Sitä ja tätä itsetyydytyksestä

Rosa Meriläinen, joka ei aina lukeudu suosikkikirjoittajiini, osuu naulan kantaan kirjoituksessaan itsetyydytyksestä. Seksin muotona se on aliarvostettu ja väheksytty, vaikka jokaisen pitäisi aloittaa seksikokeilunsa juuri omaan kehoon tutustumisella ja itseään koskettelemalla. Seksikumppani, joka ei tunne oman kehonsa toimintaa, on turhauttava ja tylsä.

Ohjeita ja vinkkejä olemme jakaneet aiemminkin,  mutta puheenaiheena itsetyydytys ei ole koskaan liikaa esillä. Kuten Meriläinenkin toteaa, koulujen seksuaalikasvatus ei sisällä minkäänlaista käytännön tietoa itsetyydytyksestä. Kukaan ei kerro, että kannattaa kokeilla monia erilaisia tekniikoita tai että esimerkiksi peräaukon ympäristön kosketteleminen voi olla hyvinkin kiihottavaa. Puhumattakaan siitä että joku esittelisi poikkevia tapoja sen klassisen edestakaisin-tyylin vaihtoehdoiksi.

Tai kertoisi siitä, kuinka liian tiukka ote ja samanlaisena joka kerta toistuva käteenveto voivat aiheuttaa ongelmia partnerin kanssa. Jos ette mitään muuta tee, niin vaihdelkaa ainakin voimaa ja käden asentoa, ettei se kikkeli totu pelkästään yhdenlaiseen kosketukseen. Kumppani tuntuu aika paljon erilaiselta kuin oikean käden murhaava puristus.

Mutta katsotaanpa, mitä kaikkea ihmiset ovat vuoden varrella keksineet yhden hengen seksiä piristämään:

Pringles-pillu. Aikansa klassikko, oikea mielikuvituksen Mount Everest ja Bugatti Veyron. En pysty arvailemaan kuka tämän on keksinyt, mutta kaiken maailman innovaatioyliopistot voisivat ottaa mallia ja kadehtia.

Makaronipillu. Nyt pannaan halvalla. Jos raha on oikein tiukalla, loput makaronit voi käyttää risottoon tai pikkujäynänä tarjoilla pahaa-aavistamattomalle naapurintytölle.

Pyyhe ja kumihanska (viestissä nro 2):  Pari arkista välinettä, jotka löytyvät lähes joka kodista, ja taas on uutta kokeiltavaa. Helppoa ja halpaa.

Rumpalipoika, imevä kurkku,  uimasiivet ja monta muuta:  Joo, nämä on laitettu huumorin alle, mutta seassa on monta mielenkiintoista ehdotusta. Jos tuntuu että näytät naurettavalta näitä kokeillessasi, mieti huviksesi miltä ihminen näyttää suurimman osan seksin kestosta. Ja ihan niinkuin joku olisi näkemässä, jos et halua.

Naisille vastaavia on huomattavasti vähemmän, varmaan siksi että otollisia välineitä on tarjolla sen enempää tekemättäkin. Oceansoul on jo joitakin esitellytkin.

kirjoittanut: hihaton

Seksi Tieteen päivillä

Mitä yhteistä on aivoilla, seksillä ja tieteellä? Ei ilmeisesti mitään, jos on uskominen juuri päättyneitä Tieteen päiviä. Viisi päivää hesalaisille on avattu tieteen sarkaa, mutta eipä paljoakaan elämän perusasiasta eli seksistä. Vielä vähemmän oli tarjolla tietoa aivoistamme, vaikka sieltä se seksikin pulppuaa. Päivien otsikkona oli Arjen arvoitus. Mikäpä sitä olisi paremmin avannut kuin aivotutkimus?

Seksistä puhuttiin vain yhdessä seminaarissa kolmen miehen voimin. Suomalainen seksitutkimus näyttää olevan kovasti yksipuolista, pelkkiä sosiologeja kyselyineen. Olisiko jo aika monipuolistaa tätäkin tutkimusalaa? Kaikkien tuntema Osmo Kontula lienee tunnetuin suomalainen alan tutkija maailmalla. Tämä Euroopan seksologiliiton pääsihteeri esitteli seksuaalisuuden ilmenemisen kansainvälisiä eroja sekä muutosta Suomessa 1970 -luvun alusta tähän päivään.

