Olen pannut miestäni strap-on -dildolla sekä suuhun että perseeseen. En muista, kumpi sitä varsinaisesti ensin ehdotti, sillä ensimmäisestä kerrasta on jo niin kauan aikaa, mutta molemmista se kiihottavaa on. Tuhmaa ja hieman alistavaa.
Monilla miehillä saattaa elää vahvana ajatus, että naisen perseeseen pitäisi päästä panemaan, mutta omaan anaaliin ei saa koskea, sillä sehän on ihan homomaista. Enhän minä voi kiihottua siitä, että peppuani hyväiltäisiin tai että nainen jopa työntyisi minuun tekopeniksellä!
Niin, eihän siitä tarvitse nauttia. Ei kenenkään miehen tai naisen, ei kummassakaan roolissa.
Hölmöä silti, että kaikki miehet eivät edes tule ajatelleeksi anaaliseksiä siitä näkökulmasta, että oma perse olisi tyydytyksen kohteena, vaikka omaa naistansa mielellään peppuun panisivatkin. Eikä taida kaikki naisetkaan ajatella, että he voisivat ehdottaa anaaliseksissä roolien vaihtoa.
Tai sitten ajatus kiinnostaisi, mutta kyseisiä haluja hävetään (ilman syytä). Kumppanille ei ehdoteta asiaa, sillä reaktiota ehkä pelätään.
Vaikka omassa tapauksessani näihin leikkeihin sisältyykin hieman alistamisen elementtejä, sellaista sen ei tarvitse olla. Strap-onilla paneminen voi olla ihanaa lempeää seksiä siinä missä normaalikin yhdyntä.
* Onko sana strap-on aivan outo? Wikipedia auttaa!
Jostain syystä wp.com ei näytä aina tätä kyselyä. o_O Voit katsoa sen myös täältä.
PS. Katso muita blogissa olleita galluppeja tältä sivulta.
Varsinkin pornossa anaaliseksi on arkipäivää, mutta kyseistä seksimuotoa harrastellaan toki paljon kotioloissakin. Peppu(kin) on erogeeninen alue ja sen hyväileminen on useimmille nautinnollista; jopa niin nautinnollista, että sen avulla voi saada orgasmin. Tässä blogissa on kirjoitettu aiemminkin anaaliseksistä, mutta aihepiirin suosiosta johtuen palaan aivan perusteisiin.
1. Anna peppuseksille mahdollisuus
Hyvin monet (useammin naiset) tyrmäävät ajatuksen peppuseksistä heti alkuunsa, koska se ällöttää. Ok, kaikki tietävät, mitä perseestä tulee ulos, mutta sitä ei tarvitse seksin aikana ajatella. Tuskinpa mielessäsi ovat menkkaveretkään, kun pilluun yhdytään. (Noh, toki on totta, että anaaliseksissä sotku on aina periaatteessa mahdollista, mutta useimmiten siltä voi välttyä.)
Ehkäpä sinulle riittää pelkkä tavallinen yhdyntä ja suuseksi, mutta vaihtelu virkistää ja voit kenties yllättyä siitä, millaisia tuntemuksia peppuseksi voi saada aikaan. Jos siis kumppanisi toivoo, että kokeilisitte anaalia, mieti edes hetki ennen kuin kieltäydyt kokonaan. Anaaliseksiä voi harrastaa monella tapaa – ja kokeileminen ei ketään tapa.
2. Anaaliseksiä voi harrastaa väärin
Väärin siinä mielessä, että vahinkoa voi toki aiheutua, jos peppuseksiä harrastetaan ilman lämmittelyjä & liukkaria. Jos anaaliseksi sattuu, se on lopetettava. Anaaliyhdyntää on täysin mahdollista harrastaa niin, että tuntee vain nautintoa. Yleensä kivun syy on siinä, ettet osaa rentoutua tarpeeksi.
