Homo vai hetero?

Radio Rockin leikkimielisen ”Homo vai hetero?” -ohjelman innoittamana kirjoitan nyt vihdoin seksuaalisuudesta. Asiasta, joka seuraa meitä tavalla tai toisella vauvaiästä kuolemaan saakka. Tällä kertaa en kuitenkaan kirjoita yleisesti seksuaalisuudesta, vaan seksuaalisesta suuntautumisesta. Siispä kysynkin, homo vai hetero – vai kenties bi? Radio Rockin tavoin en aio sitä selvittää yhdellä kysymyksellä, vaan haluan miettiä asiaa useammalta kannalta. Voiko kukaan olla oikeasti 100 % hetero? Voisiko ollakin niin, että meissä useimmissa on myös pieni ripaus homoseksuaalisuutta, mutta yhteiskunnan normien painostaessa kiellämme sen?

Kysymyksiä tyyliin ”Olenkohan bi tai homo, koska kiihotun samaa sukupuolta olevista henkilöistä?” näkee usein nuortenlehtien palstoilla. Kysyjiä rauhoitellaan sillä, että nuorena on täysin normaalia olla kiinnostunut monenlaisista asioista ja seksuaalinen suuntautuminen vakiintuu vasta myöhemmällä iällä.

Sinänsä asiasta huolestuminen onkin ymmärrettävää. Suurin osa ympärillä olevista ihmisistä vaikuttaa olevan kiinnostuneita vain vastakkaisesta sukupuolesta, ja siksi omat kiinnostuksen kohteet tuntuvat vääriltä ja kielletyiltä, vaikka eletäänkin jo 2000-luvulla. Vanhat myytit siitä, kuinka homoseksuaalisuus on sairaus ja syntiä, kummittelevat edelleen taustalla, niin vähemmästäkin ahdistuu. Mitä vikaa minussa on? Mitä vanhempani tai kaverini tästä sanovat? Joudunko helvettiin?

No, nykyisin tiedetään, ettei homous ole sairaus ja seksuaaliseen suuntautumiseensa ei oikein voi vaikuttaa. Esimerkiksi homoseksuaalisuuden synnystä on kehitelty kymmeniä erilaisia teorioita (mitä nyt psykologian tunneilta mieleen muistuu, niin syinä on pidetty aivojen osien poikkeamia, geenejä, äidin suurta stressiä odotusaikana, jne.). Itse kyllä olen sitä mieltä, että syiden hakeminen on vähän typerää – toki se voi lisätä homoseksuaalisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä, mutta miksi kaikelle pitää hakea syitä. Minulle ainakin on ihan se ja sama, minkä takia joku rakastaa samaa sukupuolta olevaa ihmistä. Vaikka se olisi oma valinta. Kai kaikki ihmiset saa tehdä, kuten haluaa, jos se ei aiheuta muille ihmisille mitään haittaa. Miten kukaan voi kieltää toiselta rakkauden? (Ja ei, asiaa ei voi verrata millään tavoin esim. pedofiliaan.)

Nykyisin on julkaistu tutkimuksia myös siitä, kuinka suuri osa ihmisistä olisi oikeasti jollain tavalla biseksuaaleja. Yleensä tämä puoli kuitenkin kielletään itseltä. Toisaalta taas nykyisin tuntuu välillä siltä, että biseksuaalisuus on jonkinlainen muoti-ilmiö varsinkin tyttöjen keskuudessa. Liekö se sitten kuitenkaan pelkkä muoti-ilmiö; ehkä vain ennen ei olla niinkään uskallettu myöntää sitä, että myös sama sukupuoli saattaisi kiinnostaa. Tietenkin ”syynä” voi olla myös määritelmät. Milloin ihminen voi sanoa olevansa biseksuaali? Voiko olla ”100% hetero”, jos fantasioissaan rakastelee samaa sukupuolta olevan kanssa? Onko kuitenkaan biseksuaali, jos ei tunne kuin seksuaalista halua samaa sukupuolta kohtaan? Onko tällöin kyse vain kokeilunhalusta?

Entä onko eroa miesten ja naisten välillä? Onko naisille helpompaa myöntää olevansa bi (tai lesbo)? Ja miten on – moniko tämän blogin lukijoista voisi edes kuvitelmissaan rakastella samaa sukupuolta olevan kanssa? Kiinnostaisiko jotakuta miestä ihan vain kokeilumielessä kokeilla, miltä tuntuisi antaa suuseksiä miehelle – vai onko ajatus aivan vastenmielinen? Entä miten on naisten kohdalla?

