Tällä hetkellä eläimiin sekaantuminen ei ole Suomessa laitonta (jos eläintä ei vahingoiteta), mutta kieltoa pohditaan.
Housuitta-blogin lukijoille suunnatussa seksifantasiakyselyssä noin 8% vastaajista kertoi fantasioivansa seksistä eläimen kanssa (vastaajia yhteensä 112 henkilöä). Lähes 80% näin kertoneista oli miehiä ja suurimmaksi osaksi he olivat joko nuoria (19–24-vuotiaita) tai yli 55-vuotiaita.
Eläimet seksifantasioissa
Kyselyssä ei kyselty siitä, onko henkilö toteuttanut tiettyjä fantasioitaan todellisuudessa. Kuitenkin avoimessa vastauksessa oli mahdollista kertoa, haluaisiko toteuttaa joitakin irl. Eräs nuori mies kertoikin seuraavasti: ”Osan olen toteuttanut, osan taas mielummin pidän fantasiana, esim seksi eläinten kans ja raiskaukset.” (mies, 19-24v)
Millaisia ajatuksia aihe sinussa herättää? Anonyymi kommentointi on sallittua blogissamme!
Missä mielenkiintoisissa paikoissa olet harrastanut seksiä tai missä haaveilet harrastavasi seksiä (kumppanin kanssa tai itsetyydyttäen)? Miksi?
Olen jo aiemminkin kertonut, kuinka sisälläni asuu jonkinlainen pieni ekshibitionisti. Olen esimerkiksi harrastanut seksiä paikoissa, joissa sinänsä olisi ollut mahdollista tulla nähdyksi. Tässähän ei toki ole mitään erikoista; monet panevat ulkona varsinkin kesäaikaan ja haluavat kokeilun vuoksi testailla erilaisia paikkoja, mutta monelleko mahdollinen nähdyksi tuleminen on itsessään kiihottava (ei pelottava) tekijä?
Teinivuosina kumppanini kanssa – silloin vastarakastuneena, kun toisesta ei kyennyt olemaan hetkeäkään erossa – hyväilimme kädet vaatteiden alla toisiamme esimerkiksi puistojen penkeillä iltahämärässä. Tällöin se liittyi lähinnä siihen, ettei himo katsonut paikkaa. Emme kuitenkaan vielä tuolloin harrastaneet kertaakaan yhdyntöjä tai muuta vastaavaa missään julkisilla paikoilla. Vasta vuosia myöhemmin päädyimme lopulta tarkoituksella harrastamaan seksiä kesäaikaan esimerkiksi pienillä metsäalueilla; tämä oli osittain kokeilunhalua ja vaihtelun hakemista, mutta nähdyksi tulemisen vaara lisäsi kuitenkin kiihottumistani.
Nykyisin tilanne on erilainen: minä fantasioin monesti harrastavani seksiä julkisilla paikoilla, joissa nimenomaan on mahdollisuus, että joku näkee tilanteen ja saattaisi jäädä jopa kiihottuneena katselemaan. Miksi ihmeessä tällainen esillä oleminen olisi kiihottavaa, sillä en noin muuten nauti mistään esiintymisistä? Vaikea kysymys.
Viimeiset vuodet pieni lapsemme on kulkenut lähes poikkeuksetta mukanamme, joten sopivia mahdollisuuksia ei ole oikein ollut edes aiemmanlaisiin metsäpaneskeluihin. Enkä minä edes halua, että kukaan ulkopuolinen ihminen (edes aikuinen siis) haluamattaan näkee touhujamme, vaikkei seksin näkemisen nyt luulisi kenellekään oikeasti traumoja aiheuttavan. Pään voi kääntää nopeasti pois, jos näky niin kovin kauhistuttaa. Enkä toki myöskään halua ihmisiä kuvaamaan kännyköillään kasvoni paljastavia videoita, jotka sen jälkeen leviävät pitkin nettiä ihan kaikkien nähtäväksi… Eikä se sakonkaan pieni mahdollisuus tietenkään houkuttele.
