Fantasioita sekä realistisempaa seksielämää

Oikeasti tapahtunutta

Makoilen lepotuolissa talomme terassilla lämpimänä kesäpäivänä. Suljen silmäni ja ajatukset vievät nopeasti seksiin. Fantasioin, miten mieheni tulisi luokseni ja tarjoaisi penistään nuoltavaksi. Kiusoittelisin häntä nuolemalla penistä ensin varovasti kielelläni pienin liikkein. Vasta sen jälkeen ottaisin kovaksi kiihottuneen peniksen kokonaan suuhuni. Toisella kädellä voisin hyväillä itseäni ja toisella kädellä miehen kiveksiä. Suihinotto voisi päättyä miehen laukeamiseen tai sitten voisimme siirtyä vielä yhdyntään… Mies varmasti haluaisi nuolla myös minua.

Halukkuuteni on korkealla ja jo pelkät fantasiat ovat saaneet alapääni märäksi. Olen yksin kotona, koska mies on hoitamassa asioitaan kaupungilla ja lapset ovat sen aikaa vierailulla sukulaisen luona. Vien kättäni hameen alle ja kosketan varovasti turvonnutta klitoristani. On epätodennäköistä, että kukaan naapurustossa liikkuva huomaisi mitään, mutta puolijulkinen paikka antaa omaa viehätystään tilanteeseen. Saan hyväiltyä klitorisorgasmin itselleni melko nopeasti, mutta pilluni kaipaa kosketusta edelleen. Mietin pitkään haaveilemaani fistausta. Juuri eilen mies laittoi sisääni useampia sormia ja lopulta laukesin erittäin voimakkaasti. Mieheni käsi on kooltaan niin suuri, että emme ole koskaan vieneet nyrkkiä kokonaan sisälleni, mutta entä jos minua hyväilisikin vaikka nainen, jonka käsi olisi selvästi sirompi… Olisi myös ehkä mielenkiintoista päästä itse kokeilemaan fistausta antavana osapuolena naiselle.

Siirrän toisenkin käteni hameen alle. Työnnän pari sormea sisälleni ja etsin yläseinämästä alueen, jonka koskettelu tuo miellyttäviä tuntemuksia. Toisella kädellä hieron edelleen klitoristani ja tulen pian uudelleen. Yritän olla ääntelemättä liian kovalla äänellä, mutta voimakkaiden orgasmien tullessa en pysty koskaan täysin äänettömästi olemaan. Fantasioin huvikseni siitä, miten joku naapuri kuulisi tai muuten huomaisi minun hyväilevän itseäni ja kiihottuisi siitä.

Vaikka olen saanut jo kaksi orgasmia, kaipaan seksiä toisen ihmisen kanssa. Intohimoinen yhdyntä ja suuseksi olisi ihanaa. Tällä kertaa en ehkä kaipaisi mitään erikoisempaa, vaan mukavaa ”tavallista” rakastelua, mutta en silti pistäisi pahitteeksi pieniä alistamisen elementtejä. Hiuksista vetäminen, käden laittaminen kaulalle,… ne antavat usein ihanaa lisäkiihoketta.

Nousen ylös tuolilta ja menen sisälle. Käyn sheivaamassa ja jään odottelemaan, että muu perhe palaisi kotiin.

*

Millaisen seksi-illan sinä haluaisit tapahtuvan?

Miten haluaisit tarinan jatkuvan? Kirjoita kommenttiosioon tarinalle jatkoa (joko realistinen tai täysin fantasiapohjainen kuvaus). Kerro myös, millainen olisi unelmiesi seksikerta? Jos ei siis puhuta fantasioista, vaan siitä, millaisen seksikerran haluaisit/voisit oikeasti kumppanisi kanssa toteuttaa, jos voisit vapaasti valita seksissä tapahtuvat asiat vaikka tänä iltana. ;)

*

Todellisuudessa tilanne ei ehkä edennyt ihan niin hienosti…

Mies saapuu kotiin haettuaan myös lapset; jonkin verran myöhemmin kuin oli sovittu. Ja totta kai toisen lapsen verkkatakki on jäänyt sukulaisen luokse. Huomautan asiasta ehkä hieman liian ärsyttävällä äänensävyllä ja mies ilmeisesti miettii mielessään, että parempi olla kommentoimatta mitään. (Onhan meillä varatakkikin, joten eihän tässä nyt mitään vakavaa ole tapahtunut ja sattuuhan noita. Mutta kun nyt vaan vähän ärsyttää – ei meinaan ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun jotain unohtuu.) Menemme suoraan iltapalalle, jonka aikana juttelen lähinnä lasten kanssa ja miehen kanssa vain pakolliset huomiseen liittyvät asiat. Lapsilla väsymys alkaa painaa ja suihkuun saa viedä syömisen jälkeen puoliväkisin. Huomaan hermojeni vähän kiristyvän. Mies on siirtynyt tekemään jotain muita juttuja, joten lopulta huudan hieman kiukkuisena hänelle, että hän voisi tulla auttamaan, että lapset saadaan ajoissa nukkumaan. Mies hermostuu, koska huudahdin hänelle turhasta ja hänen pitää nyt saada hoidettua yksi sähköpostiin vastaaminen.

Lopulta lapset on kuitenkin saatu nukkumaan ja itsekin olisin valmis siirtymään sänkyyn. Miten tilanne etenee, kun ilmassa on ärtyneisyyttä ja siten aiemmin mietityt seksifantasiat ovat siirtyneet taka-alalle?

