauhoittumaan (yleensä keskustelemme sängyssä sen jälkeen, kun lapset on saatu nukkumaan), sitä yleensä haluaa olla toisen lähellä – halata ja suudella toista. Siitä taas tilanne etenee melko helposti tietenkin seksiin…
Itselläni on oikeastaan enemmän kokemuksia ”sovintokeskustelun jälkeisestä seksistä”, eikä niinkään sellaisesta sovintoseksistä, että puhumisen sijaan haettaisiin sovintoa ja läheisyyttä pelkän seksin avulla. Vaikka onhan sitä toki myös joitakin kertoja jätetty keskustelut sikseen ja päädytty riitelystä suoraan kiihkeään seksiin… ja keskusteltu on sitten joskus jälkikäteen, jos se sitten on vielä koettu tärkeäksi.
No mutta muutama päivä sitten kävi siis niin, että harrastimme seksiä välittömästi sovinnon aikaansaamiseen jälkeen. Onnistuneen keskustelun ja jonkinlaiseen kompromissiin päätymisen jälkeen ehdotin miehelleni, että voisimme vaikka pikaisesti hyväillä toisiamme käsin ennen kuin alamme nukkua (minulla oli ovulaatioajankin vuoksi haluja normaalia enemmän). Usein tällaisissa tilanteissa seksi etenee yhdyntään asti, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mitään tarvetta. Välillä kun pelkkä kädellä hyväilykin tuo suuren nautinnon, kun mieli on sopivasti mukana! :)
Hyväilimme siis toistemme vartaloita ja olin jo melko herkkänä siinä vaiheessa, kun mieheni vihdoin kosketti klitoristani. Orgasmiini ei vaadittu enää kovinkaan pitkää hyväilyä, vaan melko pian tulin ensimmäisen kerran voimakkaasti. Mies on tottunut siihen, että yleensä kaipaan useita orgasmeja, joten pyytämättä hän piti vain lyhyen tauon ja jatkoi sitten klitorikseni hyväilyä. Tulin pian uudelleen.
Koska olin tuossa vaiheessa jo todella märkä, mies laittoi sormensa sisääni ja jatkoi hyväilyäni vaginan etuseinämää painellen. G-pisteen alueen hyväily tuottikin ihanasti nautintoa ja lisäkiihotusta toi, kun miehen toinen sormi koski hieman peppureikääni. Tunsin paineen tunteen kasvavan alapäässäni. Samoihin aikoihin kun orgasmin huippu alkoi lähestyä, mies sai yhtäkkiä kätensä päälle nestesuihkun. Kaiken tämän seurauksena sain todella voimakkaan orgasmin ja sen myötä niin voimakkaan tunnereaktion, että melkein itkin. Mies puheli olevansa todella kiihottunut squirttaamiseni vuoksi ja tyydytin hänetkin kädellä orgasmiin asti, minkä jälkeen makoilimme pitkään vierekkäin halaillen. Aamulla todellisuus tuli eteen väsymyksen ollessa kamalaa, mutta olihan se silti sen arvoista. ;)
Tämä ei ollut ensimmäinen squirttaamiseni (ensimmäisestä olen kirjoitellut täällä), mutta ei sitä ole tainnut tapahtua parin vuoden aikana kuin ehkä 10+ kertaa. Siten siis, että nestettä tulisi selvästi. Harvinaista herkkua siis, vaatii minulta voimakkaan kiihottumisen ja sopivan vapautuneen olotilan. Välillä minulla on seksissä sellainen tunne, että squirttaus olisi pian tapahtumassa, mutta jokin sitten kuitenkin on esteenä pään sisällä tms.
Elina Tanskanen selittää sovintoseksin kiihkeyttä IS:n jutussa seuraavasti:
”Osittain kiihkeys selittyy jo sillä ylivirittyneellä tilalla, johon ihmiset päätyvät niin keholtaan kuin mieleltään riidellessään. Sovintoseksi saattaa tuntua erityisen nautinnolliselta ja jopa rauhoittavalta tuon fysiologisen reaktiomyrskyn takia.