3. Anaaliseksistä voivat nauttia yhtä hyvin molemmat osapuolet
Jos naisena luulet, että vain mies voi nauttia peppuseksistä, olet väärässä. Kaikki eivät toki koskaan opi pitämään anaaliseksistä, mutta on paljon naisia (esim. allekirjoittanut), jotka siitä pitävät. Toki samalla tavalla on miehiä, jotka eivät tykkää yhtyä naisen anaaliin.
Lisäksi on syytä muistaa, että anaaliseksi ei tarkoita vain sitä, että mies yhtyy naisen peräsuoleen. Miehen tyydyttäminen pepun kautta ei siis ole vain ”homojen hommaa”, vaan sitä harrastavat heterotkin. Mies: jos vaadit anaaliseksiä naiseltasi, olet kai itsekin valmis ottamaan dildon perseeseesi?
Anaaliseksiä voi hyvin myös harrastaa kokonaan ilman yhtymisosuutta.
4. Näin onnistut:
a) Jos anaaliseksi tuntuu sinusta aivan täysin vastenmieliseltä, siihen ei kannata ryhtyä. Mieti, miksi koet asian niin vastenmieliseksi. Jos pystyt työstämään ajatuksiasi ja alat varovaisesti kiinnostua peppuseksistä, lue seuraavat kohdat. Voit myös kokeilla ensin peppujuttuja itsetyydytyksen ohessa, jolloin et ehkä jännitä tilannetta kumppanisi kanssa niin paljoa.
b) Tarkista, että kaapistanne löytyy liukuvoidetta. Suosittelen myös kondomeita, vaikka ne eivät toki vakituisessa suhteessa ole pakollisia. Myös anaalilelut voivat olla hyvä lisä, vaikka sormetkin toki riittävät.
c) Jos suolesi toimii normaalisti ja olet juuri lähitunteina ulostanut, varsinaista suolihuuhtelua ei ole pakollista suorittaa. Jos kuitenkin ajatus sotkusta kovin häiritsee, oman mielenrauhasi vuoksi suolihuuhtelu voi olla hyvä ratkaisu. Joka tapauksessa peseydy hyvin (voit käyttää saippuaa, joka sopii myös intiimialueille), jolloin voit antaa kumppanisi koskea peräaukkoosi kielelläkin.
d) Peppuseksiä EI voi harrastaa niin, että laittaisit liukuvoidetta penikseen ja työntyisi samantien sisään. Varatkaa siis aikaa esileikille (ensimmäiset kerrat voi hyvin varata pelkälle lämmittelylle eli anaaliyhdyntään kannattaa siirtyä vasta ”harjoittelukertojen” jälkeen).
e) Peräaukkoa voi hyväillä kielellä, jos olet peseytynyt ennen seksiin ryhtymistä. Kielellä hyväileminen on usein hyvinkin kiihottavaa ja toimii hyvänä esileikkinä. Jos tämä ei tunnu sopivalta ajatukselta, käyttäkää sormea ja/tai seksileluja. Kun on tarpeeksi kiihottunut, peräaukkoon voi työntää yhden sormen liukasteen kera (varo teräviä kynsiä!).
f) Kun nainen/mies osaa olla rentoutunut, vaikka sisällä on yksi sormi, voi mukaan laittaa toisenkin sormen tai vaihtaa johonkin ohueen anaalitappiin. Naisen kannattaa hyväillä samalla myös klitorista, jolloin rentoutuminen on usein helpompaa.
g) Kun sen aika lopulta on, anaaliyhdyntään tulee ryhtyä hitaasti ja varovasti. Liukuvoidetta ei sovi unohtaa. Vaikka anaaliyhdyntäkokeilu epäonnistuisi, seuraavalla kerralla se saattaa jo onnistua. Jos siis sattuu, jatkakaa hyväilyjä pienemmillä välineillä.
f) Muista, ettei anaaliyhdynnästä tulisi koskaan siirtyä suoraan emättimeen tai suuhun, vaan välissä on käytävä pesulla / otettava kondomi pois.