A. Menen miehen luokse. Pahoittelemme, että tuli hermostuttua turhasta ja keskustelemme hetken. Pyrimme saamaan positiivisen ilmapiirin taas aikaiseksi, jotta kumpikaan ei menisi kiukkuisena nukkumaan. Halaamme ja suutelemme. Käymme yhdessä suihkussa, jolloin voi virittäytyä seksitunnelmiin katsomalla ja koskettelemalla toista… vihjaillen kerromme toisillemme, mitä tänään olisi kiva tehdä. Tuntuu mukavalta, kun mies levittää saippuaa vartalolleni ja pysähtyy hieromaan saippuaisilla käsillä rintojani ja peppuani samalla kun suutelee minua. Alan kiihottua. Myös miehen penis heräilee ja odottaa jo pian kovana. Mies yrittää ohjata kättäni peniksen ympärille, mutta koskettelen häntä ensin muualta kehosta ja vasta sitten vien käteni varovasti penistä hyväilemään. Siirrymme jatkamaan leikkejä pian makuuhuoneeseen. Suuseksiä molemmille ja sen jälkeen yhdyntää. Mies kertoo, miten hän haluaisi sitoa ja piiskata minua, mutta päädymme yhteisymmärryksessä siihen, että sitä tehdään joskus toisella kertaa paremmalla ajalla. Lopulta alamme nukkua molemmat tyydytettyinä.

B. Nyt kyllä saattaa ärsyttää vähän liikaa. Olihan tarkoituksena olla mukava ilta, joka johtaisi seksiin, mutta perseelleen tuntuu jo menevän. Toivoisin miehen tulevan halaamaan minua, jotta ymmärtäväinen läheisyys rauhoittaisi tilanteen, mutta hän tekee omia juttujaan enkä saa suutani auki (alitajuntaisesti kai toivon mahdotonta eli sitä, että mies lukisi ajatuksiani). On muuten tiskikonekin vielä tyhjentämättä. Käyn yksin suihkussa ja menen sänkyyn lukemaan kirjaa. Mies tulee hetken päästä perästä. Mainitsen uusiksi, että miten hän onnistui unohtamaan sen takin ja eikö sitä sähköpostia nyt voinut hoitaa jossain muussa kohtaa. Mies toteaa, että täytyykö aina valittaa. Ajattelen kyllä jo itsekin, että on turhaa näin pienistä asioista enää jauhaa ja oli siis itseltä typerää käytöstä, mutta miehelle en sitä tuo ilmi, vaan odotan, että hän pahoittelisi tapahtunutta. Sitä ei kuitenkaan tapahdu ja minun on vaikeaa päästää irti ärsyyntymisen tunteestani. Raskaan työpäivänkin asiat pyörivät mielessä. Mies sen sijaan on sivuuttanut sen, että olen ärtynyt ja yrittää lähestyä minua fyysisesti koskettelemalla vartaloani. Totean, ettei minua haluta, koska olen ärsyyntynyt siitä, että ilta meni ikävästi. Mies ei tätä ymmärrä; eihän mitään ihmeempää edes oikein tapahtunut eikä sellaista nyt jaksa enää tähän aikaan muutenkaan vatvoa. Mies olettaa kuitenkin mielessään, että lienee turha yrittää edes enempää, joten hieman turhautuneena hän kääntää kylkeä ja alkaa nukkumaan. Minua ärsyttää entistä enemmän. Olisihan ne halut saattaneet herätä, jos olisimme saaneet asiat puhuttua.

(Jep jep, molempia vaihtoehtoja ja kaikkea niiden väliltä on kyllä tapahtunut meidän arjessa tässä vuosien mittaan. Viimeisimmäksi siis ikävä kyllä B, mutta ehkä toivottavasti tänään sitten käyttäydymme fiksummin ja vastaus on A. ;) )

Dokumentteja seksistä ja seksuaalisuudesta

YLE Areenassa on tällä hetkellä useita dokumentteja, jotka sopivan tämän blogin aihepiiriin. Huom. eri ohjelmissa on eri verran katseluaikaa jäljellä (esim. joissakin yli vuosi, joissakin vain kuukausi). Näiden listattujen dokumenttien lisäksi löytyy toki muitakin ja uusiakin varmasti taas tulee. Niitä voi selailla esim. Areenan Rakkautta ja seksiä -osiosta.

***

Kaikki mitä haluat tietää pornosta -dokumenttisarja

Kuusi nuorta brittiä lähtee Espanjaan tutustumaan pornoteollisuuteen. Mukaan on valittu eri tavalla pornoon suhtautuvia henkilöitä: yksi nainen esimerkiksi kertoo olleensa pitkään katsomatta pornoa, koska kokee pornoteollisuuden sotivan hänen feministisiä arvoja vastaan. Eräs toinen naisista taas haaveilee itse pornotähden urasta. Yksi miehistä kuluttaa pornoa paljon ja kertoo jopa fanittavansa pornotähtiä; eräs toinen mies taas katsoo pornoa ”silloin tällöin” kiihokkeena. Sarjassa seurataan, miten näiden henkilöiden ajatukset muuttuvat pornoteollisuuteen tutustuessa. Tämä brittiryhmä tapaa mm. pornotuottajia ja pornotähtiä sekä muita asiantuntijoita, joiden avulla selvitetään pornon vaikutusta mm. aivoihin, ihmissuhteisiin ja seksielämään.

