Seksikauppoja netissä

Olen jo aiemmin tehnyt pienen hintavertailun joistakin suomalaisista seksikaupoista. Tällä kertaa en aio vertailla seksivälineiden hintoja, sillä kuten jo viimeksi tuli todettua: on aivan tuotteesta riippuvaa, mistä hinnan perusteella kannattaa kulloinkin ostaa. Tietenkin kaupan valintaan vaikuttavat usein monet muutkin asiat, esimerkiksi toimitusaika.

Tämä artikkeli keskittyykin näihin muihin asioihin. Ovatko nettisivut selkeät vai sekavat? Näyttääkö kauppa samalta kuin miljoona muutakin netissä vai erottuuko se edukseen? Onko toimitusaika venynyt joskus kohtuuttomaksi?

Toimitus. Joskus ihmiset ovat käyttäneet esimerkiksi hakusanaa ”seksikauppa huomaamaton toimitus” päätyessään tänne. Kerrotaanpa heille, että KAIKKI kaupat toimittavat lelunsa aivan tavallisissa paketeissa ja lähettäjän nimi on joku muu kuin esimerkiksi ”Sex Shop”. Ei siis ole pelkoa, että postivirkailija tai muut postissa olevat asiakkaat näkisivät paketissasi olevan dildo tai tekopillu. Postituskulut? Klikkaamalla oikealla olevan kuvan suuremmaksi, saat taulukon, johon on kerätty joidenkin kauppojen toimituskulut pienen vertailun vuoksi.

toimituskulut
Toimituskuluja v. 2010

Ikärajat. Monet kaupoista vaativat 18 vuoden iän, mutta joissakin (mm. Kaalimato ja Sin City) myös alaikäiset voivat tilata (edellyttäen, ettei paketissa ole pornovideoita).

Luotettavuus. Jos tilaa tunnetuista suomalaisista liikkeistä, se on turvallista. Vältä täysin tuntemattomia satunnaisia liikkeitä, jotka ovat vasta juuri ilmestyneet nettiin. Googleta muiden kokemuksia, mutta muista, että feikkiviestejä löytyy.

Ihmiset etsivät paljon tietoa siitä, onko joku kauppa luotettava tai kuinka pitkät toimitusajat yleensä ovat. Itse en ole asioinut kuin joissakin kaupoissa, joten hyvät lukijat: kertokaahan tekin omista kokemuksistanne! Seksivälineliikkeiden mainosviestit pyrin poistamaan.

LoveHoney.co.uk

+ Luotettava kauppa Briteissä.
+ Omien kokemuksieni perusteella toimitusaika on nopea (n. 5 päivää) – nopeampi kuin monessa suomalaisessa kaupassa eikä toimituskulut ole pahat. Yli 20 punnan tilauksiin ilmainen toimitus, mutta muuten tavallinen toimitus vain £2.95.
+ Valikoima on laaja. Hinnat ovat monien tuotteiden kohdalla suomalaisia kauppoja edullisempia.
+ Käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja tuotteista.
+ Maksaa voi useimmilla korteilla sekä PayPalilla.
+ Omasta mielestäni suhteellisen selkeä sivusto, vaikka jotkut sivut onkin tungettu hieman täyteen tavaraa. Tuotteet on jaettu moniin eri kategorioihin, joten haluamansa tuotteen löytää nopeasti, vaikkei tietäisi tarkkaa nimeä.
+ Hyvät tiedot tuotteista.

SexShop Finland

+ Luotettava, jo pitkään toiminut suomalainen liike.
+ Ulkoasultaan ok: selkeä.
+ Hyvä valikoima.
+ Käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja tuotteista.
+ Ilmainen toimitus yli 60e:n tilauksissa, muuten postimaksu perustasoa.

Kaalimato

+ Kaikkien tietämä, luotettava kauppa.
+ Iso valikoima, hinnat eivät kuitenkaan useinkaan halvimmat.
+ Nopea toimitus. Postikulut halvimmillaan 3e.

… jatka sinä listaa! :)

[päivitetty 1/2016 – poistettu mm. ne, joita ei enää olemassa]

Feromonituoksut

Feromonit ovat kemikaalisia signaaleja, joilla on alitajuinen vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen. Niitä syntyy ihmisillä luonnostaan, mutta jo pitkään esimerkiksi erotiikkaliikkeissä on ollut saatavilla pulloista suihkutettavia feromonituoksuja (ne ovat tietenkin lähinnä synteettisiä valmisteita, mutta muistaisin joskus lukeneeni myös jonkun sisältäneen luonnollisia eläinuutteita). Feromonituotteiden luvataan mm. lisäävän viehätysvoimaa ja parantavan seksielämää ja parisuhdetta. Helmen testiryhmä esimerkiksi raportoi itseluottamuksen kasvaneen.

En ole itse kokeillut koskaan feromonituoksujen käyttöä, mutta useasta paikasta olen lukenut niiden käytöllä olleen vaikutusta. Esimerkiksi Piparipiru kirjoittaa, että ”Itse suhtauduin myös todella skeptisesti, kun kokeilin ensimmäistä kertaa feromoni tuoksua (ja kokeilin vain siksi, kun sain töistä ilmaiseksi yhden pullon). En kertonut miehelle hajuvedestä mitään ja erään kerran, kun tietokone vei voiton minusta, päätin kokeilla oliko tuoksusta mihinkään. Ei mennyt kahtakaan minuuttia, kun tietokone sammui ja lakanat lauloivat.” Tässä kohtaa on tietenkin helppo ajatella, että kyse oli sattumasta. Mutta oliko sittenkään?

Onko feromonituoksuista oikeasti apua vai ovatko vaikutukset vain kuviteltuja? Kerro kokemuksistasi!

