Seksileluja osa 1: anaali
Tämä artikkeli on ensimmäinen osa seksivälineitä esittelevistä teksteistäni. Esittelen vain leluja, joita olen itse kokeillut, joten toivon mukaan lukijat osaavat kertoa lisää erilaisista leluista.
ANAALILEIKKEIHIN
Olen ollut aina melko avoin peppujutuille. Emme kuitenkaan viitsineet kumppanini kanssa noin vain siirtyä suoraan sormilla hyväilystä anaaliyhdyntään, vaan käytimme ensin erilaisia leluja. Niinpä – kun varsinainen anaaliyhdyntä tapahtui – en tuntenut minkäänlaista kipua, vaan nautin alusta loppuun. Tietenkin käytämme leluja nykyisinkin – ja kuten kaikki varmasti tietävät, näitä voivat käyttää niin naiset kuin miehetkin.

Monille tuttu Diamond Analplug (tai millä nimellä sitten kulkeekin) on aloittelijoille täydellisesti sopiva, sillä paksuutta on suurimmillaan vain kolmisen senttiä.
Peppuleikkien edetessä tappi saattaa alkaa tuntumaan ehkä liiankin pieneltä ja tylsältä, mutta aloitteleville väline on mielestäni hyvä hankinta.
Lisää mielenkiintoa leikkeihin saa kuitenkin sillä, että kokeilee anaalitapin käyttöä yhdynnän aikana. Esimerkiksi tämä tappi onkin siihen kokeiluun sopiva.
Tuotetta myydään useissa seksikaupoissa noin kymmenen euron hintaan, esimerkiksi Seksipankissa ja Keltaisessa ruusussa.
Oma suosikkini peppuleluistamme on Fanny Hills Anal Pleasure, joka on siis pumpattava anustappi vibralla.
Värinä on lelussa miellyttävä, ja tappiin voi pumpata yllättävänkin paljon lisää kokoa. Jotain voi ehkä kertoa se, että olen tätä käyttäessäni ollut lähellä orgasmia (vaikka mitään muuta ei siis kosketeltu). :)
Lelu on aiemmin esiteltyä tappia selvästi suurempi, mutta tämäkin sopii aloittelijoille. Kun lelun on saanut sisäänsä, sen voi pumpata haluamansa kokoiseksi (saaden näin mukavan täyttävän tunteen) ja nautiskella lelun värinästä.
Tätä lelua myydään monissa kaupoissa ja hinnat vaihtelevat: esim. LoveHoney myy tuotetta hintaan £12.99 (eli n. 14,5€); Kaalimato 24,5€, HotLips 29,95€, SinCity 29,90€, SexToys (UK) £12.95 eli n. 14,5€ ja Erotic Marbella 28,5€.
(edit 22.12: Tuote on yhtäkkiä loppuunmyyty monista paikoista. :o Lisäsin nyt pari uutta linkkiä, koska monet näyttävät linkkejä availleen. Suosittelen kyllä ostamista!)

Pienen pettymyksen anaalileluista on tuottanut jelly anaalisauva, joka on jotenkin melko mitäänsanomaton. Aloittelijoille lelu on ohuutensa vuoksi helppo; se liukuu helposti sisään ja on mukavan pehmeää materiaalia. Portaaton vibra värisee ihan kivasti, mutta itse en ainakaan tätä lelua pahemmin voi suositella.
Itse ostin lelun joskus huvikseni halvalla poistomyynnistä, mutta muuten tästä lelusta pyydetään noin viidentoista euron hintaa (esimerkiksi Seksipankissa, Pikkutuhmassa ja Pupujussissa). Itse tosiaan käyttäisin rahat johonkin muuhun, mutta tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni.
Anaalihelmiä ei jostain syystä ole tullut koskaan hankittua, vaikka sekin on mielessä käynyt. Onko lukijoilla niistä jotain hyvää tai huonoa sanottavaa?
Lopuksi vielä pieni muistilista anaalileikkejä aloitteleville:
- Aloita pienistä leluista (tai sormilla hyväilystä) JA KÄYTÄ LIUKASTETTA mieluummin liikaa kuin liian vähän. Itselleni on riittänyt tavalliset liukuvoiteet (Klick, Aqua Glide,..), mutta seksikaupoissa myydään myös nimenomaan anaaliseksiin suunniteltuja liukuvoiteita (esim. Aqua Glide Anal).
- Ei väkisin. Jos lelu (tai penis) ei mene nätisti sisään, niin lisää kiihottamista ja rentoutumista.