Katselin sarjan kaikki kolme osaa, vaikka sinänsä ne olivatkin ennalta-arvattavia eivätkä itselleni juurikaan mitään uutta tietoa antaneet. Pornon tuotannossa on ongelmia, ja kaikki – etenkään siis nuoret katsojat – eivät ymmärrä sitä, että valtavirtaporno on näyteltyä eikä kuvaa suoraan todellisuutta. Silti on hölmöä, miten jotkut ihmiset jaksavat paasata pelkästään pornon haitallisuudesta kuten jotkut näiden nuorten tapaamista henkilöistä tekevät. Jos pornon pystyy pitämään satunnaisena kiihokkeena ja vieläpä katselee esim. netistä aitojen pariskuntien amatööripornoa, mitä pahaa sellaisessa olisi? Dokumentin yhdessä osassa myös kauhistellaan ”häpäisypornoa” eikä oikein anneta mahdollisuutta siihen ajatukseen, että kyllä sellaisestakin alistumisesta kiihottuvia ihmisiä oikeasti on. Se on toki oma kysymyksensä, ovatko juuri niissä videoissa näyttelijät mukana muuten kuin pakon edessä rahan takia.

PS. Viime vuonna mtv näytti suomalaisen sarjan Ina sydän Porno ja se on edelleen katseltavissa, jos pornoaiheiset dokkarit kiinnostavat!

***

Rupert Everett: Seksin markkinoilla (K16)

Kaksiosainen dokumentti prostituutiosta. Ensimmäisessä osassa haastatellaan erilaisia seksityöntekijöitä ja toisessa osassa selvitetään sitä, millaisia seksin ostajat ovat ja millaisia heidän motiivinsa ovat. Dokumentissa erilaiset näkökulmat pääsevät ääneen. Kyllähän tätä voi suositella.

***

100 vaginaa (K12)

Juuri kun oli puhetta alapään nimityksistä… oikeampihan nimi tälle dokumentille olisi esim. 100 vulvaa, koska ulkopuolisiahan osia tässä on valokuvattu. Noh mutta ei nimestä sen enempää, vaan mennään itse dokumenttiin.

”Brittiläinen taiteilija Laura Dodsworth valokuvasi sadan naisen paljaan alapään poistaakseen naisen sukupuolielimiin ja kuukautisiin liittyvää salailua, häpeää ja tietämättömyyttä. (…) Eri-ikäiset naiset kertovat rehellisiä ja hauskoja tarinoita esimerkiksi kuukautisista, karvoista ja orgasmeista.”

Kun tästä projektista olen alun perin joskus kuullut, se oli mielestäni oikein kiva idealtaan. 100 erilaista alapäätä kuvattuna, joten esimerkiksi monet nuoret pääsevät huomaamaan, että naisen ulkoiset sukupuolielimet voivat näyttää monenlaiselta. Olen itse pitänyt alapäätäni aina ihan kivana eikä synnytyksetkään pahaa jälkeä saaneet aikaan, mutta on monia nuoria, jotka miettivät, onko se oma pillu oikean näköinen.

Joillekin herkille ehkä esim. kuukautisveren leviäminen pitkin reisiä ja lapsen syntymä ovat sellaisia asioita, joita eivät halua nähdä videolta, mutta hyväähän valistusta nekin ovat. Eli siitä vain kaikki naiset/tytöt ja miehet/pojat katsomaan, mitä kerrottavaa dokumentissa haastatelluilla naisilla on. Mukana on muuten myös sukupuolensa miehestä naiseksi korjannut henkilö.

***

Kinky Business (K12)

Tämä dokumentti kertoo siitä, miten monenlaisista asioista ihmiset voivat saada seksuaalista tyydytystä. Dokumentissa kuvataan henkilöitä, jotka tekevät nettiin fetissivideoita.

Mielestäni tämä ei ollut ei kovin ihmeellinen dokumentti, mutta siinähän se katsottua tuli. Esim. sitomisfetisseissä ei ole mitään yllättävää nykymaailmassa, mutta on aika mielenkiintoista, että joku saa nautintoa esim. nallekarkkien imeskelyn katsomisesta…

***

Rakkautta ja seksiä Japanissa

Rakkautta ja seksiä Yhdysvalloissa

Rakkautta ja seksiä Intiassa

Rakkautta ja seksiä Kiinassa

Neljä dokumenttia neljän eri maan asioista. Japanissa monilla ei ole säännöllistä seksielämää ja esim. neljännes 30–40-vuotiaista ei ole harrastanut seksiä kertaakaan. Pornoahan siellä kyllä kulutetaan ja muita erikoisempia palveluita. Yhdysvalloista löytyy mm. ”ei seksiä ennen avioliittoa” -ihmisiä ja toisaalta taas kumppanin etsimiseen ei oikein löytyisi aikaa. Yhdysvalloista löytyy myös äänekkäitä aborttiklinikoiden vastustajia. Intiassa seksi on piilossa, mutta raiskaukset eivät ole harvinaisia ja avioliitot ovat useimmiten järjestettyjä eikä yli kastirajojen sovi kumppania etsiä tai voi joutua kunniarikoksen uhriksi. Intiassa myös tyttösikiöitä abortoidaan paljon, koska myötäjäiset tulisivat kalliiksi. Kiinassa treffipalvelut ovat suosittuja ja kumppania etsitään siis monilla tavoilla eikä siellä enää solmita avioliittoja samalla tavalla kuin ennen. ”Jalkavaimoja” myös löytyy, vaikka tapa ei olekaan laillista.

