Tappaako vauvan saaminen seksielämän?

Ei (noin yleisesti ottaen), mutta kuten muillakin elämän alueilla, muutoksia varmasti tulee. Ja ehkäpä tärkeintä onkin, että molemmat parisuhteen osapuolet sen ymmärtävät jo ennen vauvan syntymistä. Useimmiten haluton osapuoli on nainen, mutta ihan yhtä hyvin se voi olla myös mies.

Miksi seksi ei sitten ensimmäisenä ole mielessä?

– Maito. Niin, naisella kun tuppaa nuo tissit olemaan sitä varten, että niillä voi jälkeläisiä imettää. Jos ei nyt sitten omista jotain suuremman luokan fetissiä maitosuihkuihin, niin ei kannata harrastella tissien hyväilyä sekstailujen aikana. Omassa tapauksessani varsinkin pari ekaa kuukautta kysyntä ja tarjonta eivät ihan kohdanneet ja tissit suihkuilivat välillä yksinäänkin. Aika turnoff.
– Niin se imettäminen. Tai ne hormonit. Alapäässä on kuivaa kuin saharassa. Nimim. haavaumia liukasteen käytöstä huolimatta.
– Tosiaan, alapää. Monet saa repeämiä ja/tai väliliha on täytynyt leikata. Niiden paraneminen kestää toisilla vähemmän ja toisilla enemmän. Itse säästyin repeämiltä, mutta epparihaavaa parantelin jonkin aikaa. Ekalla panemiskerralla synnytyksen jälkeen mietin useamman kuin yhden kerran, että nonniin, nyt se arpi repeytyi. (No, ei se onneksi.)
Jälkivuoto. Vähän niin kuin useammat menkat peräkkäin (toisilla kun voi kestää parikin kuukautta). Paitsi että menkkojen loppuvaiheessa paneminen menee, mutta jälkivuodon aikana sitä ei kannata harrastella tulehdusriskin vuoksi (ainakaan ilman kortsua). No, ei hätää. Itse kärsin tästä asiasta reilun kuukauden, eikä yhdyntä sinä aikana mielessä kyllä ollut. Toisaalta taas, useamman kuukauden kestänyt täysimetys on pitänyt menkat omalla kohdallani poissa.
– Ehkäisy. Imettäessä yhdistelmäehkäisypillerit ja vastaavat ovat pois vaihtoehdoista. Itse en halua minipillereitä tai kierukkaa tässä kohtaa, joten kortsuilla mennään. Täysimettämiseen EI kannata luottaa (suojaa melko luotettavasti vain, jos tosiaan lapsi saa vain ja ainoastaan rintamaitoa myös yöllä; menkat eivät ole alkaneet ja synnytyksestä on enint. 6kk). Suomessa tehdään melko paljon abortteja pienten lasten äideille, jotka eivät nyt tätä asiaa ole ihan sisäistäneet. Niin, vaikka itselleni ei jäänyt mitään traumoja, niin ei kiitos uutta raskautta hetkeen.
– Väsymys. Meidän lapsi esimerkiksi on sitä mieltä, että yölläkin on mukavaa saada maitoa 3-4h:n välein. Ja silti aamulla voi herättää seitsemältä iloisesti. ZzZ… Eli kyllä, kun lapsi nukkuu, niin minäkin mielelläni vain nukun.
– Ja sitten kun kerrankin jostain syystä jaksaa ja haluaa, niin vauvapa päättää herätä juuri huonoon aikaan. Käypä siinä sitten pistämässä tutti takaisin lapsen suuhun tai/ja ottamassa hetkeksi syliin & palaa jatkamaan panemista niin kuin et olisi missään käynytkään. Joo-o.

Mitäpä sitten muistuttaisin?