Oman henkisen jännitteensä sovintoseksiin voi tuoda myös riidan aiheuttama eron uhka – monesti välienselvittely kun vie ajatukset siihen, mitä tapahtuu, jos erimielisyyksiä ei saadakaan selvitettyä. Menettämisen pelon kohtaaminen voi saada tarramaan kumppaniin sellaisella intensiteetillä, että sovintoseksistäkin kehkeytyy keskivertorakastelua parempaa.”
Millaisia kokemuksia sinulla on sovintoseksistä? Entä naisen squirttaamisesta? Squirttaamisesta on ollut muuten viime keväänä hyvä kirjoitus Seksualistin blogissa.
Vuonna 2018 kirjoitin merkinnän ”Orgasmit, ennen ja nyt <3”, jossa kerroin melko kattavasti siitä, millaisia muutoksia orgasmien saamisessani on tapahtunut. Tuon merkinnän kirjoittamisen jälkeen suurin muutos on kai tapahtunut nänniorgasmin osalta; niitä en ole enää saanut, kun rinnat ovat taas raskauden ja imetyksen loputtua olleet ”normaalit” (nännien koskettelu on kyllä edelleen silti nautinnollista). Niin ja olenhan myös squirtannut joitakin kertoja tämän vuoden aikana, uusi juttu sekin! Olen myös hieman tuskastunut jossain kohtaa syksyllä, kun orgasmit tuntuivat olevan laimeampia kuin normaalisti (ks. merkintä paluu kohti kokonaisvaltaisempaa nautintoa), mutta nyt ollaan taas päästy takaisin entiseen sen osalta. Meillä on ollut parempaa seksiä, ja mitä tuohon squirttaamiseen tulee, juuri viime viikonloppuna sellainen taas tapahtui kunnolla voimakkaan kiihottumisen (ja g-pisteen alueen hyväilyn) seurauksena. En vieläkään oikein tiedä, onko se – siis squirttaaminen – suoranaisesti toivottava asia, kun ei meillä mitään fetissiä asiaan liittyen ole kummallakaan, mutta mikäpä siinä sitten, jos lakanat ovat vähän märät… :)
Toisille yhdenkin orgasmin saavuttaminen voi olla työn takana, mutta minulle taas monien orgasmien saaminen saman seksikerran aikana on yleistä. Yleensä minulle hyväillään 1-2 orgasmia (käsin, leluilla tai suuseksillä) ennen kuin ryhdymme mihinkään yhdyntään. Yhdynnän aikana en välttämättä saa orgasmeja, jos en sitten hyväile klitorista samalla. Olen siis saanut pelkällä emätinyhdynnällä vain todella harvoin orgasmeja, vaikka saan siis nykyisin kyllä melko useinkin ”g-piste-orgasmeja”, jos sormella tai lelulla hyväilee emättimen etuseinämää oikeanlaisella tavalla, mutta penis ei yhdynnässä osu yhtä hyvin. Välillä on sellaisiakin kertoja, että keskitymme pitkän aikaa vain minuun ja saatan tulla esimerkiksi kymmenen kertaa. Tällöin alapääni on hyvin märkä ja turvonnut, joten sisälle voi laittaa isompiakin asioita kuin peniksen.
Vanhoja orgasmeihin liittyviä postauksia selatessani törmäsin myös ”Orgasmi unessa” -kirjoitukseeni ja mietin, koska viimeksi olisin sellaisen saanut. Ei mitään muistikuvaa. Jokin aika sitten kyllä heräsin, kun näin unta, jossa sain orgasmin ja heräsin siis silloin, mutta en tuolloin oikeasti orgasmia saanut.
Allekirjoittaneen makuuhuoneessa helmikuisena iltana tapahtunutta, kun takana voimakkaita orgasmeja sisältänyttä kiihkeää seksiä.
