Seksi julkisella paikalla / toisten katsellessa – mikä siinäkin kiihottaa…

Missä mielenkiintoisissa paikoissa olet harrastanut seksiä tai missä haaveilet harrastavasi seksiä (kumppanin kanssa tai itsetyydyttäen)? Miksi?

Olen jo aiemminkin kertonut, kuinka sisälläni asuu jonkinlainen pieni ekshibitionisti. Olen esimerkiksi harrastanut seksiä paikoissa, joissa sinänsä olisi ollut mahdollista tulla nähdyksi. Tässähän ei toki ole mitään erikoista; monet panevat ulkona varsinkin kesäaikaan ja haluavat kokeilun vuoksi testailla erilaisia paikkoja, mutta monelleko mahdollinen nähdyksi tuleminen on itsessään kiihottava (ei pelottava) tekijä?

Teinivuosina kumppanini kanssa – silloin vastarakastuneena, kun toisesta ei kyennyt olemaan hetkeäkään erossa – hyväilimme kädet vaatteiden alla toisiamme esimerkiksi puistojen penkeillä iltahämärässä. Tällöin se liittyi lähinnä siihen, ettei himo katsonut paikkaa. Emme kuitenkaan vielä tuolloin harrastaneet kertaakaan yhdyntöjä tai muuta vastaavaa missään julkisilla paikoilla. Vasta vuosia myöhemmin päädyimme lopulta tarkoituksella harrastamaan seksiä kesäaikaan esimerkiksi pienillä metsäalueilla; tämä oli osittain kokeilunhalua ja vaihtelun hakemista, mutta nähdyksi tulemisen vaara lisäsi kuitenkin kiihottumistani.

Nykyisin tilanne on erilainen: minä fantasioin monesti harrastavani seksiä julkisilla paikoilla, joissa nimenomaan on mahdollisuus, että joku näkee tilanteen ja saattaisi jäädä jopa kiihottuneena katselemaan. Miksi ihmeessä tällainen esillä oleminen olisi kiihottavaa, sillä en noin muuten nauti mistään esiintymisistä? Vaikea kysymys.

Viimeiset vuodet pieni lapsemme on kulkenut lähes poikkeuksetta mukanamme, joten sopivia mahdollisuuksia ei ole oikein ollut edes aiemmanlaisiin metsäpaneskeluihin. Enkä minä edes halua, että kukaan ulkopuolinen ihminen (edes aikuinen siis) haluamattaan näkee touhujamme, vaikkei seksin näkemisen nyt luulisi kenellekään oikeasti traumoja aiheuttavan. Pään voi kääntää nopeasti pois, jos näky niin kovin kauhistuttaa. Enkä toki myöskään halua ihmisiä kuvaamaan kännyköillään kasvoni paljastavia videoita, jotka sen jälkeen leviävät pitkin nettiä ihan kaikkien nähtäväksi… Eikä se sakonkaan pieni mahdollisuus tietenkään houkuttele.

Aina välillä nämä tähän aihepiiriin liittyvät fantasiani kuitenkin nousevat voimakkaasti pintaan, kuten taas viimeviikkoina. Kesä on ohi, mutta saisiko lapsen hoitoon ja sen jälkeen toteutettua fantasiaa tavalla tai toisella jossain… Ei minua kiinnosta panna missään suljettujen ovien takana lentokoneen tai ravintolan likaisessa pienessä vessassa, vaan jossain ulkona tai siisteissä sisäpaikoissa, joissa joku voisi jopa halutessaan katsella. Käytännössähän on tietenkin melkein mahdotonta, että paikalle vahingossa osuisi joku asiasta kiinnostunut. Eli riittäisiköhän minulle, jos joku tarkoituksella liittyisi seuraan vaikka ihan vain meidän omassa makuuhuoneessa? Vai pitäisiköhän sitä suunnata johonkin seksibileisiin, joissa luvan kanssa voisi panna muiden läsnäollessa? :D

Oletko sinä harrastanut seksiä julkisilla paikoilla / mikä on ollut erikoisin paikka, jossa olet seksiä harrastanut? Toivoitko, ettei kukaan ilmestyisi paikalle vai oletko sinäkin ekshibbari, jota nimenomaan kiihottaisi myös se nähdyksi tuleminen?

Minäkö ekshibitionisti?