Aina välillä nämä tähän aihepiiriin liittyvät fantasiani kuitenkin nousevat voimakkaasti pintaan, kuten taas viimeviikkoina. Kesä on ohi, mutta saisiko lapsen hoitoon ja sen jälkeen toteutettua fantasiaa tavalla tai toisella jossain… Ei minua kiinnosta panna missään suljettujen ovien takana lentokoneen tai ravintolan likaisessa pienessä vessassa, vaan jossain ulkona tai siisteissä sisäpaikoissa, joissa joku voisi jopa halutessaan katsella. Käytännössähän on tietenkin melkein mahdotonta, että paikalle vahingossa osuisi joku asiasta kiinnostunut. Eli riittäisiköhän minulle, jos joku tarkoituksella liittyisi seuraan vaikka ihan vain meidän omassa makuuhuoneessa? Vai pitäisiköhän sitä suunnata johonkin seksibileisiin, joissa luvan kanssa voisi panna muiden läsnäollessa? :D
Oletko sinä harrastanut seksiä julkisilla paikoilla / mikä on ollut erikoisin paikka, jossa olet seksiä harrastanut? Toivoitko, ettei kukaan ilmestyisi paikalle vai oletko sinäkin ekshibbari, jota nimenomaan kiihottaisi myös se nähdyksi tuleminen?
Onko parisuhteessanne vaikeuksia keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista? Tuntuuko, että et uskalla kertoa salaisista haaveistasi? Auttaisiko, jos voisitte täyttää kirjallisesti neutraalin lomakkeen seksuaalisista mieltymyksistänne ensin omassa rauhassanne & vasta tämän jälkeen keskustella niistä?
Vai olisiko muuten vain hauskaa täyttää kumppanin kanssa kyselyä seksuaalisista mieltymyksistä? Keskustelu mieltymyksistä voi toimia kiihottavana esileikkinä, ja ehkä listasta löytyy jopa jokin uusi kiihottavalta tuntuva asia, mitä kumpikaan ei ole tullut ajatelleeksi… Innoittajana lomakkeen tekemiseen toimi S/M-piireissä yleisesti käytössä olevat ”checklistit” (esimerkki sellaisesta).
Tämä on uudistettu versio aiemmin julkaisemastani lomakkeesta!
Tulosta lomakkeita (.pdf) kaksi kappaletta, toinen itsellesi ja toinen kumppanillesi. Täyttäkää lomakkeet niin, että jokaisen aktiviteetin kohdalle annatte numeron 1-5.Muista vastata rehellisesti – älä mieti, mitä kumppanisi toivoisi sinun vastaavan tms. Numeron on tarkoitus kertoa, miten suhtaudutte kyseiseen asiaan: onko se täysin vastenmielistä vai olisitko kiinnostunut ainakin kokeilemaan.
Tämän kohdan voi ohittaa, mutta tekeminen voi tuoda lisää mielenkiintoa. Kuinka hyvin tunnet kumppanisi mieltymykset? Laita lomakkeeseen erilaisilla merkinnöillä, mitä arvelet kumppanisi asiasta ajattelevan.
Käykää kohdat tämän jälkeen yhdessä läpi ja keskustelkaa. Lomake on tarkoitettu vain keskustelun pohjaksi. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta kaikista pitäisi voida keskustella.
Tämä lista ei ole tietenkään mikään täydellinen ja kommenteissa voit jättää palautetta lomakkeen toimivuudesta.
Peppuseksi on aina kiehtonut minua ja sitä varten on tullut hankittua monenlaisia leluja. Ilahduinkin suuresti, kun Sexshop.fi lähetti testattavaksi supermielenkiintoiselta kuulostavan lelun, jollaista kaapistamme ei vielä löydy: Anal Pusher -anustapin. Mikäkö kyseisestä lelusta tekee sitten mielenkiintoisen? 1) Siinä on imukuppi pohjassa, joten sen voi kiinnittää esim. lattiaan, 2) lelussa on vibra, joka sykkii ja värisee seitsemällä eri rytmillä, 3) tappi tekee edestakaista liikettä kolmella eri nopeudella. Lisäksi lelu on vedenkestävä! Voiko enää muuta toivoakaan?