Mies: Kastelit sitten lakanan. Minä: ?? Mies: Tän kohdan. (näyttää kosteaa aluetta*) Minä: Eli meinaatko, että mä.. Mies: Squirttasit. Minä: En mä oo tiennyt semmosta osaavani. Mies (naurahtaen): No nyt osaat. Minä (hämmentyneenä): En mä mitään huomannut tai tuntenut. Vaikka en kyl sinänsä tiedäkään, mitä mun ois kuulunut tuntea. Ootko ihan varma? Mies: Mä nyt olin aika aitiopaikalla… Minä: Nii… Mut voihan mun lantionpohjalihakset olla aika heikossa kunnossa ja jos siks olikin muusta kyse. Eikä! Tätä pitää kyl yrittää kokeilla uusiks, vaikka ei se kuitenkaan sit yrittämällä tuu.
Minähän kirjoittelin kolmisen vuotta sitten mietteitä siitä, olisiko ejakuloimista (eli siis keinoja sen saavuttamiseen omalla kohdalla) mahdollista opetella. Olinhan vuosien mittaan alkanut saamaan satunnaisesti emätinorgasmeja ja raskauden myötä herkistyneiden rintojen ansiosta myös nänniorgasmeja, joskin nyt nänniorgasmitaito näyttää hiipuneen, kun raskaus- ja imetysaika on takana (ja rinnat siis normaalitilassaan). No, tämä tuli nyt täysin yrittämättä. Ei minulla mitään squirttausfantasioita ole sinänsä, mutta onhan siinä jotain kiihottavan mielenkiintoista! Ei vain ole tullut ejakulointia (siihen tähtääviä tyydytystapoja) edes koskaan sen ihmeemmin yritettyä, vaikka merkintä tuli tuolloin asiasta kirjoiteltua.
Tällä kertaa takana oli siis melko pitkäkestoinen seksituokio. Olin megahimoissa ovulaatioajan vuoksi ja olin saanut jo voimakkaita orgasmeja. Klitoriksen hierominen ja sopiva paine g-pisteen alueelle aiheutti ilmeisesti lopulta siis laukeamisen tällaisella tavalla. Kuka tietää, onko jotain pieniä huomaamattomia ”suihkuorgasmeja” tapahtunut aiemminkin, mutta nyt mies pääsi tilannetta todistamaan. Ja minulla on olo, että minäkin haluan myös nähdä nesteen suihkuavan! Silmäni menevät aina orgasmihetkillä kiinni ja ko. seksikerralla siis olin niin voimakkaan orgasmituntemuksen vallassa, etten edes ymmärtänyt jotain normaalista poikkeavaa tapahtuvan. Mutta ehkä joskus saatte lukea, miten tilanne on meillä edennyt…
(*) ei sentään niin suurta määrää nestettä ollut, että lakanoita olisi tarvinnut alkaa vaihtamaan, mutta ei normaalisti ole sellaisia näkynyt meidän seksin jäljiltä ;) ja juu, oli tämä sitten periaatteessa ihan vain pissaa tai ei, niin väliäkö sillä.
Kirjoitin viimeksi nänniorgasmeista, jollaisia aloin saamaan tämänhetkisen raskauden myötä, koska rinnat ovat muuttuneet herkemmiksi. Emätinorgasmeja olen saanut elämässäni puolivahingossa vain muutamia satunnaisia, kunnes jokin muuttui joitakin kuukausia sitten (silloin en ollut vielä raskaana, joten se ei selitä kyseistä asiaa).
Olin viime syksynä todella usein lähellä emätinorgasmia harrastaessamme seksiä mieheni kanssa, mutta kuitenkin huippu jäi sillä tavoin saavuttamatta ja lopulta oli aina helppoa turvautua klitoriksen hyväilyyn. Sillä tavalla orgasmit kun tulevat yleensä nopeasti ja helposti.