Otsikolla en viittaa siis vain laittomiin itsensäpaljastelutouhuihin (tyyliin hypätään lenkkipolulla ihmisten eteen ilman housuja), vaan laajasti siihen, että nähdyksi tuleminen kiihottaa.

Wikipediassa luetellaan, että ekshibitionismin muotoja ovat mm.

  • sukupuolielimien paljastaminen ennalta-arvaamattomasti esimerkiksi vastaantulijalle (pakotettu näkeminen)
  • sukupuolielimien paljastaminen tai seksuaalinen toiminta siten, että on alttiina tulla nähdyksi
  • vilauttelu
  • viuhahtaminen
  • seksuaalinen toiminta, esimerkiksi yhdyntä tai masturbointi toisten läsnä ollessa ja katsellessa
  • omien intiimikuvien julkaiseminen esimerkiksi Internetissä
  • paljastava pukeutuminen
  • alastomuus luonnollisessa yhteydessä, jos koetaan mielihyvää sukupuolielimien näkymisestä tai niiden nähdyksitulemisesta.

Hmm…
[x] Seksuaalinen toiminta siten, että on alttiina tulla nähdyksi
[x] Omien intiimikuvien julkaiseminen netissä
+ lisäksi fantasioissa harrastan seksiä usein toisten läsnä ollessa/katsellessa (ja voisin niin tehdä oikeastikin, jos sopiva tilanne sattuisi olemaan…)

Jep, jonkin sortin ekshibitionisti täällä siis vaan hei. Mutta eiköhän meistä suurin osa siihen joukkoon kuulu, jos sen laajasti määrittelee. Kuinka moni on paneskellut julkisilla paikoilla ja nähdyksi tulemisen vaara on lisännyt kiihottumista? Kuinka moni kiihottuu siitä, että omaa seksin harrastamista katselee jotkut toiset ihmiset? Ja kuinka moni onkaan laittanut alastonkuviansa nykypäivänä nettiin ja saa siitä ehkä jonkinlaista mielihyvää, että joku omia kuvia katselee ja kommentoi?

Ekshibitionismia on siis monenlaista. Kiihottaako sinua jokin seuraavista asioista? Jäikö joku asia listalta?

Vartija saunassa

Me suomalaiset kuvittelemme osaavamme suhtautua alastomuuteen luonnollisesti. Onhan meillä aina ollut sauna keskuudessamme. Mutta mitä on sellainen alastomuus, josta seksuaalisuus nimenomaan kielletään? Tuntuu siltä, että kaikkeen muuhun seksuaalisuuden ymppääminen on sallittua, mutta ei alastomuuteen (esimerkkinä naturismi) – tai ainakaan saunaan.

Mutta emme taida edes tässä alastomuudessa olla kovin edistyksellisiä. Meillä ehkä saunotaan perheen kesken sekasaunassa niin kauan kuin lapset kasvavat murrosikään, mutta kaikki muu sekoilu alkaa jo olla harvinaista. Onko meillä kaikille vapaata saunamaailmaa muualla kuin Katinkullassa? Saksassa sen sijaan on aivan yleistä, ettei kylpylöissä käytetä lainkaan uima-asuja. Meillä syntyy karmea valitus jo siitä, että äidit ottavat poikalapsensa mukaan uimahallin naistenpuolelle! Erityisen ongelmallista alastomuus tuntuukin olevan naisille.

Sauna on monille Pyhä Paikka. Myös Suomen Saunaseura ajaa puhdasoppista linjaa. Saunarauhastakin höpötetään. Perinteisesti on ollut jopa kiellettyä saunoa liian myöhään lauantaisin, koska kristillisen käsityksen mukaan myöhäinen lauantai-ilta on jo pyhitettyä aikaa eli sapattia. Ei kai sitten ole ihme, jos viimeisin saunakatastrofi kirvoittaa keskustelupalstoilla puheita Sodomasta ja jumalan tuomioista.

Helsingin Yrjönkadun uimahalliin on palkattu vartijat, koska kaikki asiakkaat eivät ole kunnioittaneet saunarauhaa! Tässä hallissahan on mahdollista uida nakuna, mutta sukupuolet on eroteltu eri viikonpäiville. Vartijat käyvät nyt kurkkimassa myös saunatiloissa. Onkohan niillä virkapuku päällä höyrysaunassakin? Jotkut tiukkapipot olivat valittaneet, että saunoissa on nähty toisiaan tyydyttäviä miehiä. Liikuntavirasto on antanut porttikiellon neljälle miehelle ja pannut vartijat vahtimaan kylpijöitä. Se varmaan onkin saunarauhaa parhaimmillaan?