– Seksi on muutakin kuin yhdyntää, kuten olen todennut useassa yhteydessä tässäkin blogissa.
– Läheisyyttä EI saa unohtaa. Päivittäiset koskettamiset (halailut, suudelmat ym.) ovat tärkeitä.
– Seksielämästä kannattaa keskustella. Painostaminen on aina ei.
– Itsetyydytyskin on hyvä tapa purkaa pahimpia paineita.
– Ja naiset; niitä lantionpohjalihaksia kannattaa alkaa treenaamaan melkeinpä heti.
– Jos on pitkään harrastamatta seksiä, siitä tulee helposti jo tapa. Siksi kannattaa välillä miettiä, onko oikeasti jotain suurta syytä kieltäytyä seksistä vai lähtisikö edes kokeilemaan, jos se vaikka olisikin mukavaa.

Susi naisen vaatteissa

Mitä tehdä, mieheni kiihottuu ja kykenee yhdyntään vain saadessaan pukeutua naisten alusvaatteisiin? Tämä on jatkunut jo vuosia, mutta nyt alkaa mitta olla täysi. En pysty enään yhtään sietämään miestäni pukeutuneena pitkiin rintaliiveihin toppauksineen ja muihin vastaaviin varusteisiin.
Erota en halua, enkä lopettaa seksiä, mutta tilanne on umpikujassa. Haluan seksiä miehen kanssa en jonkun liiveihin pukeutuneen miehenkuvatuksen kanssa. Auttakaa, neuvokaa, olen täysin pihalla mitä pitäisi tehdä!!!

-Mitä Odottaa

Okei, miehelläsi on naistenvaatefetissi ja sinä autat häntä toteuttamaan sitä. Pisteet sinulle kinky-positiivisuudesta!

Tämä tulee todennäköisesti myöhässä, MO, mutta kaikesta päätellen ongelmanne ei ole niinkään miehesi fetissi, vaan sama kuin alkoholisteilla ja muilla addikteilla: kohtuuden puute. Ihan mikä tahansa alkaa kyllästyttää ja tympiä liian suurina annoksina, puhumattakaan jostain mitä teet toisen iloksi.

Jos jäi siis epäselväksi, olen ehdottomasti sitä mieltä että kumppanin mieltymyksiä pitää kuunnella ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta – ja tämä on iso mutta – se toimii toiseenkin suuntaan ja kuulostaa siltä, että sinun tarpeesi ovat jääneet tyydyttämättä.

Jatka vaatefetissin toteuttamista miehesi kanssa, mutta yhdellä ehdolla: jokaista liivikertaa kohti pitää olla vähintään kaksi, mielellään kolme kertaa ilman naistenvaatteita. Niin kauan kuin sinun tarpeesi eivät tule täytetyiksi, rintaliivit ja sukkanauhat pysyvät kaapissa ja seksihanat kiinni.

Ja entä jos homma ei onnistu? Sanot ettet halua erota, MO, joten voit myös antaa miehellesi luvan harrastaa naistenvaateseksiä jonkun toisen kanssa. Fetissit ovat ja elävät, eikä niitä voi toivoa tai eheyttää pois. Ehkä olisi aika siirtää pitkiin rintaliiveihin (minkälaisia lienevätkin) pukeutuneen miehen hoitaminen jonkun muun harteille ja jatkaa muuten toimivaa parisuhdetta ilman keskinäistä seksiä?

Kysy meiltä: hihaton@housuitta.com

Kuinka usein?

Mieheni muna ei nouse seisomaan, kun hän nuolee pimppiäni. Onko se outoa? Mieheni ei ole muutenkaan kovin ”seksihakuinen”. Itse ajattelen seksiä todella paljon ja kiihotun myös munan nuolemisesta. Jos itse en ehdottaisi seksiä, mies ehdottaisi varmaan kerran kaksi kuussa.

-A

Miksi pitäisi nousta? Ei se pimpin nuoleminen niin hekumaalista nautintoa ole, vaikka jotkut siitä kicksejä saavatkin. Miehesi kiihottuu eri lailla kuin sinä, mutta se ei ole outoa tai ongelma. Se, että seksihalunne eivät kohtaa, voi olla ongelma.