Laitettuani paristot lelun sisään (tarvitsee siis 4 x AA-paristo) ja kokeiltuani toimintoja, ensimmäinen reaktio oli pieni huvittuneisuus. Sykähtelevä ja edestakaisin liikkuva tappi näytti hieman naurettavalta, mutta toisaalta mielessäni alkoi heti pyöriä, miltä tämä tappi sisällä tuntuisikaan… Olen saanut pumpattavan vibrallisen anaalitapin avulla joitakin kertoja peppuorgasmin, joten pystyisikö tämä samaan? (Itselläni on siis Fanny Hill’s Anal Pleasure -niminen pumpattava anaalitappi, mutta jos sellainen kiinnostaa, niin esim. SexShopista löytyy hieman ”kehittyneempi versio”, jota ei tarvitse itse pumpata, vaan se täyttyy moottorin avulla.)
Edestakainen liike on Anal Pusher -tapin erikoisuus
Yleensä testaan lelut ensin yksin (ennen kuin käytän niitä kumppaniini), mutta tällä kertaa päädyimme sopivasti harrastamaan peppuleikkejä mieheni kanssa. Hygieniasyistä käytän aina tällaisten lelujen kanssa kondomia, ja kun anaalileikeistä on kyse, myös liukuvoiteen käyttäminen on olennaista. Tappi liukui puoliväliin asti helposti sisään, minkä jälkeen käynnistin vibran ja edestakaisen liikkeen. Mies nautti selvästi kokemastaan, ja vaikkei edestakainen liike ole tietenkään sama juttu kuin esimerkiksi strap-onilla paneminen, oli se erilaisempaa kuin pelkän tavallisen anaalitapin käyttäminen. Leikkien edetessä tappi saatiin kokonaisuudessaan sisälle, mutta mielestäni pituus voisi hyvin olla muutaman sentin lyhyempikin. Paksuus on aika hyvä, jos peppuleikeissä ei ole aivan aloittelija.
Yksi tämän lelun hieno ominaisuus on imukuppi: imukuppihan luo uudenlaisia mahdollisuuksia leikeille! Esimerkiksi omassa mielessäni olin ajatellut alistavasti käskeä miestä ratsastamaan lattiaan kiinnitetyllä anustapilla, mutta tämä jäi kuitenkin (vielä!) kokeilematta…
Testasin toki lelua myöhemmin itseenikin. Laminaattilattiaan imukuppi ei tarttunut kovinkaan hyvin, mutta pesuhuoneen laattalattiaan se jäi hyvin kiinni. Siltikin jouduin hieman aluksi antamaan kädellä tukea sauvan alaosasta, että onnistuin tapin peppuni sisälle saamaan suorassa. Tappi on noin 16cm pitkä enkä kokenut tällä testauskerralla tarpeelliseksi ottaa sitä kokonaan sisääni, joten loppujen lopuksi päädyin käyttämään sitä peppuuni normaalin hieromasauvan tavoin selälläni maaten. Edestakainen liike on tapin yläosassa, joten sen halusin tuntea nimenomaan sulkijalihaksen ympärillä – mitäpä iloa siitä olisi jossain syvällä suolessa. Tuntemus värinöillä ja liikkeillä oli ehdottomasti miellyttävä, mutta ainakaan tällä kertaa se ei yksistään orgasmiin asti minua vienyt.
Anal Pusher on nimensä mukaisesti tarkoitettu peppuleikkeihin, mutta mielenkiinnosta minun täytyi sitä emättimeenkin kokeilla. Onneksi tuli kokeiltua, sillä värinät ja edestakainen liike tuntuivat t-o-d-e-l-l-a hyvältä myös pillussa. Mikseipä tätä voitaisi siis ihan normaalinakin hieromasauvana myydä…?
Kommentit tiivistettynä
– Ei ehkä ensimmäinen hankinta peppuseksiharrastusta aloitteleville. Anal Pusher ei kuitenkaan ole liian suuri (leveys suurimmillaan n. 4,5cm), joten pienillä lämmittelyillä tapin saa ainakin puoliväliin asti helposti sisään.
– Erilaiset värinät/sykkimiset ovat miellyttäviä, mutta en nyt tiedä, tarvitseeko niitä kuitenkaan tällaista määrää anaalitapissa. Erilaiset värinät ovat mielestäni tarpeellisempia etupuolelle käytettävissä leluissa, mutta hienoa, että vaihtoehtoja löytyy: yksi sykkivä värinä oli näistä oma suosikkini.
– Mielenkiintoisinta tapissa oli edestakainen liike, sillä sellaista ei vielä yhdessäkään omistamassani seksilelussa ole ollut. Kyseinen toiminto oli miellyttävä lisä ja sitä oli kiva käyttää, kun tapista oli noin puolet sisällä.