Tässä kohtaa voisi toki kertoa omasta elämästäänkin. Suurimmaksi osaksi tunnen kiinnostusta miehiä kohtaan ja miehen kanssa seurustelenkin, enkä ole 100% varma, että pystyisin siihen naisen kanssa. Sen sijaan minulla kyllä on seksifantasioita naisistakin ja kokeilu kiinnostaisi suuresti, mutta ainakaan vielä ei ole tarkoitusta harrastella ryhmäseksikokeiluita. ;) Mutta miten sitten määrittelisin seksuaalisen suuntautumiseni? En tiedä (vielä?) ja minusta onkin vähän turhaa lähteä määrittelemään itseään. Ehkä olen bi, ehkä hetero – mitä väliä.

Miten tyydyttää kumppani tai edes itsensä?

Blogiini on saavuttu paljon hakusanoilla tyyliin ”miten naiselle orgasmi”, ”miten pitää hyväillä klitorista”, ”neuvoja orgasmin saantiin”, ”miten tyydyttää kumppani”, jne. Tarvetta siis lienee artikkelille, jossa puhuttaisiin varsinkin naisen tyydyttämisestä.

Orgasmiin liittyen olenkin jo kirjoittanut artikkelin Orgasmin taikaa, jossa keskustelimme mm. siitä, miten orgasmi on helpoin saavuttaa. Edelleen kuitenkin haluaisin muistuttaa, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja vain itse kokeilemalla ja opettelemalla voi löytää parhaimman tavan! Ja tämän jälkeen voi kertoa kumppanilleen, mistä tykkää. (Ja toisaalta, jos pohtii, miten tyydyttäisi parhaiten kumppaniaan, on helpointa kysyä häneltä itseltään. Vaikka minä tykkäisin kovasti suuseksistä, voi olla, ettei kumppanisi siedä sitä.)

Ennen kuin toinen toista kuitenkaan voi sen pahemmin lähteä tyydyttämään, täytyy tietysti molempien haluta seksiä. Siksi jonkinlainen vastaus ensin kysymykseen ”miksi nainen ei halua”, vaikka haluttomuudesta täytyisikin kirjoittaa ihan kokonaan oma merkintänsä. Ja tällä kertaa vastaus onkin lähinnä yksittäiseen tilanteeseen, jossa ongelma piilee siinä, että mies haluaisi seksiä juuri nyt heti, kun taas nainen ei kenties ole kiinnostunut siitä tällä sekunnilla. Toki nainenkin välillä haluaa pikaseksiä, mutta usein virittäytymiseenkin täytyy varata aikaa ja halua. Suutelua, halailua, sylikkäin oloa, puhumista, koskettelua – eli yleisesti kaikenlaista läheisyyttä.

Olettaen, että tämän jälkeen myös naisenkin halut ovat syttyneet, koskettelu ja suutelu voi siirtyä vaikkapa kasvoista kaulan ja korvanlehtien kautta rinnoille ja siitä edelleen alaspäin (ja sieltä löytyy muutakin kuin klitoris, esimerkiksi reisien sisäpinnat ovat monesti herkät). Helposti virhe tapahtuukin siinä, että mies lykkää kätensä ensimmäiseksi naisen jalkoväliin. =(

Jos tämän jälkeen nainen on jo tarpeeksi kiihottunut (tarpeeksi märkä ja lihakset ovat rentoutuneet), yhdyntään voi toki siirtyä, mutta tällöin kannattaa hyväillä samanaikaisesti klitorista. Jos kuitenkin haluaa tyydyttää naisen ensin, voi esimerkiksi klitoriksen hyväilyn (jonka voi tehdä suulla tai käsin) yhteydessä kosketella sormella g-pistettä tai muuten vain työnnellä sormiaan emättimessä. Lisäksi peräaukon hyväily tuottaa useimmille mielihyvää. Joku kysyi, miten klitorista kuuluisi hyväillä, niin lyhyesti sanottuna herkästi. Loput voi selvittää kokeilemalla, mikä naisesta tuntuu parhaimmalta. :)

Aina orgasmi ei kuitenkaan löydy millään tavalla, ja syy voi löytyä muustakin kuin miehen tyydytystavoista (eli suomeksi naisen päästä; kenties hän ei ole tarpeeksi vapautunut/rentoutunut tmv.). Nainen voi myös tyydyttää itse itsensä – jos tämä ei onnistu, on kovin hölmöä lähteä mieheltä vaatimaan, että tämän pitäisi tyydyttää hänet loppuun asti. (Ja tutkimusten mukaan muuten naiset, jotka masturboivat ihan muutenkin, saavat orgasmin huomattavasti helpommin kuin sellaiset, jotka eivät masturboi koskaan.)