Jotenkin tuntuu taas siltä, että mopo on karannut joltakulta käsistä. Mitä pahaa on saunaseksissä? Jos seksi on sallittua ja jopa suositeltavaa keittiön pöydällä, miksi sauna olisi poikkeus? Eräs rakastajattareni kehui saaneensa parhaan seksikokemuksensa saunassa. Kesäinen rantasauna, lämmin järvivesi, auringonlasku ja seksi, ei kai sen parempaa yhdistelmää olekaan.

Minua ei kyllä haittaisi, vaikka höyrysaunoissakin pantaisiin ihan oikeasti, olisi se sitten homo- tai heteroseksiä. Olen minäkin harrastanut tyttöystävieni kanssa seksiä kylpylöissä. Minulla kai on käynyt tuuri, kun olen törmännyt naisiin, jotka ovat halunneet seksiä ensin pukukopissa, sitten höyrysaunassa ja vielä porealtaassakin.

Facebookiin joku on jo pistänyt pystyyn ryhmän Uimahallien turvallisuuden puolesta: siveettömään käytökseen ja seksuaaliseen ahdisteluun on puututtava välittömästi. Noin kätevästi ihmisten keskinäinen nautinto väännetään ahdisteluksi. Tuskinpa Yrjönkadulla on ketään mihinkään pakotettu. Sinänsä Yrjönkadun järjestelyt ovat epätasa-arvoisia, kun siellä tarjotaan homoseksuaaleille sellaista, mikä on heteroilta kielletty – yhteinen kylpymahdollisuus.

kirjoittanut: villiq

Nakuna rannalla, iik.

Espanjan Aurinkorannikolla tänä vuonna useamman viikon viettäneenä aurinkoa on tullut otettua esimerkiksi Fuengirolan rannalla useita kertoja. Toisin kuin Suomessa, rantahiekalla näkee aina monia naisia makoilemassa ilman yläosaa. Itse olin yksi näistä, sillä mielestäni on hieman hölmön näköistä, että muuten ruskettuneessa vartalossa loistaa valkoiset tissit. ;)

Olenko aiheuttanut rannalla leikkiville lapsille nyt suuria traumoja? Ovatko muut ihmiset kiusaantuneet* siitä, että näkivät paljaat rintani? Pitäisikö kumppanini olla nyt mustasukkainen siitä, että jotkut muut miehet (ja naiset) ovat nähneet tissini? Pitäisikö minun olla mustasukkainen siitä, että avomieheni on nähnyt muita naisia (ja miehiä) kokonaan alastomina (sellaisiakin aina välillä näkyy)? Ainakin itse vastaan kieltävästi kaikkiin kohtiin. Alastomuus on minusta hyvin luonnollista, eikä minua haittaisi, vaikka kaikki alastomana uisivatkin. Voihan sitä kaikkia sekopäisiä rannalla liikkua ja mistä sitä tietää, vaikka huomenna minusta leviäisi tissikuva ympäri nettiä, mutta eipä tuo kovinkaan paljoa pelota.

Suomen rannoilla en tosiaan juurikaan ole nähnyt yläosattomissa olevia naisia, vaikkei se kai laitonta olekaan. Keskellä kaupunkia ei ehkä kannata lähteä rinnat paljaina kuitenkaan kävelemään, sillä joku voi sen vaikka siveettömäksi käytökseksi tulkita… Hassua on kyllä se, että joillakin (lihavilla) miehillä voi helposti olla kuitenkin yhtä isot tissit kuin itselläni, mutta he toki saavat ilman paitaa rauhassa kävellä. Ei sillä, että itse haluaisin kävellä yläosattomissa keskellä kaupunkia, mutta jos joku muu haluaa, niin mikseipä.

Kokonaan alastomana Suomessa pääsee nakuna rantaan vain muutamassa paikassa (jos ei nyt lasketa yksityisiä mökkirantoja), joista lähin olisi Yyterissä. edit: Yyterin nudistialue ei ylety merelle asti, joten uimaan ei sielläkään alasti pääse. Siellä ei vielä ole tullut vierailtua, mutta ehkä joskus (tai sitten ei…).