Kannattaa katsella! Intia-osuus ehkä itseäni eniten kiinnosti.

***

Seksi-Suomen historia

Tätä sarjaa en ole itse katsellut vielä, mutta kuvauksen mukaan sarja kertoo siis siitä, ”millaisia yhteiskunnallisia kamppailuja sukupuolielämän ympärillä on käyty”. Seksuaalisuutta on kovasti pyritty kontrolloimaan, mutta miten siis vapautuminen on edennyt… Siitä varmasti löytyy paljon tietoa nämä dokumentit katsomalla. Lisään kommenttia, kun olen itse joskus ehtinyt katsella. :)

***

Myös mtv:llä on katseltavissa kiinnostava dokumentti: Seksirobottien vallankumous

Eroottinen tarina: Yökylässä (vieraskirjoitus)

Tämän seksinovellin on lähettänyt meille nimimerkillä ’Impi Sukkamieli’ kirjoittava henkilö, joka on jo aiemmin lähettänyt tarinat Mieheni reviiri, Tuli ja Aaria Afroditelle. Hänen kirjoituksiinsa voit tutustua myös blogissa Minusta on moninaiseksi tai englanniksi blogissa From a dirt road to dignity.

”Ennakkoluuloton, estoton nainen, ehkäpä juuri sinä. Oletko kyllästynyt draamaan ihmissuhteissa: oletuksiin (”sähän silloin kerran sanoit…”), vaatimuksiin (”nyt sun todellakin täytyy…”) tai  jatkuvaan tyytymättömyyteen (”miksi sun aina täytyy…?”)? Etsitkö ihmistä, joka ei kaipaa henkilökohtaista saippuaoopperaa vaan mukavaa, helppoa ja rentoa yhdessäoloa? Kenties ihan vaan sopivaa seikkailuakin… Hei, niin minäkin! Tavattaisko? Sillähän tämä selviää :-)”

Olin kirjoittanut nettideitti-ilmoituksen pari kuukautta sitten, mutta yhtään sopivaa ehdokasta ei ollut vieläkään löytynyt. Aloin olla jo todella turhautunut, sillä naiset jostakin syystä vain katosivat muutaman viestin jälkeen. Tämä siitäkin huolimatta, että panostin jokaiseen heistä kunnolla, kerroin avoimesti itsestäni, flirttailin hauskasti ja kyselin järkeviä kysymyksiä. Vaivannäkö ei kuitenkaan ollut sen väärti, koska sain vain yhden tai kahden lauseen vastauksia, joissa minulta ei kysytty mitään vastavuoroisesti. Enkä saanut flirtin flirttiä. Tästä vedin sen ikävän johtopäätöksen, että naiset joko tahtoivat ainoastaan huomiota tai he leikkivät vaikeasti tavoiteltavaa, joilta piti lypsää tietoa ilman järkevää dialogia. Kumpikaan ei minua kiinnostanut. Tai ehkäpä olin itse tappavan tylsää seuraa… Oli syy mikä tahansa, aloin olla jo luovuttamispisteessä.

Mutta sitten aivan yllättäen eräänä iltana, kun rutiininomaisesti selasin deitti-ilmoituksia, minulle tuli viesti, jossa oli kuvakin, joka oli jo aika harvinaista sinänsä. Siinä mukavan näköinen, mustahiuksinen nainen katseli suoraan kameraan, veikeästi hymyillen. Pikaisen profiilitekstin silmäyksen jälkeen selvisi, että kyseessä oli bi-nainen aivan kuten minäkin, ja mikä parasta nainen asui vain parinkymmenen kilometrin päässä minusta. Tämähän osui aivan nappiin! Vastasin hänelle viipymättä.

Koska nainen oli online-tilassa, saimme heti tilaisuuden vaihtaa kuulumisia. Kyselin häneltä ensin jotakin yleistä ja hän vastasi kiinnostuneen oloisena ja esitti puolestaan kysymyksiä minulle. Hänen ilkikuriset ja kaksimielisyyksiä täynnä olevat viestinsä saivat minun haluni syttymään välittömästi. Mikään ei ollut kiihottavampaa kuin likainen mielikuvitus! Itse olin jo hukannut avaimet sanaisen arkkuuni ja ainoa asia, jonka keksin kirjoittaa meni jotakuinkin tähän tapaan:

—Kuule… Musta olis tosi ihana tavata sut, aloitin kierrellen kuin kissa kuumaa puuroa. Tätä puuroa voisin nuoleskella vaikka kuumuus suuta polttelisikin.

—Niin mustakin tuntuu, hän vastasi hymiön kera. —Millos voitais treffata?

Siis jee, tämä nainenhan oli oikeasti kiinnostunut tapaamaan minut, sisäinen ääneni iloitsi. Nyt piti vaan ovelasti kysyä jatkokysymyksiä…

—No siis tuota… Mitäs meinasit tehdä tänään, kysyin niin ovelasti kuin siinä mielentilassa kykenin.

—En ainakaan harrastaa kansantanssia, nainen vastasi naurunaaman kanssa. —Mitäs sulla olis mielessä?

—Mä oon kotona eikä mulla ole mitään suunnitelmia… Tai sua olis kiva vinguttaa,  ehdotin aivan suoraan. Eipä minulla ollut mitään menetettävääkään; joko nainen vastaisi kutsuuni tai hän katoaisi samoin tein.