Puhu miehesi kanssa asiasta ja kerro, että haluat enemmän seksiä. Jos sinä haluat päivittäin ja miehesi kahdesti kuussa, sumplikaa kompromissi johonkin pariin-kolmeen kertaan viikossa. Jos se ei riitä, vaihtoehdoiksi jäävät omin käsin paikkaaminen, vieraissa käyminen ja eroaminen. Jos oma käsi ei riitä jatkoksi, miettikää vielä mahdollisuutta suhteenne avaamiseen (lukekaa vaikka Tristan Taorminon Opening Up -kirja). Antakaa ajatukselle aikaa ja miettikää, onko yhdessä pysyminen vaivan arvoista.

Ja jos mikään muu ei onnistu ja haluat pysyä suhteessa vaikka lasten takia, saat Virallisen Luvan käydä vieraissa kertomatta miehellesi. Etsi joku, joka pystyy vastaamaan seksin tarpeeseesi, pane minkä tarvitset ja peitä jäljet huolella. Onnea matkaan.

kirjoittanut: hihaton

Seksi raskauden aikana

”Naiset käyttäytyvät pääasiassa kahdella tavalla, kun on kyse seksistä raskauden aikana. Toisista tulee erityisen herkkiä, he syttyvät nopeasti ja orgasmit ovat voimakkaampia kuin koskaan aikaisemmin. Toiset eivät ole yhtä onnekkaita. Pahoinvointi, arat ja jäykät lihakset tekevät seksistä ehdottomasti vähiten kiinnostavan asian maailmassa.” (Näin kertoo eräs neuvolasta jaettu vau:n opas.)

On ollut melko harmillista, kuinka itse totesin hyvin pian toivotun plussaamisen jälkeen kuuluvani niihin, joita seksi ei juuri kiinnosta. En ole kärsinyt pahoinvoinnista ja vointini on muutenkin ollut hyvä koko raskauden. Olisi siis aivan mahdollista, että seksielämä olisi yhtä vilkasta kuin ennenkin.

Jotkut (niin naiset kuin miehetkin) pelkäävät seksin aiheuttavan jotain haittaa sikiölle tai ajatus kohdussa majailevasta lapsesta vie yhdyntähalut. Joissakin erityistapauksissa lääkäri voi kieltää yhdynnät ja muun rasituksen raskauden aikana, mutta se on harvinaista. (Yleisesti ottaen seksi raskauden aikana on täysin turvallista ja vieläpä suositeltavaa!) Toiset taas tuntevat itsensä epäseksikkääksi, kun vatsa kasvaa; alapää saattaa olla turvonneempi kuin normaalisti; rinnat ovat usein herkät ja nänneistä saattaa erittyä nestettä & peräpukamatkin mahdollisesti vaivaavat.

Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan ole syynä omaan haluttomuuteeni. Yksinkertaisesti en vain ole kokenut juurikaan kiinnostusta seksiin. Kumppanini onneksi seksi ei silti ole ollut mielestäni mitenkään vastenmielistä, joten siihen on voinut ryhtyä, vaikkei omat halut korkealla olekaan. Niinä kertoina, kun seksiä on harrasteltu, orgasmit ovatkin usein olleet voimakkaampia.

En suosittele kenellekään seksiin ryhtymistä vastentahtoisesti, ja halullisen osapuolen pitäisi olla painostamatta toista seksiin, sillä se vain usein pahentaa tilannetta. Vaikka itseä ei kiinnostaisi lainkaan ryhtyä vaikkapa yhdyntöihin, kumppanin haluja voi kuitenkin pyrkiä tyydyttämään monilla muilla tavoilla: esimerkiksi käsi-, suu- tai anaaliseksillä (seksileluja unohtamatta, mutta niiden kohdalla pitäisi suosia turvallisia valmistusaineita, jotka eivät sisällä esim. ftalaatteja). Myöskään muunlaista läheisyyttä ei sovi unohtaa ja itsetyydytyskin on aina hyvä tapa pahimpia paineita purkaa. Ja tämä koskee tietenkin myös aikaa raskauden jälkeen.