Tarkoituksena oli linkittää lisätietoja halukkaille, koska artikkelini ei nyt kovin laaja ole, mutta päätin myös siteerata tähän erästä löytämääni kirjoitusta (linkki kirjoitukseen):

”Mielen on siis oltava mukana, pelkkä seksi, edes hyvä seksi, ei voi saada aikaiseksi tyydyttävää suhdetta. — Kun mies huomioi naista kokonaisuutena ja muistaa, että naisen tärkein sukupuolielin on aivot, eikä niissä ole on/off nappia, kun hän antaa naiselle aikaa lämmetä kunnolla, niin hän saa palkakseen mutkattoman, helposti käsiteltävän naisen, joka kerjää läheisyyttä ja seksiä.”

(Kommenteissa keskustelua miehen tyydytykseen liittyen.)

Iik oonko normaali?

95% myöntää harrastavansa sitä ja loput 5% valehtelee. Ainakin melkein. Siitä kysellään kaikkien nuortenlehtien lääkäripalstoilla ja erilaisilla nettifoorumeilla, sekä hakukoneilla etsitään siitä tietoa. Kyse ei voi olla mistään muusta kuin masturboimisesta. Tähänkin blogiin johtaneista hakusanoista ”itsetyydytys” on ollut suosituin. Onko se pettämistä, jos sitä harrastaa parisuhteessa? Voiko siitä olla jotain vaaraa? Onko runkkaaminen syntiä? Miksi masturbointi on mielestäni parempaa kuin yhdyntä? Miten voisin tyydyttää itseäni?

Niin, kummallista kyllä, näitä asioita hakee useampi kuin yksi ihminen päivässä. Töissä tuli juuri hieman ehkä naureskeltuakin, kun Suosikin palstalla eräs tyttö pohti, ovatko kuukautiset jääneet pois itsetyydytyksen takia. Eilen 4D-ohjelmassa kerrottiin masturbointimaratonista, joka aiheutti suurta kohua Iso-Britanniassa; pappi tietenkin saarnasi tapahtuman vievän järjestäjät helvettiin, ja media tivasi, miksi niin yksityisestä asiasta tehdään tuollainen tapahtuma. Onneksi sentään löytyi ihmisiä, jotka hyväntekeväisyyden nimissä ryhtyivät runkkaamaan. Vaan odottaako heitä nyt helvetti tai kasvaako kädet täyteen karvoja?

Koska netti on jo täynnä tietoa itsetyydytyksestä, en aio kirjoitella siitä juurikaan faktoja. Jos niitä kuitenkin kaipaa, suosittelen esimerkiksi sivustoja http://www.itsetyydytys.org , Tohtori.fi ja Väestöliiton artikkeleita. Myös tässä blogissa on jo kirjoiteltu itsetyydytyksestä, mutta tähän aiheeseen voit kirjoitella kysymyksiäsi tai kommenttejasi asiaan liittyen.

Mutta miksi ihmiset hakevat tietoa niin paljon juuri itsetyydytyksestä? Vieläkö jotkut lapset kuulevat pelotteluja siitä, kuinka itsetyydytys saastuttaa ihmisen? Saarnaavatko uskovaiset liikaa siitä, kuinka seksi kuuluu ainoastaan kahden naimisissa olevan ihmisen välille? Luuleeko joku oikeasti, että on poikkeava, jos runkkaa kerran päivässä – tai ehkä vain kerran kuukaudessa? Ja ajatteleeko moni niin tyhmästi, että suhteessa on lupa harrastaa seksiä vain kahdestaan? Miten joku voi edes kuvitella, että itsetyydytyksen takia kuukautiset jäävät pois?

Ehkä tosiaan kouluissa pitäisi olla oppitunteja masturbointiin liittyen. On vähän hassua, että lapsien tarvitsee hakea huolissaan tietoa siitä, että miksi he hyväilevät itseään ja onko se nyt aivan sallittua ja hyväksi terveydelle.