—No mut sepäs sattui! Ei mullakaan ole mitään tekemistä. Mähän voisin vaikka ajella sinne sun luo niin mietitään sit mitä tehdään ja kuunnellaan kumpi vinkuu kovemmin, nainen vastasi saman tien.

Tämä sopi minulle kuin nappi silmään ja annoin osoitteeni naiselle epäröimättä.

Eipä aikaakaan, kun kuulin auton kurvaavan pihalleni. Menin häntä vastaan pihalle, sillä ulkona ei ollut valoja eikä oveani ollut helppo löytää syksyisen pimeässä illassa. Nainen astui juuri ulos autosta. Hän oli uhkea, rinnakas, goottityylisesti pukeutunut hengetär, jolla oli pitkät mustat hiukset. Näin niiden kimmeltävän kauniisti katuvalojen himmeässä valossa. Menin hänen luoksensa ja otin hänet aikailematta tiukkaan halaukseen.

—Tosi kiva kun tulit! sanoin mielissäni ja autoin naista ottamaan pienen laukkunsa autosta. Kannoin sen sisälle, kuten herrasmiesnaisen kuuluukin. Nyt piti tehdä hyvä vaikutus, sillä ensivaikutelmahan oli kaikista tärkein naisen pokaamisessakin. Ja tässä oli isot panokset pelissä, häämöttihän ihanan irstas sekstailu aivan lähitulevaisuudessa. Nyt päättäväisesti sisälle ja kaikki viettelyksen taidot esiin, komensin itseäni.

Kun tulimme eteiseeni nainen riisui korkeakorkoiset kenkänsä ja koska olin hänen takanaan en kertakaikkiaan voinut olla pistämättä merkille hänen ihanan muodokkaita pakaroitansa, jotka näkyivät aivan selvästi tiukkojen, mustien housujen lävitse. Voi luoja, mikä persus! mietin mielessäni, mutta korrektina ihmisenä en sanonut sitä sentään ääneen. Kävelin aivan hänen taaksensa ja kun kumarruin ottamaan omat kenkäni pois, käteni hipaisi ikään kuin vahingossa hänen peppuaan. Vahinkohan se ei tietysti ollut vaan halusin kokeilla hänen muodokasta takamustaan. Näin kuinka nainen värähti, mutta ei sanonut mitään. Ehkäpä hänkin halusi olla korrekti.

Menimme ensin olohuoneeseeni, johon olin sytyttänyt paljon kynttilöitä romanttista tunnelmaa tavoitellen. Ainoastaan keittiöstä loisti himmeä valo, muuten asuntoni oli hämärä ja tunnelmallinen. Juuri oikeanlainen kuumaan panoon. Hetken juteltuamme niitä näitä kysäisin naiselta, tahtoiko hän ottaa mukavamman asennon ja mennä pötköttelemään parivuoteelleni. Hän tahtoi. Myös makuuhuoneessani paloi lämpötuikkuja ja muutama pidempi pöytäkynttilä. Ne lämmittivät pienen huoneen niin hiostavaksi, että nainen otti mustan hupparinsa pois ja näin miten hänen isot, pyöreät rintansa pullottivat avonaisesta kaula-aukosta, tuskin paidan sisään mahtuen. Huokaisin sisäisesti ja halusin niin koskea noihin ihaniin, pehmeisiin rintoihin. Maltahan nyt mielesi, senkin ahne narttu! komensin itseäni. Hiljaa hyvä tulee ja himo reisiä raottaa.

Nainen makasi kylkiasennossa minuun päin kääntyneenä ja hymyili ah niin herttaisesti. Hänen näennäisen muka-viaton hymynkareensa antoi minulle tarvittavan rohkeuden ja niinpä kosketin kevyesti hänen niskaansa, joka oli pitkien hiuksien peitossa. Nainen värähti ja ynähti hiljaa ja muuta kutsua en enää tarvinnutkaan. Kumarruin eteenpäin ja suutelin hänen taivaallisen pehmeitä huuliaan. Hänen kuuma ja märkä kielensä työntyi suuhuni ja avasi sitä enemmän auki. Koska nainen näytti selvästi olevan yhtä halukas kuin minäkin päätin, että nyt ei emmittäisi yhtään pidempään ja annoin sormieni hiipiä hänen avonaisesta kaula-aukostaan kohti hänen pyöreitä rintojaan. Nainen inahti jälleen hiljaa nautinnosta ja riisui paitansa ja rintaliivinsä pois. Hänen jumalaisen houkuttelevat rintansa hehkuivat kauniisti kuin kaksi pinkeää melonin puolikasta. Näin selvästi kuinka hänen tummat nänninsä kovettuivat ja käännyin niin, että pääsisin nuolemaan niitä. Lipaisin ensin varovaisesti toista rintaa, mutta kun nainen painoi päätäni vasten rintojansa haluten lisää, annoin kieleni vaeltaa hänen nännipihoilleen kunnes lopulta päädyin nuolemaan aivan niiden päitä. Nuolin niitä yhä voimakkaammin ja imin välillä kevyesti. Nainen huohahti syvään ja pörrötti samalla hiuksiani.