Millaisia kokemuksia sinulla on seksistä raskauden aikana? Olitko sinä tai kumppanisi haluton – vai oliko haluja suhteessanne enemmän kuin tarpeeksi?

kirjoittanut: oceansoul (joka jää tämän kirjoituksen myötä määrittelemättömän pituiselle lomalle)

> PS. Seksiblogeja-listaa on jälleen päivitetty ja vinkkejä uusista blogeista saa edelleen jättää!

Seksi Tieteen päivillä

Mitä yhteistä on aivoilla, seksillä ja tieteellä? Ei ilmeisesti mitään, jos on uskominen juuri päättyneitä Tieteen päiviä. Viisi päivää hesalaisille on avattu tieteen sarkaa, mutta eipä paljoakaan elämän perusasiasta eli seksistä. Vielä vähemmän oli tarjolla tietoa aivoistamme, vaikka sieltä se seksikin pulppuaa. Päivien otsikkona oli Arjen arvoitus. Mikäpä sitä olisi paremmin avannut kuin aivotutkimus?

Seksistä puhuttiin vain yhdessä seminaarissa kolmen miehen voimin. Suomalainen seksitutkimus näyttää olevan kovasti yksipuolista, pelkkiä sosiologeja kyselyineen. Olisiko jo aika monipuolistaa tätäkin tutkimusalaa? Kaikkien tuntema Osmo Kontula lienee tunnetuin suomalainen alan tutkija maailmalla. Tämä Euroopan seksologiliiton pääsihteeri esitteli seksuaalisuuden ilmenemisen kansainvälisiä eroja sekä muutosta Suomessa 1970 -luvun alusta tähän päivään.

Muutama esimerkki Suomesta:

  • Miesten ja naisten välinen merkittävä ero seksihaluissa on säilynyt ennallaan tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta.
  • Uskollisuusvaatimus parisuhteessa on tiukentunut erittäin merkittävästi. Aviomiehen syrjähypyn salli 1970 -luvulla puolet naisista, nyt vain muutama prosentti.
  • Seksin monimuotoisuus ymmärretään aikaisempaa paremmin, mutta asenteiden sukupolvierot ovat valtavat. Esimerkiksi yhdynnän julkisella paikalla hyväksyy 56 prosenttia nuorista naisista ja 76 prosenttia nuorista miehistä, mutta vain 11 ja 22 prosenttia vanhuksista.
  • Yhdyntäaktiivisuus on laskenut kaikenlaisissa suhteissa. Sen sijaan itsetyydytys on lisääntynyt huimasti.

Kansainvälisesti:

  • Suomessa naidaan vähiten Euroopassa. Maailmanlaajuisesti toki löytyy surkeampiakin maita: tropiikissa seksi ei olekaan jokapäiväistä herkkua niin kuin saattaisi olettaa.
  • Suomalaisnuoret aloittavat seksin nuorimpien joukossa Euroopassa.
  • Aika ensimmäisestä yhdynnästä ensimmäiseen lapseen on Suomessa Euroopan pisin.
  • Suomessa on toiseksi vähiten abortteja Euroopassa Hollannin jälkeen.

Kontulan mukaan nuorten suomalaisnaisten seksuaalisuus on kokenut voimakkaimmmat muutokset muihin maihin verrattuna. Hän nimesi sen suomalaisen seksin tuoreimmaksi trendiksi : haluttomuus, kostumisongelmat, orgasmiongelmat ja itsetyydytys lisääntyvät, yhdyntäkerrat vähenevät. Parisuhteiden ongelmat ovat lisääntyneet niin halussa, aktiivisuudessa kuin nautinnossakin. Samaan aikaan vuonna 2007 naisilla mitattiin korkeimmat henkiset paineet koskaan. Hän ihmetteli, tämäkö on se seksin malli, jota maailman ja tasa-arvon mallimaaksi rankattu Suomi on tarjoamassa muille. Miksi sosiaalinen hyvinvointi on johtanut tällaiseen seksuaaliseen kehitykseen?