Muutama esimerkki Suomesta:

  • Miesten ja naisten välinen merkittävä ero seksihaluissa on säilynyt ennallaan tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta.
  • Uskollisuusvaatimus parisuhteessa on tiukentunut erittäin merkittävästi. Aviomiehen syrjähypyn salli 1970 -luvulla puolet naisista, nyt vain muutama prosentti.
  • Seksin monimuotoisuus ymmärretään aikaisempaa paremmin, mutta asenteiden sukupolvierot ovat valtavat. Esimerkiksi yhdynnän julkisella paikalla hyväksyy 56 prosenttia nuorista naisista ja 76 prosenttia nuorista miehistä, mutta vain 11 ja 22 prosenttia vanhuksista.
  • Yhdyntäaktiivisuus on laskenut kaikenlaisissa suhteissa. Sen sijaan itsetyydytys on lisääntynyt huimasti.

Kansainvälisesti:

  • Suomessa naidaan vähiten Euroopassa. Maailmanlaajuisesti toki löytyy surkeampiakin maita: tropiikissa seksi ei olekaan jokapäiväistä herkkua niin kuin saattaisi olettaa.
  • Suomalaisnuoret aloittavat seksin nuorimpien joukossa Euroopassa.
  • Aika ensimmäisestä yhdynnästä ensimmäiseen lapseen on Suomessa Euroopan pisin.
  • Suomessa on toiseksi vähiten abortteja Euroopassa Hollannin jälkeen.

Kontulan mukaan nuorten suomalaisnaisten seksuaalisuus on kokenut voimakkaimmmat muutokset muihin maihin verrattuna. Hän nimesi sen suomalaisen seksin tuoreimmaksi trendiksi : haluttomuus, kostumisongelmat, orgasmiongelmat ja itsetyydytys lisääntyvät, yhdyntäkerrat vähenevät. Parisuhteiden ongelmat ovat lisääntyneet niin halussa, aktiivisuudessa kuin nautinnossakin. Samaan aikaan vuonna 2007 naisilla mitattiin korkeimmat henkiset paineet koskaan. Hän ihmetteli, tämäkö on se seksin malli, jota maailman ja tasa-arvon mallimaaksi rankattu Suomi on tarjoamassa muille. Miksi sosiaalinen hyvinvointi on johtanut tällaiseen seksuaaliseen kehitykseen?

Professori Kenneth Sandnabba kertoi homoseksuaalisuudesta ja parafilioista. Homoseksuaalisuuden mittaamiseen ei ole olemassa selkeää mittaria, ei ainakaan kyselytutkimusten perusteella. Riippuu kysymyksenasettelusta, millaisia tuloksia saadaan. Suomalaistutkimuksen mukaan prosentti naisista ja kolme prosenttia miehistä oli edeltävän vuoden aikana harrastanut seksiä saman sukupuolen kanssa. Elämänkaariluvut olivat naisilla 13 ja miehillä kahdeksan prosenttia. Homoseksuaalista mielenkiintoa oli kokenut seitsemän prosenttia naisista ja viisi prosenttia miehistä (33-43v). Nuoremmilla luvut olivat korkeampia.

Kun sitten kysyttiin kuvitteellista mahdollisuutta homoseksuaaliseen toimintaan, naisista 65 ja miehistä 33 prosentin mukaan se ei olisi mahdotonta, jos hyvännäköinen ja mieluisa tyyppi ehdottaisi (salaisena pysyvää) homoseksiä. Kiintoisia lukuja. Samaa suuruusluokkaa olevia lukuja saataisiin varmaan melkein mihin tahansa saattaisitko kuvitella tekeväsi -kysymykseen. Luvut olivat täysin erilaisia kuin kokeissa, joissa kadulla viehättävä henkilö ehdottaa tuntemattomalle heteroseksiä. Niissähän miehet vastaavat lähes sataprosenttisen myöntävästi naisten yhtä todennäköisesti kieltäytyessä.