Sitten otin oman paitani pois ja laskeuduin naisen päälle käsieni varassa niin, että nännimme koskettivat toisiaan. Hieroin omia rintojani hänen täyteläisiä rintojaan vasten ja tunsin, miten kostuin kuin taikasauvan iskusta. Työnsin käteni alaspäin ja vedin naisen housuja päättäväisesti alaspäin. Koska hän ei vastustellut millään tavalla, otin samalla omatkin housuni pois ja kas vain, olimme molemmat alasti. Näin hänen maidonvalkoisen ihonsa väreilevän kosketuksestani ja annoin käteni vaeltaa hänen sisäreisilleen. Jo siinä vaiheessa tunsin kuinka märkä hän oli: nainen valui sormilleni ja minä sivelin ja hieroin hänen liukasta eritettään omiin nänneihini, jotta ne luistaisivat paremmin hänen rintojaan vasten. Liu’utin sormeni hitaasti mutta päättäväisesti hänen häpykumpuaan kohden ja avasin häpyhuulet varovasti kahdella sormella. Etusormellani aloin hyväillä hänen liukasta klitoristaan, joka oli jo valmiiksi turvonnut ja tuntui selvästi sormenpäitteni alla. Toisen käden keskisormen työnsin hänen sisäänsä ja aloin piirtämään kutsuvaa liikettä hänen vaginansa yläreunaa pitkin. Joka kerta kun työnsin sormeni hänen sisäänsä painalsin samalla hänen g-pistettään, samaan aikaan hänen klitoristaan toisen käden etusormella hitaasti pyöritellen ja painaltaen.

Nainen huohotti jo raskaasti, mutta makasi aivan liikkumatta samalla kun minä hyväilin häntä käsin. Aivan yllättäen hänen lantionsa kuitenkin kohosi samalla kun hänen äänensäkin ja tunsin kuinka hän alkoi supistella: nainen oli saanut orgasmin. Hän vinkui ja kiemurteli hetken sängyllä kuin käärme, mutta kun hänen hengityksensä tasaantui, hän nousi päälleni ja avasi reiteni päättäväisesti aivan auki. Tunsin kuinka hänen pitkät hiuksensa kutittivat alavatsaani samalla kun nainen raotti häpyäni ja työnsi yhtäkkiä kuuman kielensä sisääni työnnellen sitä rytmikkäästi sisään ja ulos. Sitten hän siirtyi nuolemaan minua ensin hitain liikkein alhaalta ylöspäin, mutta painoikin hetken päästä huulensa klitorikseni ympärille ja alkoi lipomaan sitä höyhenen kevyesti. Tunsin valtavaa nautintoa, kun hänen kielensä teki pientä, mutta hidasta liikettä ja pian aloin tuntemaan orgasmin ensi värähdykset kehossani. Laukeaminen oli raju ja niin intensiivinen, että jalkani tärisivät holtittomasti. Huohotin nautinnosta ja nyt oli minun vuoroni kiemurrella ja vinkua.

Makasimme hetken paikoillamme vieretysten kunnes tunsin hänen sormensa piirtelevän ympyröitä vatsaani vasten. Hänhän halusi lisää! Empimättä sen pidempään, nousin päättäväisesti hänen päällensä ja avasin hänen pyöreät reitensä auki. Näin kuinka märkä ja valuva hän oli. Työnsin toisen polveni hieman hänen pakaransa alle ja toisen jalan varassa laskeuduin ristikkäiseen asentoon niin, että häpymme koskettivat toisiaan. Aloin työntelemään omaani hänen märkyyttään vasten ja painoin häpykumpujamme voimakkasti vastatusten. Sitten liikuin ylös alas niin, että välillämme oli paitsi painetta myös liukasta kitkaa.  Hinkkauduimme toisiamme vasten yhä voimakkaammin ja voimakkaammin ihanan litinän saattelemana, kunnes naisen lantio taas nousi kaarelle. Tunsin selvästi hänen supistelunsa ja samassa laukesin itsekin häntä vasten. Se oli tuntunut niin taivaalliselta, että valuimme molemmat reisiämme pitkin ja märkyytemme sekoittui toisiinsa. Kiimainen tuoksu leijui makuuhuoneessani ja makasimme vieretysten huohottaen nautinnosta.

Tyyntyneenä ja raukeana makasin hänen vieressään hitaasti hänen hiuksia hivellen. Hengityksemme tasaantui ja annoimme sormenpäiden sivellä toinen toisemme kehoa, viilentäen kuumaa ja hiestä kosteaa ihoamme. Yhtäkkiä nainen kääntyi minuun päin ja virnisti leveästi.

—Hei muuten, mehän ei kunnolla edes esittäydytty, mikäs sun nimi nyt olikaan? Mä oon Katja!

Tässä vaiheessa nauroin ääneen.

Impi Sukkamieli

Kysely: Mitä nimeä käytät sukupuolielimistä?

Tästähän olen kirjoittanut ennenkin, mutta erään henkilön kanssa käydyn viestittelyn perusteella (ehdotuksesta) päätin tehdä tästä oikein kyselynkin, jotta mielipiteensä voi kertoa ilman muuta kommentointia.

Eli mitä sanaa käytät, kun puhut a) naisen alapäästä ja b) miehen alapäästä? Eli mitä nimitystä käyttäisit tai käytät, jos kirjoittaisit vaikkapa tällaiseen blogiin kommentin tai artikkelin (joka ei siis mitään sen virallisempaa tekstiä olisi)? Luulen, että naisten ja miesten vastaukset poikkeavat hieman toisistaan, joten siksi tämä on toteutettu nyt kunnollisena kyselynä eikä vain lyhyenä galluppina.

Kysely on nyt suljettu – tulokset julkaistu täällä.