– Naiset voivat käyttää tätä lelua oikein hyvin pillunkin puolella, kunhan hygieniasta pitää huolta. Ainakin itse nautin tästä lelusta todella paljon ”ykkösessäkin”.
– Imukuppi on kiva ominaisuus. Kun tappi pysyy pystyssä itsekseen, leikkimahdollisuudet ovat erilaiset ja lelun käyttäminen on hauskempaa kuin silloin, jos siitä täytyisi pitää koko ajan kiinni.
– Materiaali on TPE-muovia. Silikoni olisi turvallisempi materiaali, mutta onneksi tämä sentään on ftalaatti-vapaata.
– Sopii sekä sooloseksiin että yhteisiin leikkeihin kumppanin kanssa. Miehille ja naisille.
SexShop Finland myy tuotetta verkkokaupassaan 59,5 euron hintaan, joka on mielestäni ihan kohtuullinen. Tuote tuntuu laadukkaalta, joten uskoisin sen olevan kestävä. Toivottavasti, sillä tämä ei oletettavastikaan jää meillä lelulaatikon pohjalle pölyttymään, vaan sillä tullaan tulevaisuudessakin leikkimään!
Onkos joku muu kokeillut tätä anustappia tai pääsikö tämä nyt jonkun hankintalistalle?
Anal Pusher
Vinkvink! Sexshop.fi:ssä saa ilmaisen toimituksen yli 60 euron tilauksiin. Lisäksi nyt on voimassa seuraava kampanja: rekisteröidy sivuilla asiakkaaksi ja tilaa vähintään 80 eurolla, niin saat 20 prosenttia alennusta tilauksesta. Eli jos päädyt tilaamaan esimerkiksi tämän anustapin sieltä, pistä tilaukseen mukaan myös ainakin liukuvoidetta. Sain itse tapin testaamista varten suomalaista Be Happy -liukuvoidetta, jota voin lämpimästi suositella (100 ml:n purkki maksaa 8 euroa). Suuri plussa Be Happylle parabeenittomuudesta, sillä säilöntäaineina käytetyt parabeenit saattavat toimia kehossa hormonihäiritsijöinä. Be Happy -liukkari on aika vetistä verrattuna joihinkin muihin omistamiini liukkareihin, mutta asiansa siis ajaa hyvin.
*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä mainitun verkkokaupan kanssa, mutta rahallista palkkiota en tästä ole saanut eikä linkkien klikkaaminen tuo minulle rahaa. Mielipiteet ovat omiani.
HS uutisoi tänään Väestöliiton Poikien puhelimen vuosiraportista, jonka mukaan pojille suunnattuun palveluun on tullut yhteydenottoja sen vuoksi, että joissakin kaupoissa myyjät ovat kieltäytyneet myymästä kondomeja esimerkiksi vetoamalla pojan ikään.
Mitä ihmettä tällaisilla myyjillä on liikkunut päässä? Ei mitään muuta kuin oman vakaumuksen ajatukset siitä, ettei seksi kuulu alaikäisille? Luulevatko he, että sekstailu jää toteuttamatta, jos kortsuja ei nuorille myydä?
Ensinnäkin superhienoa, että nuoret pojat ovat uskaltautuneet kortsuostoksille. Se on vastuullista, ja todella toivon, etteivät tällaiset typerät ole aiheuttaneet sitä, että kyseiset pojat eivät ole enää kehdanneet mennä ostamaan kumeja muualta.
Kortsujen ostaminen ei edes tarkoita automaattisesti sitä, että poika (tai tyttö) olisi menossa samalla hetkellä yhdyntöjä harrastamaan. Hän saattaa vain harjoitella kondomin käyttöä omassa rauhassaan ennen seksielämää. Sekin on todella fiksua, sillä kaikki kondomit eivät ole kaikille hyviä (!) ja ylipäätään kondomin laittamista oikein kannattaa harjoitella jo etukäteen.
Itse kannatan ilmaista ehkäisyä kaikille nuorille, mutta niin kauan kun sellaista ei ole tarjolla kuin harvoissa kunnissa, nuoret toivottavasti saavat kortsunsa ostettua ihan mistä vain kaupasta. Seksi ei ole alaikäisiltä kiellettyä, kuten olen jo aiemminkin todennut.