- Hygienia: Pese lelut jokaisen leikin jälkeen ja mieluiten myös ennen leikkeihin ryhtymistä. Tavallinen saippuakin käy useimmiten, mutta itse olen suosinut juuri lelujen puhdistamiseen tarkoitettuja desinfioivia puhdistusaineita.
Annie 03:03 on 09.11.09 Osoiterakenne |
Ei kai anaaliseksissä sen kummempaa varovaisuutta tarvita, jos käyttää tarpeeksi liukastetta. Paikat on suunniteltu joustamaan. Kokeilin ekan kerran exäni kanssa, jolla oli XL-kokoinen kalu eikä se juuri sattunut, vaikka olenkin pienipaikkainen. Tavallinen yhdyntä sattui enemmän, koska vehje oli niin pitkä. Joskus tosiaan penis voi olla liian iso ja aiheuttaa enemmän kipua kuin nautintoa, vaikka miehet aina luulevat toisin. Silloin anaaliseksi sopii paremmin.
Anaalissa pitää varoa vain tauteja, koska limakalvo vaurioituu herkemmin ja sen takia on käytettävä runsaasti liukuvoidetta – ja kondomia. Jos kyse ei ole vakipartnerista.
oceansoul 17:26 on 09.11.09 Osoiterakenne |
Tästä täytyy kyllä olla hieman eri mieltä, mutta tämäkin asia riippuu tietysti ihmisestä. Olen lukenut juttuja, kuinka pienetkin tapit ovat aiheuttaneet kipua. Useimmiten toki syy löytyy joko liukasteen puutteesta tai siitä, ettei rentoudu tarpeeksi eli jos nämä ovat kunnossa jo alusta alkaen, niin ehkä anaaliyhdyntä ei aiheutakaan mitään vaikeuksia. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että monille harjoittelu pienemmillä välineillä ennen varsinaista yhdyntää on tarpeen.
Erityistä varovaisuutta tarvitaan sen takia, että jos sulkijalihasta ei ole osannut rentouttaa tarpeeksi, se voi vaurioitua. Ei olisi mukava juttu.. :)
“Joskus tosiaan penis voi olla liian iso ja aiheuttaa enemmän kipua kuin nautintoa — Silloin anaaliseksi sopii paremmin.”
o_O Jos pitkällä peniksellä tökkii liian syvälle, niin tuntee helposti epämiellyttäviä tuntemuksia tai jopa kipua, mutta anaaliyhdynnässäkään ei kannata kovin syvälle työntyä.
Jos taas ajatellaan paksuutta, niin väittäisin normaalin yhdynnän onnistuvan anaaliyhdyntää helpommin. Mutta voin toki olla väärässäkin. :P (Tai ei kai tässä väärää ja oikeaa; esimerkiksi sinulle noin voi ollakin.)
Kokeilijat 14:36 on 09.11.09 Osoiterakenne |
Pienet lelut on meille hieman nolottavaa menneisyyttä, ongelma onkin nykyisin pikemminkin siitä, mistä saisi riittävän isoja. Kreivittäreni otti kalun sisäänsä ensimmäisillä treffeillä, ja kolmansilla oli jo nyrkki Rengin anaalissa. Paikat venyy ja tottuu yllättävän helposti, kunhan on halua ja innostusta. Paras lelu, josta olen kuullut (en valitettavasti vielä käyttänyt) on muistaakseni Dramaqueenitisin (http://dramaqueenitis.blogspot.com) joskus mainostama koukku, joka pistetään pyllyyn ja voidaan sitten liikutella narun avulla. Sellaista haluaisin kokeilla nimenomaan niin, että narun pää sidotaan johonkin kiinni, niin ettei koukutettava pysty itse sitä poistamaan. Alistujan unelma!
hihaton 16:22 on 09.11.09 Osoiterakenne |
Tuosta koukusta taisi olla jo puhetta aiemmassa artikkelissa, olettaen että kyse on samasta kamppeesta. Hiukka ehkä hintava, mutta voisin kuvitella että hintansa arvoinen.
oceansoul 17:14 on 09.11.09 Osoiterakenne |
Hihaton ehtikin jo ensin.
Mutta juu, olisi houkuttavaa kyllä kokeilla.. :P Joskus ehkä vielä niinkin.
ps. Itseäni ainakin melkein kauhistuttaa, kun katselen isoimpia peppuleluja.. Jos ne eivät riitä, niin huh.. :D