Parafilia on käyttäytymistä, jota ei yleisesti ajatella kuuluvan tavalliseen heteroseksuaaliseen aktiviteettiin. Näitä ovat muun muassa fetisismi, transvestismi, ekshibitionismi, voyerismi ja SM -seksi. Ne sisältyvät jopa WHO:n tautiluokitukseen! Kuten muutoinkin seksissä, myös näissä on merkittävä sukupuolinen esiintyvyysero. Suomalaistutkimuksen mukaan yleisin ”häiriö” miehillä on voyerismi (19 %) ja naisilla fyysinen masokismi (9 %). Psykologista ja fyysistä masokismia lukuun ottamatta kaikki parafiliat ovat miehillä yleisempiä kuin naisilla. Suurimmillaan ero on transvestismissa ja pienin fyysisessä sadismissa.

Sandnabban mukaan naisilla on enemmän liikkumavaraa elämässä kuin miehillä, joilla se on hyvin rajoitettua. Kävi ilmi, ettei parafilioiden geneettistä taustaa ole tutkittu ja muutenkin tietämys niistä on lastenkengissä. Johtuu varmaan siitä, ettei ”syntejä” ole katsottu tarpeen tonkia, tarttuvat pian? Transvestisuutta ja SM-seksiä ollaan poistamassa tautiluokituksesta. Miksiköhän vain näitä? Parafilioihin usein liittyvä masennus ja ahdistuneisuus kun näyttää johtuvan yksinomaan ympäristön paheksunnasta. Parafiliat ovat myös osa ”normaalia” seksiä, sillä ne voivat tuoda leikkiin lisämausteen ja siten jopa vähentää tarvetta kumppanin vaihtoon. Viime aikoina megajulkkis Sting on paljastanut omia ”parafilioitaan”, joilla hellii parisuhdettaan.

Kolmannen esiintyjän, seksualisti Tommi Paalasen jutustelusta ei ollut mitään opittavaa. Se oli pelkkää poliittista manifestointia ja mielipidediskurssia. Ei sillä ollut mitään tekemistä tieteen kanssa. Esityksen paikka olisi ollut jossain aivan muualla kuin Tieteen päivillä.

kirjoittanut: villiq

Lyhyesti siveysvöistä

Nimetön henkilö ehdotti, että kirjoittaisin siveysvöistä (ilmeisesti siitä näkökulmasta, että sellainen olisi miehellä ja nainen olisi ”avaimenhaltija”?). Valitettavasti minulla ei ole kokemusta tai edes fantasioita asiaan liittyen (en koe kiihottavana sitä, että estäisin mieheni masturbointia edes leikkimielellä), mutta tässä pienen googletuksen perusteella tietoa ja linkkejä. Jos joku lukijoista näitä leikkejä harrastelee, niin kommenteissa sana on vapaa!

Alun perin siveysvöitä käytettiin esimerkiksi varmistamaan naisen uskollisuuus tai neitsyenä pysyminen. Myöhemmin niillä on pyritty estämään myös lasten itsetyydytystä ja raiskauksia. Nykypäivänä jotkut käyttävät siveysvöitä osana seksileikkejä: toiset leikkivät niillä satunnaisesti, kun taas jotkut pitävät niitä pidempiäkin aikoja paikoillaan. Jälkimmäisessä tapauksessa on tietenkin tärkeää, että siveysvyössä on sopivat aukot vessassa käymistä ja pesemistä varten. (Varsinkin naisilla hygienian ylläpitämisen luulen olevan aika hankalaa siveysvyön kanssa…)

Siveysvöitä löytyy seksikauppojen valikoimista monenlaisia, esimerkiksi miehille Kaalimadossa Metal Wörx -niminen n.90e; CB-3000 Anti-Shopissa n. 169e ja LoveHoneyssa £99,99; CB-6000s Sinful.fi:ssä 109e; Bon4 Lempilelussa 159e; nahkainen siveysvyö Kaalimadossa 92e ja eräs metallinen malli SexShop Finlandissa n. 99e. Keskustelupalstojen perusteella suosittu malli pidempiaikaiseen käyttöön on varsinkin nuo CB:t. Naisillekin erilaisia löytyy: esim. eräs nahkainen malli Anti-Shopissa 155e & nahkainen Rimba SexShop Finlandissa n. 75e.