***

Naisen alapään nimitys on itselleni aina vähän ongelma. Nimiä löytyy monia, mutta mikään ei silti tunnu omasta mielestäni hyvältä. Useimmiten käytän pillua, jos asiaa ei kiertämällä tule ilmaistua. Pimppa kuuluu sanastooni yleensä silloin, jos puhun lapselle asiasta, mutta aikuisten keskuudessa se siis tuntuu vähän liian lapselliselta (pimppi on hieman soveltuvampi). Vittu on ikävä sana, sitä en käytä kuin enintään kiroillessa. Römpsä, tussu ja tuhero ymv. ovat omasta mielestäni vain kamalia nimityksiä. :D Emätin ja vagina ovat sinänsä ok tietynlaisiin teksteihin, mutta ne eivät tarkoita ulkoisia elimiä. Eli jos haluan puhua koko alapäästä, ei niitä voi oikein edes käyttää. Vulva-sanaa käytän vain harvoin (joka siis tarkoittaa naisen ulkoisia sukupuolielimiä).

Miehen jalkovälissä olevan elimen nimitys on minulle paljon helpompi kysymys! Penis on yleisesti ottaen oikein hyvä neutraali nimitys. Joissakin tilanteissa saatan käyttää esimerkiksi kullia tai kalua (eikä ne tunnu mitenkään epäsopivilta niin kuin monet naisten alapäätä vastaavat nimet). Pippeliä tulee käytettyä lasten kanssa puhuessa. Ja kivekset ovat sitten vain kivekset.

No entä sitten takapuoli? Mitä nimitystä siitä mieluiten käytät? Peppu-sanaa käytän itse eniten kaikissa tilanteissa, ihan hyvä neutraali nimitys mielestäni.

Keskustelkaa kommenteissa, tuloksia kyselystä julkaistaan joskus tulevaisuudessa!

Eroottinen tarina: Mieheni reviiri (vieraskirjoitus)

Tämän novellin on lähettänyt meille nimimerkillä ’Impi Sukkamieli’ kirjoittava henkilö, joka on jo aiemmin lähettänyt tarinat Tuli ja Aaria Afroditelle. Hänen kirjoituksiinsa voit tutustua myös blogissa Minusta on moninaiseksi tai englanniksi blogissa From a dirt road to dignity.

***

Hiljaisuudesta se kaikki taas alkoi ja siitä se jatkui. Oman orgasmini viimeisen sykkeen vielä tuntuessa sisälläni käännyin hitaasti  miestäni kohden ja annoin katseeni lipua hänen kasvoillaan, kehossaan, hänen olemuksessaan. Hän istui rennosti vuodesohvan keskellä, jalat hieman harallaan, tukka saunanpuhtaana pörrönä takkatulen hiipuvassa valossa. Sytytin kynttilöitä, yhden pitkän ja yhden lämpötuikun, jonka asetin puupölkyn päälle valoa antamaan. Varjot lepattelivat tummilla seinillä ja tanssivat omaa ännetöntä koreografiaansa. Ne leikkivät ihoillamme, lämpöä hohkaavilla ihoillamme, ja saivat kehomme elämään tavalla, joka oli hieman epätodellista, mutta kuitenkin niin aitoa.

Suutelin hänen huuliaan ensin hellästi ja kokeilevasti ja kun sain myöntävän vastauksen, muuttui se vaativaksi ja ahnaaksi. Kieleni työntyi hänen kieltänsä vasten, taivutellen sitä sivulta toiselle, kietoutuen sen ympärille, leikkien ja kiusaten. Hamusin hänen hieman piikikästä leukaansa, huulillani karhea pistely ja sitten siirtyen yhä alemmas hänen kaulalleen. Se sai osakseen ensin lempeyttä, mutta sitten, aivan varoittamatta hampaani saivat otteen hänen niskastaan ja purin ja imin ihoa niin kuin teinityttö. Mieheni äännähti nautinnosta, sillä hän tiesi mihin tämä johtaisi. Imulla oli samankaltainen vaikutus kuin tyhjiöpumpulla: kun imin kaulaa, penis paisui. Purin niin kauan kunnes hämäryydessäkin näin punaisen merkin hänen niskassaan: minun reviirini merkkipaalu hänen nahkassaan. Nyt hän oli minulle omistettu, hänen kehonsa minun vallassani. Minun, minun, minun.

Ääneti laskeuduin alasti polvilleni valkoisen, pehmeän karvamaton päälle ja aloin hyväillä hänen paisunutta penistään boksereiden läpi. Se tuntui kovalta ja kiehtovalta. Silittelin sormillani sen vartta ja kiersin kutitellen sormenpäitäni terskan päätä, kiertävää liikettä tehden. Puristelin penistä housujen läpi kovemmin ja tunsin sen lämmön kankaankin lävitse. Kumarruin eteenpäin, painoin huuleni boksereiden kangasta vasten ja puhalsin hitaasti kuumaa ilmaa suoraan sen läpi. Penis reagoi nykäisevällä liikkeellä ja tiesin, että se odotti jo lisää.

Kiusoitellen sivelin hänen sisäreisiään ja raotin alushousujen kuminauhaa. Äkkiarvaamatta pujotin sormeni niiden sisäpuolelle ja kahmaisin hänen kovana sykkivän kalunsa käteeni, ottaen kunnon otteen sen varresta. Tiesin, että mitä kovemmin puristin, sen suurempi oli hänen nautintonsa. Kun mieheni yritti riisua boksereitaan pois, räpsäisin hänen sormensa napakasti loitommalle ja jatkoin härnäävää, kevyttä siveltelyä rangaistuksena hänen oma-aloitteisuudestaan. Tunsin miten siittimen päästä alkoi valua eritettä ja hieroin sitä peniksen ympärille. Lopulta riisuin hänen bokserinsa kokonaan pois ja näin koko ihanuuden silmieni edessä: mieheni kovana seisovan kalun aivan kasvojeni edessä.