Ei muuten ole kovin kauaa siitä, kun lehdet kertoivat pillun hajuisesta deodorantista.. onkohan ollut suurikin myyntimenestys.. :)

Olenko normaali?

”Tiededokumentti: Olenko normaali?

3/4: Seksi. Psykologi Tanya Byron tutkailee tänään sukupuolikäyttäytymisen ulottuvuuksia. Onko 5 000 partneria normaali määrä ja ovatko seksin alaikärajat kohdallaan?”

Kyseisen ohjelman voi vielä 11 päivän ajan katsoa YLE Areenasta.

Ohjelmassa haastatellaan mm. cottagingiä ja doggingia harrastavaa miestä sekä pohditaan lasten kauneuskilpailuita ja pedofiliaa.

Byron lopettaa dokumenttinsa sanomalla: ”Vaikuttaa siltä, että samalla kun olemme oppineet enemmän seksuaalisuudestamme, olemme menettäneet kykymme määritellä, missä menee raja epätavallisen ja ei-hyväksyttävän välillä. Tarvitsemme rohkeutta ja itseluottamusta osataksemme arvioida muiden seksuaalisia valintoja. Kaikki mistä emme pidä, ei välttämättä ole epänormaalia, paitsi jos asiaan liittyy lasten hyväksikäyttöä.”

Mitä mieltä lukijamme ovat? Missä menee raja siinä, mikä on ”normaalia” sukupuolikäyttäytymistä ja mikä ei? Mitä mieltä olet aiheista (dogging, lasten kauneuskilpailut,..), joita dokumentissa käsitellään?

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa

”Pirkanmaan poliisille on ilmoittautunut jo 16 miestä, jotka ovat kertoneet olleensa suojaamattomassa yhdynnässä hiv-tartuttajaksi epäillyn naisen kanssa. Poliisin tietoon on tullut yksi varmistettu tartunta.” (HS)

Joo, ei ole nainen toiminut todellakaan oikein, mutta voisi miehetkin peiliin katsoa. Eikö seksivalistus ole mennyt perille vai mikä siinä on, että sitä kondomia on niiiin vaikeaa käyttää satunnaisissa panoissa? Ei luulisi olevan paljaalla paneminen tämän arvoista. Yhtä hyvin ihmisillä voi olla tietämättäänkin tauteja; monet kun niistä voivat olla oireettomia. Ja oishan sekin kivaa, jos joku nainen tulee yhtäkkiä kertomaan, että synnyttää pian sinun vauvasi… (Ja toki tämä juttu koskee naisiakin eli turha itkeä, jos ei ole muistanut sen käyttöä vaatia.)

Virheitä toki voi sattua kaikille, eikä kondomi ole koskaan 100% varma. Jos epäilet joskus sukupuolitaudin mahdollisuutta, hankkiudu mitä pikimmiten testeihin. Useimmat onneksi hoituvat helposti antibiooteilla – sen sijaan hoitamatta jättäminen voi aiheuttaa esim. lapsettomuutta.

Ai niin. Asia, jonka monet ihmiset unohtavat: jotkut taudeista voivat tarttua MYÖS suuseksissä. Eli myös silloin kondomi peniksen päälle ja vaikka suuseksisuoja naisen sukupuolielinten päälle. Ja jos yhdyntää ajatellen normaalit kortsut eivät tunnu miellyttävältä, voi kokeilla myös naisten kondomia.

(Lue lisää sukupuolitaudeista.)

Kesäksi seksikuntoon!

Nainen, kaipaatko lisää motivaatiota saadaksesi itsesi ensi kesäksi rantakuntoon (tai ainakin vaa’an lukeman näyttämään pienempää)? Ehkäpä tämä tieto auttaa, jos terveys- ja ulkonäköasiat eivät riitä: ylipaino vaikuttaa ymmärrettävästi myös seksuaaliseen käyttäytymiseen (lähde: Helmen artikkeli).

1. Itsetunto

Usein tukevia ihmisiä halveksutaan (varsinkin naisia) – vaikka se ei tietenkään sallittua olekaan – mikä tietenkin vaikuttaa itsetuntoon. Heikko itsetunto / negatiivinen kehonkuva vähentää seksuaalista halukkuutta.

Ihminen on niin seksikäs olento kuin tuntee olevansa. Jos ajattelee itsestään negatiivisesti, se voi johtaa seksuaalisuuden torjuntaan ja heikentää seksin arvostusta.

2. Vähemmän seksiä

Hoikat ihmiset harrastavat tutkimusten mukaan enemmän yhdyntöjä, mutta myös enemmän masturbointia ja fantasiointia.

3. Miesten silmissä vähemmän seksikäs

Tutkimusten mukaan miehet pitävät seksikkäimpinä naisia, joiden vyötärön ja lantion välinen suhde on noin 0,7.

4. Yhdyntäasentoja ei yhtä paljoa kuin normaalikokoisille

Sama ongelma kuin kaikilla raskaana olevilla viimeistään loppuraskaudessa. Tylsää; siksi kannattaa laihduttaa vatsa pois tieltä, niin asentojen määrä kasvaa!

5. Orgasmi voi olla vaikea saavuttaa

Tutkimuksen mukaan ylipaino heikentää naisen kiihottumista (syitä voit lukea linkin takaa). Samoin kostuminen on vaikeampaa. Tämän myötä ei olekaan yllätys, että myös orgasmi on vaikeampi saada.

Hyvä puoli on se, että jo pienelläkin painonpudotuksella on merkitystä. Aloita siis jo tänään, niin voit olla kesällä – jos et rantakunnossa – niin ainakin seksikunnossa!

;)