Btw, mitä luulisitte tapahtuvan, jos Suomessa järjestettäisiin ryhmärunkkaustapahtuma? Ja lisäkysymyksenä, mikä on sinun runkkausennätyksesi eli kuinka kauan olet masturboinut putkeen – ja miksei niinkin, että kuinka monta kertaa enimmillään päivässä? ;)

Seksiä julkisella paikalla

Näin kauniin ja lämpimän kevätpäivän kunniaksi päätin kirjoittaa seksistä, joka tapahtuu ulkona tai jossain muualla julkisella paikalla. Oli se sitten oman kotipihan pensaan takana tapahtuva yhdyntä, julkisessa saunassa masturbointi, hississä suoritettu pikapano tai joku aivan muu. (Eilen Iltalehti kyseli lukijoiltaan ulkoilmaseksin harrastamisesta, ja mainitsi samassa yhteydessä, että ”Asiantuntijoiden mukaan rakastelu ulkoilmassa parantaa seksielämää –”). Vaan onkohan niin?

Itse en toistaiseksi ole rakastellut ulkoilmassa (mutta ajatus kyllä sen verran kiinnostaa, että eiköhän se viimeistään tämän kesän aikana tapahdu.. x) tai muutenkaan julkisella paikalla, jos ei sitten pientä hyväilyä lasketa. Tämän takia omat kokemukseni jäävät tällä kertaa kertomatta, mutta kenties lukijoilta löytyy kiinnostavia tarinoita. (edit: Nykyisin on ulkoilmassakin paneskelusta kokemuksia, siitä ehkä joskus oma tekstinsä.. mutta lyhyesti sanon, että tilanteessa oli todellakin jotain kiihottavaa. Rakastelimme eräässä metsässä, lähellä pururataa, joten periaatteessa joku olisi voinut kuulla tai jopa nähdä touhumme.) Oletko rakastellut yksin tai kaksin jossain julkisella paikalla; jäitkö toiminnastasi kiinni jne. Ja vaikket olisi itse, oletko nähnyt jonkun muun harrastavan seksiä julkisella paikalla? Kiihottiko se sinua vai oliko se sinusta loukkaavaa? Ja lisäksi, onko sinulla fantasioita julkisiin paikkoihin liittyen?

Itse meinasin jo vastata, etten ole törmännyt sekstaileviin ihmisiin julkisella paikalla, mutta kylpylästä muistui mieleeni noin 40-50-vuotias mies, jonka näin masturboivan eräässä turkkilaisessa saunassa. Ikää minulla oli tuolloin noin 12 vuotta ja koko juttu lähinnä vain nauratti. (En tiedä, eikö mies ymmärtänyt, että istui niin lähellä minua, että näin sen – vai oliko se sitten juuri se kiihottava juttu siinä… Vähän saisi mielestäni kyllä miettiä, missä käteensä vetää, kun ei sitä tiedä, jos olisinkin ollut joku heikkohermoinen lapsi ja saanut hirveitä traumoja.) Samassa kylpylässä olen kyllä itsekin joskus hyväillyt itseäni hieman vanhemmalla iällä, mutta tein sen sentään hyvin näkymättömästi porealtaassa. Ja sekin täytyi keskeyttää melko pian, kun sinne muitakin ihmisiä tuli. :P

Fantasioita seksistä julkisella paikalla kyllä on itselläni enemmänkin. Mielenkiintoista olisi kokeilla mm. seksiä vedessä (harmi vain, että täällä on lähinnä meri, jossa suolan takia ei oikein viitsi..) tai jossain nurmikolla kivassa auringonpaisteessa. Sinänsä mistään kauhean julkisista paikoista (esim. hissit, sovituskopit, vessat, jne.) en ole haaveillut, koska ne ei vaan nyt ole kauhean kiihottavia paikkoja mielestäni. Ja vaikka kiinnijääminen onkin melko kiihottava ajatus, niin luulenpa, että se onkin kiihottavaa suurimmaksi osaksi vain ajatuksena (riippuu tietysti siitä, kuka se on, joka sattuu tapahtuman näkemään. :D).

(Etsitkö artikkelia doggingista? Klikkaa tätä. Ehkäpä olet myös kiinnostunut alastomuuteen liittyvistä artikkeleista tai fantasioista?)

Orgasmin taikaa

Mikäpä olisikaan mukavampi tapa pidempää elämää, lieventää päänsärkyä ja muita kipuja, parantaa unenlaatua, saada suojaa ennenaikaiselta synnytykseltä ja vähentää jopa riskiä sairastua sydänsairauksiin kuin rakastella usein ja mieluiten orgasmiin asti? Ainakin jos tutkimuksiin on uskominen. (Orgasmivaikeuksien kanssa painivien tuskin kannattaa kuitenkaan tutkimuksista stressata, sillä stressi se ainakin elinikää vähentää, eikä ainakaan tuo apua orgasmin saamiseen.)