No, tekemäni haasteen vuoksi aloin treenata loppuvuodesta lantionpohjalihaksia hyvinkin säännöllisesti ja oletettavasti tämä sai alapääni hieman herkistymään. Varmasti osansa voi olla silläkin, että halusin uskoa treenin vaikuttavan tähän ja mielen voima on suuri… Lisäksi yritimme miehen kanssa normaalia enemmän saada minulle emätinorgasmia, joten emme siirtyneet niin helposti klitoriksen hyväilyihin. Tämän seurauksena opimme jossain kohtaa tyylin, jolla mies saa sormetettua minulle melko varmasti emätinorgasmin.
Nyt en ole enää treenaillut ihan niin ahkerasti lantionpohjalihaksia, mutta taito on silti säilynyt. En vieläkään saa orgasmia yhdynnän avulla, mutta sormettamalla tai joillakin leluilla oikeanlainen rytmikäs, suhteellisen voimakas g-pisteen alueen hyväily saa minulle aikaiseksi orgasmin. Klitorista tyydyttämällä orgasmi on toki edelleen helpompi saavuttaa ja se on useammin käytössä, mutta on joillain tavoin kiehtovaa, että orgasmeja voi saada monenlaisilla tavoilla.
Entä voisiko oppia ejakuloimaan, jos kokeilisi ja harjoittelisi erilaisia tekniikoita?
En oikein tiedä, miten suhtautuisin ejakulaatioon. Siis: siinä on jotain kiihottavaa (sekä minun että mieheni mielestä), mutta olisihan se aika epäkäytännöllistä, jos lakanoita saisi olla vaihtelemassa. Lisäksi eihän edes ole täysin varmaa, mistä ejakuloimisessa on kyse – onhan tämä yksikin suht uusi tutkimus, jonka mukaan suuria määriä ejakuloivien naisten ejakulaationeste olisikin vain lähinnä virtsaa, vaikka mukana suurimmalla osalla oli lisäksi pieni määrä Skenen rauhasista tullutta PSA:ta. Kyseisessä tutkimuksessa oli alle 10 henkilöä jne., joten toki siihen voi suurella varauksella suhtautua. Ja vaikka kyse olisikin suurelta osin virtsasta, niin mitäpä sillä sitten oikeastaan on merkitystä mihinkään, jos kyse on kuitenkin voimakkaan kiihottumisen aikaansaamasta asiasta eikä siitä, että henkilö vain pissaisi.
Joissakin pornoleffoissa, joissa nestettä suihkuaa suuria määriä, on varmasti mukana paljon ihan tarkoituksella tehtyjä feikkikohtauksia. Eli että esimerkiksi vettä on vain tarkoituksella juotu paljon ja squirttaaminen onkin oikeastaan vain virtsankarkailua. Näin voi olla oikeassakin elämässä. Naisen ejakulaatio on kyllä sinänsä mahdollista, mutta kun puhutaan suurista suihkuavista nestemääristä, kyse on todennäköisesti oikeastaan vain virtsan suihkuamisesta (vaikka mukana voi ollakin myös Skenen rauhasista tullutta ainetta). Kyseessä on toki kuitenkin eri asia kuin varsinainen virtsankarkailu.
Mutta olisiko siis ”oikea” ejakulaatio mahdollista oppia? G-pisteen alueen ja klitoriksen hyväily pitkän aikaa lienee oikea lähtökohta keinon etsimiseen. Orgasmiahan ejakulaatio ei välttämättä vaadi, vaan tärkeää on voimakas kiihottuminen. Seurauksena ei vain ehkä ole kuin jokin pieni määrä ejakulaationestettä, joten siitä ei suuresti taitaisi iloa saada. Mutta seksihän on hauskaa, joten voisihan tuota huviksi yrittää saavuttaa. Ehkä jokin patjansuojus olisi varuilta hyvä olla, jos seurauksena onkin suihkuava neste – oli se sitten ”hajuton ejakulaationeste” tai ihan vain virtsarakosta peräisin olevaa melkein-normaalia pissaa. Ei sitä tiedä, mitä kaikkea varsinkin näin raskaana ollessa vahingossa tapahtuu, kun lihakset löystyvät ja rakko täyttyy normaalia nopeammin, heh.
Edit: Lue myös uudempi merkintäni Squirt vuodelta 2019.