Professori Kenneth Sandnabba kertoi homoseksuaalisuudesta ja parafilioista. Homoseksuaalisuuden mittaamiseen ei ole olemassa selkeää mittaria, ei ainakaan kyselytutkimusten perusteella. Riippuu kysymyksenasettelusta, millaisia tuloksia saadaan. Suomalaistutkimuksen mukaan prosentti naisista ja kolme prosenttia miehistä oli edeltävän vuoden aikana harrastanut seksiä saman sukupuolen kanssa. Elämänkaariluvut olivat naisilla 13 ja miehillä kahdeksan prosenttia. Homoseksuaalista mielenkiintoa oli kokenut seitsemän prosenttia naisista ja viisi prosenttia miehistä (33-43v). Nuoremmilla luvut olivat korkeampia.

Kun sitten kysyttiin kuvitteellista mahdollisuutta homoseksuaaliseen toimintaan, naisista 65 ja miehistä 33 prosentin mukaan se ei olisi mahdotonta, jos hyvännäköinen ja mieluisa tyyppi ehdottaisi (salaisena pysyvää) homoseksiä. Kiintoisia lukuja. Samaa suuruusluokkaa olevia lukuja saataisiin varmaan melkein mihin tahansa saattaisitko kuvitella tekeväsi -kysymykseen. Luvut olivat täysin erilaisia kuin kokeissa, joissa kadulla viehättävä henkilö ehdottaa tuntemattomalle heteroseksiä. Niissähän miehet vastaavat lähes sataprosenttisen myöntävästi naisten yhtä todennäköisesti kieltäytyessä.

Parafilia on käyttäytymistä, jota ei yleisesti ajatella kuuluvan tavalliseen heteroseksuaaliseen aktiviteettiin. Näitä ovat muun muassa fetisismi, transvestismi, ekshibitionismi, voyerismi ja SM -seksi. Ne sisältyvät jopa WHO:n tautiluokitukseen! Kuten muutoinkin seksissä, myös näissä on merkittävä sukupuolinen esiintyvyysero. Suomalaistutkimuksen mukaan yleisin ”häiriö” miehillä on voyerismi (19 %) ja naisilla fyysinen masokismi (9 %). Psykologista ja fyysistä masokismia lukuun ottamatta kaikki parafiliat ovat miehillä yleisempiä kuin naisilla. Suurimmillaan ero on transvestismissa ja pienin fyysisessä sadismissa.

Sandnabban mukaan naisilla on enemmän liikkumavaraa elämässä kuin miehillä, joilla se on hyvin rajoitettua. Kävi ilmi, ettei parafilioiden geneettistä taustaa ole tutkittu ja muutenkin tietämys niistä on lastenkengissä. Johtuu varmaan siitä, ettei ”syntejä” ole katsottu tarpeen tonkia, tarttuvat pian? Transvestisuutta ja SM-seksiä ollaan poistamassa tautiluokituksesta. Miksiköhän vain näitä? Parafilioihin usein liittyvä masennus ja ahdistuneisuus kun näyttää johtuvan yksinomaan ympäristön paheksunnasta. Parafiliat ovat myös osa ”normaalia” seksiä, sillä ne voivat tuoda leikkiin lisämausteen ja siten jopa vähentää tarvetta kumppanin vaihtoon. Viime aikoina megajulkkis Sting on paljastanut omia ”parafilioitaan”, joilla hellii parisuhdettaan.

Kolmannen esiintyjän, seksualisti Tommi Paalasen jutustelusta ei ollut mitään opittavaa. Se oli pelkkää poliittista manifestointia ja mielipidediskurssia. Ei sillä ollut mitään tekemistä tieteen kanssa. Esityksen paikka olisi ollut jossain aivan muualla kuin Tieteen päivillä.

kirjoittanut: villiq