Orgasmia käsittelevät artikkelit tahtovatkin usein käsitellä nimenomaan (naisten) orgasmivaikeuksia. Syitä vaikeuksiin on monenlaisia, mutta usein vikana ovat vain osaamattomuus tai jännitys. Siksi tällä kertaa haluaisin nostaa aiheeksi sen, millä tavoin orgasmi on mahdollista saada. Miten sinä saat helpoiten ja mitä neuvoja antaisit heille, jotka eivät vielä ole tätä kokeneet?

Itse en aivan tarkalleen muista, milloin sain ensimmäisen orgasmini. Jossain kohtaa opin kuitenkin saamaan orgasmin hyväilemällä klitoristani. Tätä tulee toki käytettyä kumppaninkin kanssa rakastellessa, sillä ainakaan toistaiseksi en ole saanut orgasmia yhdynnässä, jos klitorista ei ole hyväilty samalla. Näin nyt lienee hyvin monen naisen kohdalla, ja siksi ihmettelen, miksi niin monet miehet aina ihmettelevät keskustelupalstoilla sitä, ettei heidän naisensa saa orgasmia yhdynnässä. :( Vaikka pohtivatpa sitä jopa naiset itsekin.

Toisaalta voi ajatella, ettei naisen orgasmia tarvitse edes aina säästää yhdyntään asti. Monesti on jopa parempi, että nainen saa orgasmin jo ennen miestä / yhdyntään ryhtymistä. Lihakset ovat varmasti rentoutuneet ja paikat ovat tarpeeksi märät. …Ja kun monilla miehillä on tapana väsyä orgasmin saatuaan, niin eipä tarvitse sitten välttämättä enää miettiä naisen tyydyttämistä. ;) Itse saankin usein pari orgasmia ennen yhdyntään ryhtymistä.

Miten sitten saa orgasmin helpoiten? (Tämä toki riippuu täysin ihmisestä ja monesta muustakin asiasta – välillä kun ei vaan saa millään tavalla ja joskus taas saa aivan helposti, niin vastaus on vain omien kokemuksieni pohjalta.) Todenmukaisin vastaus tähän on klitoriksen hyväily omilla sormillani tai varsinkin vibralla (esim. kumppanin hyväillessä samalla muuta vartaloani tai vaikkapa g-pistettä), mutta kuten jo yhdessä aiemmassa merkinnässä totesin, niin suuseksi on helppo tapa myös.

Mikään ei tapahdu kuitenkaan noin vain. Orgasmin saamiseen vaaditaan opettelua, joka onnistuu parhaiten niin, että ensin opettelee saamaan orgasmin hyväilemällä itse itseään. Tämän jälkeen on helpompi kertoa toiselle, mistä tykkää ja mitä haluaa toisen tekevän. Ja jos omat sormet eivät riitä tuottamaan tarpeeksi suurta tyydytystä, kannattaa kokeilla vaikkapa suihkua tai erilaisia seksileluja. (Lue myös artikkeli Itsetyydytysvinkkejä naisille.)

Yleensä orgasmin saamiseen tarvitaan tosiaan muutakin kuin yhdyntää, joten esileikkejä ei sovi unohtaa eikä klitoriksen hyväilyä yhdynnän aikana. Kaikki eivät toki tarvitse tai edes halua klitoriksen kiihottamista, mutta se on siis harvinaisempaa. Joissakin asennoissa (esim. lähetyssaarnaaja) se saattaa olla vaikeaa, joten kannattaakin kokeilla esimerkiksi niin, että mies yhtyy takaapäin, jolloin hän voi hyväillä naista samalla. Tai niin, että nainen on miehen päällä, jolloin nainen voi itsekin hyväillä itseään. Lisäksi tärkeää on rentoutunut mielentila, jossa molemmat tuntevat luottavansa toisiinsa ja pystyvät olemaan täysin sellaisia kuin oikeasti ovat.

Ja lopuksi kannattaa muistaa, ettei orgasmi ole aina merkki onnistuneesta seksistä. Orgasmin ei kuulu olla seksin päämäärä, sillä rakastelusta itsensä tai toisen kanssa voi myös nauttia täysin rinnoin saamatta orgasmia. :) On ymmärrettävää, että orgasmin saamiseen liittyvät vaikeudet turhauttavat, mutta jos siitä tekee itsellensä suuren asian, ongelma voi vain pahentua.