PS. Katso myös uusi gallupit-sivumme, jossa voit katsella aiempien galluppiemme tuloksia & antaa halutessasi oman äänesi.
Useimmille tulee seksin myymisestä mieleen ällöttävä ja naisia alentava työ, jota tehdään vain vastentahtoisesti. Suomessa parituksen uhreja on kuitenkin hyvin vähän, joten suurin osa on itse valinnut työnsä vapaaehtoisesti. Tähän kohtaan joku voi todeta, että onko se vapaaehtoista, jos vaikkapa rahapulassaan joutuu itseään myymään, mutta moniko tekee mitään muutakaan työtä ihan vain huvikseen… Toki kyseisessä työssä on omat riskinsä – niin fyysiset kuin psyykkiset – joita varmasti kannattaa punnita tarkkaan ennen kuin mihinkään ryhtyy.
Suomessa seksin ostaminen ei ole laitonta (muuta kuin parituksen uhreilta) ja IL:n parin vuoden takaisen uutisen mukaan joka seitsemäs mies olisi joskus maksanut seksistä; naisista vain noin prosentti. Kyse ei siis loppujen lopuksi ole mistään kovin harvinaisesta asiasta miesten kohdalla.
Itse en voi vastata otsikon kysymykseen, kun ei kokemuksia ole, mutta aivan lähiaikoina olen törmännyt kahteen melko uuteen blogiin, joissa naiskirjoittaja kertoilee kyseisestä työstä: Kun vartalolla on hinta & Asiakaspalvelua. Kannattaa lukaista, jos aihepiiri kiinnostaa! Esimerkiksi ensimmäiseksi mainitussa blogissa on hyvä kirjoitus kyseisen työn riskeistä ja niiden hallinnasta ja siitä, että vaurioittaako hän kyseisellä työllä itseään. edit: Lisäksi kolmas uusi blogi, sillä toinen noista edellä mainituista on laitettu salaiseksi. Naapurintyttöä naidaan.
Näin pienenä sivuhuomautuksena: positiivinen yllätys oli tv-sarja Hung, jota YLE syksyllä näytti Suomessa. Siinä nimittäin päähenkilö päätti ryhtyä rahapulassaan miesprostituoiduksi.
Moniko blogin lukijoista on ostanut tai myynyt seksiä? Miksi? Millaisia kokemuksia siitä jäi? Muista, että voit kommentoida täysin anonyymisti.
Voit valita kyselyssä kaksi vaihtoehtoa, joten voit kertoa suhteesi seksin ostamiseen & sen myymiseen.
Nuppu kirjoittaa blogissaan peppuseksin iloista. Hän kertoo olleensa ”niitä ihmisiä, jotka kauhistelivat koko peppuseksi-ajatusta”. (Näitähän ihmisiä riittää, kuten jo voi muutamasta tämänkin blogin kommenteista huomata…) Kuitenkin Nuppu oli hiljalleen alkanut innostua peppuleikeistä ja kertoo, että nykyisin heidän suhteessaan harrastetaan välillä yhdyntöjä jopa enemmän peppuun kuin vaginaan.
Asia, johon kiinnitin huomioni, oli kuitenkin peppuorgasmiin liittyvä asia. Nuppu kirjoittaa, että ”Sinä viikonloppuna sain myös ensimmäisen orgasmin peppuseksissä. Olin hyvin hämmentynyt siitä, sillä en lähes koskaan saa vaginaorgasmia, mutta peppuseksissä sain noin vain!”. Tämä kertoo hyvin siitä, että ihan oikeasti naisetkin voivat näistä leikeistä nauttia. Se, miksi sitten tähän kohtaan kiinnitin huomiota, liittyy omiin kokemuksiini.
Klitorisorgasmin saaminen ei ole ollut koskaan minulle ongelmallista; sen sijaan emätinorgasmeja olen oppinut saamaan vasta viimeisen puolen vuoden aikana (ja vieläkin ne ovat harvassa). Hämmentävintä on ollut se, että jo ennen kuin aloin saada emätinorgasmeja, olin saanut orgasmin pelkillä peppuleikeillä. En kylläkään anaaliyhdynnällä, vaan erästä pepputappia käyttämällä (täälläkin esitelty Fanny Hills Anal Pleasure).