Oletko sinä mieluummin rannalla ilman uimapukua vai uimapuvun kanssa? Miksi / miksi ei?

* Sitä en tiedä, jos joku on kiihottunut alastomista rinnoistani, mutta ihan rauhassa sitten. Kyllä itsekin näin kai ihan nättejä tissejä, vaikka en varsinaisesti ihmisiä kytännytkään. Omaan kiihottumiseeni vaan tarvitaan muutakin kuin paljaat rinnat.

Alastomuuteen suhtautumisesta on ollut puhetta hieman myös villiq:n kirjoituksessa ”Oopperaakin jo sensuroidaan”. Viime vuonna paljon keskustelua herätti uutinen siitä, että Malmön uimahalleissa sallittiin naisten uiminen rinnat paljaina.

Syntiset sekasaunat!

Sekasaunat – nuo synnin pesäkkeet, joissa epäilemättä harrastetaan orgioita! Onhan samassa tilassa ALASTOMIA naisia ja miehiä yhdessä. Seksisaunaksikin joku jopa kutsuu (sivun loppupuolella).

Tai sitten ei.

Suomessa en ainakaan minä ole onnistunut törmäämään sekasaunoihin uimahalleissa – höyrysaunoja lukuun ottamatta – mutta mielestäni sellaisia hyvin voisi olla. Kaikki eivät tietenkään halua saunoa eri sukupuolta olevien kanssa, joten yhteissauna voisi olla nykyisten saunojen lisäksi. Miksi? Miksi ei? (Itseäni muuten ärsyttää yli kaiken, että monesti naisten puolen saunoissa on ihan liian vähän lämpöä minun makuuni – ymmärrettävää kyllä, kun esim. lapset ovat ehkä useammin naisten puolella jne., mutta silti…)

Ihmiset aiemmin linkittämässäni ketjussa valittavat, kuinka sekasauna ei voisi olla mahdollinen. Miehillä ei olisi kuin muna koko ajan pystyssä, kun naisetkin kävisivät niissä ihan vain sen takia, että saisivat esitellä ”sulojaan”!

Okei, varmasti on nuoria poikia, jotka kiihottuvat vain nähdessäänkin alastoman naisen ja erektio varmasti olisi kiusallista. No, tällaisten henkilöiden tuskin tarvitsisi sekasaunaan tunkea, eikä lasten/teinien muutenkaan (varokaa pedofiileja!1). Mutta saattaahan sitä tietysti kiihottua, vaikka naisella olisi bikinit päällä.. ;o Ehkä pitäisikin siis miettiä, että tarvittaisiinko kokonaan eri vuorot uimahalleissa naisille ja miehille… Ja entäpä jos miestä sattuu kiihottamaan mies tai naista nainen… Mahdottomaksihan tämä menee, jos näin alkaisi miettiä.

Aikuisten ihmisten ei liene mahdotonta saunoa ilman, että tarvitsee koko ajan kyttäillä toisen haaroväliä tai tissejä seksuaaliset ajatukset päässä. Naisetkin minua jossain määrin kiinnostavat, mutta en silti muista kertaakaan kiihottuneeni julkisessa saunassa, koska en ole siellä lähtenyt fantasioimaan. Ja ei mun pillu heti märkänä ole, vaikka näkisin alastomia miehiä (höyrysaunoissa, joissa puolia ei ole erotettu, olen istunut kyllä miestenkin vieressä, eikä tämä ole mikään ongelma ollut, vaikka lähellä olevan näkeekin ihan selvästi).

No, onneksi sentään järkeviäkin viestejä tuolla foorumilla välissä vilahtaa:

”Kun itse olin Itävallassa matkalla, kävimme paikallisessa suuressa kylpylässä. Siellä oli erikseen saunapuoli, jonne eivät lapset saaneet tulla ja jossa ihmiset olivat alasti. Mitä sitten? Itse asiassa, ei yhtään mitään. Ihmiset vain istuivat saunassa ja saunoivat eikä alastomuus ollut sen ihmeempää.”

Voisitko sinä käydä sekasaunassa? Antaisitko kumppanisi saunoa sekasaunassa?