Levitin päättäväisesti hänen haarojaan ja tunkeuduin hänen polviensa väliin. Auki jalat, auki! Mitään sanomatta puristin rintani yhteen ja työnsin mieheni kalun niiden väliin ja aloin liikuttamaan sitä ylös ja alas rintojeni välissä, joihin olin hieronut kosteusvoidetta saunasta tultuamme. Näin hänen pinkeän terskan nousevan ylös rintojeni välistä ja katoavan taas niiden uumeniin. Lisää kirkasta nestettä, lisää liukuvaa liikettä, lisää nautinnon ääniä.

Yhtä arvaamatta kuin olin alkanutkin, lopetin peniksen hankaamisen rintojeni välissä ja aloin taas hivelemään sitä ärsyttävän kevyesti ja hitaasti. Tiesin kuinka mieheni olisi halunnut minun ottavan kalunsa käteeni, puristavan kovaa kuin tennismailaa ja viemään sen sitten syvälle nieluuni. Sitä nautintoa en kuitenkaan suonut  hänelle, en vielä, sillä halusin itse päättää miten ja milloin hän tulisi. Ei vielä, rakkaani, sinun on kestettävä pidempään, sillä minä en aikonut antaa armon käydä oikeudesta. Minä en ollut vielä valmis armoon.

Katselin tarkasti miten esinahka liukui ylös ja alas, kun otin peniksen käteeni. Hitaasti hyväilin sitä ja näin, miten täydellinen liike se oli, kun nahka paljasti millimetri kerrallaan paljaan terskanpään. Tapahtuma näytti niin täydelliseltä; nahka vetäytyi sulavasti alaspäin, vedettyäni sen ensin ylös, terskan yli. Tuijotin lumoutuneena liikettä, kätteni työtä ja miten penis siihen reagoi. Veri pakkautui siihen nykäys nykäisyltä ja lopulta se oli niin paisunut, että ajattelin sen halkeavan.

Vedin mieheni sohvalta seisovaan asentoon, itse polvistuen uudelleen hänen eteensä. Otin kalun kunnolla käteeni ja hyväilin ja hieroin sitä vaativin sormin. Lipaisin sen vartta, kastelin sen syljelläni saaden siitä luistavan ja märän. Toisella kädelläni otin sen juuresta kiinni ja toisella aloin puristella ja sivellä hänen kiveksiään. Raotin kosteita huuliani hieman ja työnsin hänen peniksensä suuhuni, samalla painaen huuliani yhteen. Paine mieheni elimessä tuntui voimistuvan ja jatkoin aaltoilevaa liikettä, joka alkoi ensin toisella kädellä kiveksistä, jatkui puristuksella peniksen varresta, jatkoi matkaansa ylöspäin kohoavalla liikkeellä ja päätyi märkien huulieni väliin.

Jatkoin samaa liikerataa, välillä voimakkaammin ja välillä kevyemmin, vaihdellen nopeutta. Sitten aloin työntämään penistä syvemmälle suuhuni, niin pitkälle kohti kurkkua kuin pystyin. Huulillani vastustin sen liikettä niin, että se joutui työntymään puristavien huulieni läpi. Jatkoin liikettä kunnes tunsin, että hän oli jo lähellä laukeamispistettä. Sitten vedin kalun pois suustani ja aloin taas nuoleskelemaan sen vartta koko pituudelta ärsyttävän hitaasti. Nuolin kiveksiä, nuolin penistä alhaalta ylöspäin ja nuolin terskaa pyörittäen kieltäni sen ympärillä. Ja aina, kun tunsin laukeamisen olevan lähellä lopetin kaiken ja annoin peniksen levätä.

Lopulta työnsin peniksen voimallisesti suuhuni ja aloin imeä sitä tarmokkaasti kitalakeani vasten samalla, kun liukas kieleni paineli sitä toiselta puolelta. Työnsin penistä nopeammin ja nopeammin aina syvemmälle nieluuni. Yhä kiihtyvällä nopeudella, samalla kiveksiä puristaen ja hyväillen. Tunsin kuinka lähellä mieheni oli ja nyt annoin hänelle luvan tulla. Tunsin voimakkaan nykäisevän liikkeen, kun penis jäykistyi äärimmilleen ja alkoi sitten purkautua suuhuni. Se purskahteli kielelleni nykäysten tahdissa. Minä nielin hetken lämmintä siemennestettä ja vedin sitten peniksen ulos suustani ja annoin lopun nesteen valua poskilleni ja leualleni. Halusin sen sotkevan kasvoni, halusin peittyä lämpimään eritteeseen. Halusin, että mieheni merkkaisi minut omakseen, piirtäisi hänen reviirinsä merkkipaalun kasvoilleni. Hänen, hänen, hänen.

Kun lopulta vedin hellästi hänen kalunsa suustani, nuolin hänen peniksensä puhtaaksi kaikesta siitä nesteestä, jota oli valunut sen vartta pitkin. Se oli minun tapani osoittaa, kuinka häntä palvoin ja rakastin. Joka tippa oli minulle kallisarvoinen lahja, jonka antajaa kunnioitin yli kaiken.

—Impi Sukkamieli