Seksiblogi housuitta.com – mikä ja miksi?

Seksiblogi? Housuitta? Häh? Miksi blogi seksistä ja seksuaalisuudesta?

Olet löytänyt yhteen Suomen suurimmista seksiblogeista! Blogi sai alkunsa vuonna 2008, kun päätin perustaa blogin, jossa käsiteltäisiin laajasti seksiä ja seksuaalisuutta. Olin noin 20-vuotias, mutta seksi oli kiinnostanut minua jo pitkään. Eikä vain seksin harrastaminen itsessään, vaan kaikki siihen liittyvät asiat. Keskustelufoorumeille kirjoittaminen ei tuntunut riittävältä, vaan halusin kirjoittaa mielipiteitäni ja kokemuksiani myös näkyvämmin. Bloggaus oli jo ennestään tuttu harrastus, mutta päätin aloittaa puhtaalta pöydältä pelkästään tähän aihepiiriin liittyvän blogin. Ilmoitin jo heti aluksi, että otan tähän blogiin myös muita kirjoittajia, sillä tarkoituksena olisi tuottaa blogi, jossa seksiä käsiteltäisiin mahdollisimman monista erilaisista näkökulmista.

Suomalaisia seksiblogeja oli toki jo tuohon aikaan muitakin, mutta monet niistä ovat lopettaneet jo aikoja sitten. Tällä hetkellä Housuitta onkin selvästi yksi pisimpään toimineista suomalaisista seksiblogeista. Blogia kirjoitetaan harrastepohjalta, joten emme tee tällä rahaa (jos näet mainoksia, ne ovat wp.com-palvelun laittamia eikä niistä tule meille siis senttiäkään). Koska kyseessä on harrastus, emme ole blogia juurikaan jaksaneet mainostaa, vaan kävijät tulevat suureksi osaksi hakukoneiden ohjaamina tai muiden bloggaajien linkityksien kautta.

Aktiivisia kirjoittajia on tällä hetkellä kaksi: minä (os) ja hihaton, joka liittyi kirjoittajajoukkoon jo blogin alkuvaiheessa. Blogissa on myös ollut aikoinaan villiq aktiivisena kirjoittajana. Lisäksi yhden postauksen kirjoittaneita vieraskirjoittajia on muutama: miltsu, SF Kukkanen, Annalia & Ninni.

> Katso etusivulta blogin uusimmat merkinnät tai joitakin parhaimpia merkintöjämme.
> Katso Housuitta-blogin linkkivinkit (mm. muita seksiblogeja ja seksinovellisivustoja).
> Oletko sinä kiinnostunut kirjoittamaan seksistä? Jos et jaksa perustaa omaa blogia, liity kirjoittajatiimiin!

* Housuitta on suomalainen seksiblogi, josta löydät monenlaisia kirjoituksia seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Olemme kertoneet varsinkin itsetyydytyksestä, seksileluista sekä seksin ja seksuaalisuuden monista muodoista. *

Me linkitämme mielellämme muita seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä blogeja & sivustoja! Arvostamme kovasti myös sitä, jos sinä linkität tähän blogiin. :) Blogin osoite on housuitta.com.

Eniten kävijöitä ovat tähän mennessä keränneet seuraavat postaukset (12/2021):

Linkkivinkit: seksinovelleja
Vinkit ja linkit (K18)
Itsetyydytysvinkkejä naisille
Seksiblogeja I – kaikki suomalaiset seksiblogit ja seksiaiheiset podcastit
Masturbaatiovinkkejä miehille
Naisten itsetyydytys
Parhaimmat seksinovellit
Itsetyydytys.org kiinni?
Seksiblogeja II: BDSM ja fetissit – kaikki suomalaiset kinkyblogit
Yleiset linkit
Housuitta-blogin linkkivinkit (linkit muille sivustoille)
Itsetyydytys toisen nähden
Mihin mies saa laueta?
Seksileluja osa 1: anaali
Suihkuorgasmi
Lapsen itsetyydytys
Kaunokirjallisuutta
Kun nainen panee miestä peppuun

Vuoden 2021 suosituimmat postaukset olivat:

Linkkivinkit: seksinovelleja
Vinkit ja linkit (K18)
Seksiblogeja I – kaikki suomalaiset seksiblogit ja seksiaiheiset podcastit
Parhaimmat seksinovellit
Seksiblogeja II: BDSM ja fetissit – kaikki suomalaiset kinkyblogit
Seksinovellit Housuitta-blogissa
200+ seksikysymystä pariskunnille
Housuitta-blogin linkkivinkit (linkit muille sivustoille)
Eroottinen tarina: Sokkoleikkejä (vieraskirjoitus)
Seksiblogeja (arkistoidut)
Pikkutuhmia seksikysymyksiä

Avainsanoja: seksiblogi, seksiblogit, seksi blogi, seksibloggaaja, seksiblogeja, seksikirjoituksia, seksiblogi.org