Millä tavoilla sinä onnistut saamaan orgasmin?
–
Kuten olen todennut jo joissakin aiemmissa jutuissa, orgasmi on oikeastaan opittava juttu. Älkää siis lannistuko, vaikka sitä ei vielä millään tavalla olisikaan tullut! Vielä vuosi sitten kirjoittelin itse siitä, että yhdynnässä (jos en klitorista hyväile samalla) jään aina todella lähelle orgasmia, mutta en koskaan pääse loppuun. Nyt tilanne on siis muuttunut; useampi vuosi siihen meni, mutta onneksi mihinkään ei ole ollut kiire.
Meille muuten lähetettiin palautetta, että emme kerro tarpeeksi epäonnistumisista ja muista sellaisista (”voisitte kirjoittaa vähän huonommistakin puolista. Oikeastaan sama juttu koskee monia merkintöjänne… kaikki on kivaa ja kun näitä ohjeita noudattaa, niin nautinto on luvassa!” – sandout). Aiheeseen palataan todennäköisesti vielä myöhemmin ihan erikseen, mutta… Vaikka en aina sitä erikseen mainitsekaan, niin on ihan selvää, että kaikki eivät voi nauttia kaikesta. Vaikka kirjoitankin, että nautin peppuseksistä, voi hyvin olla, että sinä et tule siitä koskaan nauttimaan (vaikka tekisit ”ohjeiden mukaan”). Sanoisin kuitenkin, että lähes kaikkea kannattaa edes kokeilla. ;) Ja mitä epäonnistumisiin tulee, toki niitä on minullekin tapahtunut. Ne eivät kuitenkaan ole jääneet mieleeni kummittelemaan, vaan olen ajatellut, että mitäpä sitten! Jos tänne nyt eksyy vaikkapa nuoria poikia, joilla penis ei ole noussut kriittisellä hetkellä, niin muistakaa se, että ette ole ainoita.
Feromonit ovat kemikaalisia signaaleja, joilla on alitajuinen vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen. Niitä syntyy ihmisillä luonnostaan, mutta jo pitkään esimerkiksi erotiikkaliikkeissä on ollut saatavilla pulloista suihkutettavia feromonituoksuja (ne ovat tietenkin lähinnä synteettisiä valmisteita, mutta muistaisin joskus lukeneeni myös jonkun sisältäneen luonnollisia eläinuutteita). Feromonituotteiden luvataan mm. lisäävän viehätysvoimaa ja parantavan seksielämää ja parisuhdetta. Helmen testiryhmä esimerkiksi raportoi itseluottamuksen kasvaneen.
En ole itse kokeillut koskaan feromonituoksujen käyttöä, mutta useasta paikasta olen lukenut niiden käytöllä olleen vaikutusta. Esimerkiksi Piparipiru kirjoittaa, että ”Itse suhtauduin myös todella skeptisesti, kun kokeilin ensimmäistä kertaa feromoni tuoksua (ja kokeilin vain siksi, kun sain töistä ilmaiseksi yhden pullon). En kertonut miehelle hajuvedestä mitään ja erään kerran, kun tietokone vei voiton minusta, päätin kokeilla oliko tuoksusta mihinkään. Ei mennyt kahtakaan minuuttia, kun tietokone sammui ja lakanat lauloivat.” Tässä kohtaa on tietenkin helppo ajatella, että kyse oli sattumasta. Mutta oliko sittenkään?
Onko feromonituoksuista oikeasti apua vai ovatko vaikutukset vain kuviteltuja? Kerro kokemuksistasi!
Ei muuten ole kovin kauaa siitä, kun lehdet kertoivat pillun hajuisesta deodorantista.. onkohan ollut suurikin myyntimenestys.. :)