Kuten aina seksileikeissä, näissäkin suhteen molemmat osapuolet ovat mukana vapaaehtoisesti. Alistuvasta osapuolesta on ehkä hyvin miellyttävää, että avaimet ovat vain kumppanilla, joka on mahdollisesti pitkänkin matkan päässä, mutta ainakin itse suosittelisin hätätapauksia varten pitämään vara-avaimen saatavilla. ;o

BDSM-leikkeihin siveysvyöt sopivat varmaankin hyvin, sillä niillähän on helppoa alistaa toista. Nainen voi pistää miehen tyydyttämään hänet vaikkapa suuseksillä, kun mies joutuu kärsimään siveysvyö päällään. Toki leikki toimii toisinkin päin, mutta miehelle tilanne lienee tukalampi, kun vyö pyrkii estämään erektion.

Lue lisää esim.

Kurittajatar-blogin kirjoituksia siveysvyöstä

Englanniksi lisätietoja löytyy esimerkiksi näiltä sivustoilta:

Chastity UK Male Chastity Blog

Muistakaahan silti kaikki, ettei siveysvyöstä ole estämään pettämistä tai muita parisuhteen ongelmia, kuten Hämeen Sanomien uutisessa ”2010-luvulla siveysvöitä käyttävät miehet” sanotaan. ;)

kirjoittanut: oceansoul

*EDIT 3/2015: Päivitetty linkkejä, sillä monet eivät enää toimineet. *EDIT 6/2015: Lisätty linkki Kurittajattaren blogiin.

”Häpeän fantasioitani!”

Moni on saattanut tuntea jonkinlaista häpeää tai jopa syyllisyyttä jonkin seksuaalisen toiminnan jälkeen. Kenties sitä on aiheuttanut pelkkä itsetyydytyksen harrastaminen tai esimerkiksi jonkin fetissin toteuttaminen – tai edes sen pelkkä ajatteleminen. Häpeän lisäksi joku saattaa jopa kokea pelkoa, jos fantasiat ovat kovin outoja.

Fantasiat ovat usein salattuja, eikä niistä tarvitsekaan kertoa kenellekään. Fantasioihin liittyy usein asioita, jotka koetaan kielletyiksi, joten ne voivat tosiaan helposti saada aikaan häpeää. ”Miksi minua kiihottaa tällainen sairas asia?”

Häpeän tunne saattaa johtua esimerkiksi siitä, että ajattelee olevansa ainut henkilö, joka fantasioi asiasta x. On tietenkin selvää, että toiset fantasiat ovat harvinaisempia kuin toiset. Siltikin on hyvin epätodennäköistä, että haaveilisi jostain sellaisesta, mistä kukaan muu ei. Hyvin todennäköisesti monet jopa harrastavat kyseistä asiaa ihan todellisuudessakin. Niin kauan kun kaikki osapuolet ovat aikuisia ihmisiä ja mukana täysin vapaaehtoisesti, ei asiassa ole mitään pahaa.

On myös hyvä muistaa, että monet seksifantasiat eivät edes kerro mitään todellisista haluista. Vaikka seksifantasioissaan harrastaisi hurjiakin juttuja, voi erittäin hyvin olla, ettei niitä todellisuudessa olisi koskaan valmis harrastamaan. Fantasioita ei siis tarvitse millään tapaa yrittää estellä, vaan niissä voi antaa itselleen luvan tehdä aivan kaikkea.

Jos tuntuu siltä, että haluaisi löytää ihmisiä, jotka haaveilevat samanlaisista asioista, netti on oiva apu.

Tässä muutamia esimerkkejä joistakin fantasioista, joista olen kuullut ihmisten tuntevan helposti häpeää:

Sadomasokismi ja BDSM -foorumi

Olemmeko sairaita ja onko pissaleikit vaarallisia?

Kiinnostuksesta vaippoihin

Enema-/suolihuuhtelutarinoita (englanniksi)

Naisten raiskausfantasiat

Onko sinulla fantasioita, joita häpeät tai olet hävennyt? (Miten pääsit yli kyseisestä tunteesta?)

kirjoittanut: oceansoul

Tunnustapa sinäkin…

… että ainakin joskus olet itsetyydytystä harrastanut! Vielä joitakin aikoja sitten olisit kuullut, kuinka se on psykoseksuaalisen kypsymättömyyden oire (Freud) ja olisit kuullut, kuinka se aiheuttaa sinulle vaikka mitä sairauksia. Jos olet nainen, olisit saattanut päästä mielisairaalaan hoidettavaksi ja klitoriksesi olisi ehkä leikattu pois. Jos taas olet mies, olisit ehkäpä joutunut ympärileikkaukseen tai saanut vaikka siveysvyön.

Nykyisinhän itsetyydytystä pidetään yleisesti terveellisenä tapana. Sen avulla voi tutustua omaan kehoonsa ja sen toimintaan, ja esimerkiksi kumppanin puuttuessa sen avulla voi tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan. Näin ei tosiaan ole kuitenkaan aina ollut, sillä ei ole vielä kauaa siitä, kun masturbointi nähtiin sairautena. (Toki vieläkin esimerkiksi uskonnollisissa piireissä jotkut pitävät itsetyydytystä itsesaastutuksena, jota ei pitäisi kenenkään harrastaa, mutta ne puheet ovat pelkkää huuhaata…)

Itsetyydytys on kuitenkin ollut aina yleisin tapa harjoittaa seksuaalisuutta, joten sen harrastamisesta ei kenenkään pitäisi tuntea syyllisyyttä tai häpeää. Sitä harrastavat niin nuoret kuin vanhatkin; niin sinkut kuin parisuhteessa elävätkin; niin naiset kuin miehetkin (ja hei – jotkin eläimetkin). Minäkin – jo monien vuosien ajan. Käsiini ei ole kuitenkaan vielä karvoja kasvanut eikä terveyteni muutenkaan ole vaarantunut. \o/Mitään sellaisia todisteita ei oikeasti ole, että masturboinnista jotain lääketieteellistä haittaa olisi. Päinvastoin. Ja ainahan runkkaus on parempaa kuin huono paneminen jonkun kanssa! Itsetyydytyksen avulla voi parisuhteessakin paikata sitä, jos kumppani ei halua yhtä usein tai jos muuten vain haluaa piristystä.

Luin jokin aika sitten Philippe Brenotin kirjan ”Masturboimisen ylistys” (suom. Anu Suomela), joka kertoo tästä luonnollisesta asiasta. Esipuheessaan Brenot kirjoittaa, että ”seksiä näytetään televisiossa, ja on luvallista puhua raiskauksista, insestistä ja sukupuolenvaihtoksista, koska ne eivät kosketa meitä henkilökohtaisesti, mutta masturbaatiosta vaietaan yhä ja sitä harjoitetaan piilossa”. 1700-luvulla Brenot olisi voinut joutua vankilaan tai jopa menettää henkensä, ja 1900-luvullakin kokenut suurta halveksuntaa, jos olisi jäänyt kiinni harrastuksestaan. Onneksi nykyään on toisin.

Jos siis kiinnostaa, mitä erilaiset henkilöt (mm. Tissot) noihin aikoihin itsetyydytyksestä väittivät tai millä erilaisilla keinoilla runkkaamista yritettiin estää, niin kannattaa kirja lukaista! Suomennoksessa on lisäksi Anu Suomelan kirjoittama luku suomalaisen itsetyydytyksen historiasta.

(Koska blogissa on kirjoitettu jo useasti sooloseksistä, ei tällä kertaa tämän enempää. Masturbointi-kategoriasta löydät mm. vinkkejä itsetyydytykseen niin naisille kuin miehillekin & asiaa, jos oman lapsen itsetyydytys mietityttää. Rakastelu itsensä kanssa on ihanaa, joten unohdetaan jo ne turhat uskomukset, joita historiassa kertoiltiin!)

kirjoittanut: oceansoul