Kun vaniljaseksi ei kiinnosta

”Eräänä iltana sain rangaistuksena avaria pepulle koska en olisi saanut koskea itseäni,mutta koskin silti. — ”Minulla ei ole nimeä. Ei oikeuksia. Olen vain käytettävänä Isännälleni.Olen vain vinkuva narttu joka ei tiedä mikä on hänelle parasta. Mutta,kun se on ohi niin olen ainoa,täydellisin, rakkain ja ihanin. Olen kaikki,koko maailma. Kokonaan Isäntäni oma.”

Kirjoittaa pikkupiika blogissaan.

S/M ja/tai bondage-leikit ovat jännittävä asia. Itsekin voin myöntää nauttivani niistä jollakin tasolla, enkä tällaisia leikkejä millään tavalla tuomitsekaan. Molemmat – niin alistettu kuin dominoivakin – voivat nauttia täysillä roolistaan ja niin sen tietenkin pitäisikin olla. Kaikkihan tapahtuu täysin sopimuksen varaisesti; asiaa ei siis voi lähteä vertaamaan väkivaltaan, vaikka tällaisiakin viittauksia välillä näkee.

Asia, jota kuitenkin hieman ihmettelen, ovat BDSM-suhteet, joissa roolit ovat päällä 24/7. Toinen voi koska tahansa ryhtyä alistamaan kumppaniaan tai rankaisemaan häntä vaikkapa itsetyydytyksestä. Edellä lainaamani blogin henkilöillä näin asia ei käsitykseni mukaan ole, mutta esimerkiksi PikkuEmäntä kertoo näin:

”Pikkuemäntä on nyt ollut yhdessä Herra Isännän kanssa kaksi ja puoli vuotta. Siitä se kaksi vuotta onnellisesti bdsm suhteessa. PikkuEmäntä on juuri opetellut puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa, ja nyt on saanut ison palkinnon Herra Isännältä.”

Joskus aikaisemmin törmäsin blogiin (enää en onnistunut sitä löytämään), jossa ”orja” kertoi saamistaan rangaistuksista. Niitä olivat mm. vessakäyntien rajoittaminen, kävely ulkona anaalitappi perseessä + sitten näitä yleisempiä piiskaamisesta sidottuna olemiseen.

Näistä monet asiat ovat sellaisia, jotka kiihottavat monia. Pieni tai kovempi piiskaaminen takamukselle, sitominen köysillä tai vaikka käsiraudoilla, jne. Mutta mitä kun sadomasokistiset jutut muuttuvat kokopäiväiseksi – ja sellaisiksi, että toinen välillä itkee, kun peppu hakataan lähes verille? Miten on mahdollista, että joku kykenee elämään onnellisesti tällaisessa suhteessa? Suhteessa, jossa hänen on kysyttävä lupa niin runkkaamiseen kuin orgasmiin Masteriltaan tai Valtiattareltaan. (Riippuu tietysti suhteesta, mutta näin esimerkkinä.)

Ihmettelen, mutta samalla ymmärrän, kuinka erilaisia ihmisten seksuaaliset halut ovat.

(Ja jos joku aiheesta on enemmän kiinnostunut, lisätietoja löytyy klikkaamalla itsensä esim. Leikkikehään tai Tuntematon Maa -sivustolle.)

”Seksityöläiset eivät ole uhreja”

Anna Kontulan väitöskirjan mukaan Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tekevät seksityötä vapaasta tahdostaan. Kimmoke työn aloittamiseen on yleensä raha: vähäisellä työmäärällä rahapussiin tipahtaa useampi satanen – ja verojakaan ei niistä pahemmin maksella. Yleensä kyseessä on vain väliaikainen ammatti. KRP:n mukaan Suomessa toimii päivittäin viitisensataa prostituoitua; Kontula on arvioinut vuosittaiseksi määräksi noin 8000. (Lähde.)

Eli tutkimus on todistanut todeksi sen, mitä jo monet ovat kauan aikaa sanoneet. Tietenkään jotkut ihmiset eivät siltikään halua uskoa, että joku oikeasti voisi kaupata itseään vapaaehtoisesti. Sehän nyt on aivan järjetöntä!

Olen seurannut monia keskusteluita prostituutiosta ja aina näkee samanlaisia perusteluita seksityötä vastaan: Se on moraalitonta, se on vaarallista, ”suosittelisitko sinä kyseistä ammattia lapsellesi?”, ”ei laillistaminen poista työn negatiivisia ongelmia”, jne. Laillistamisen puolesta äänestävät henkilöt hakevat esimerkkejä niistä Euroopan maista, joissa ilotalot ovat toiminnassa. Ja nimenomaan siitä, että jos haluaa itse omasta tahdostaan hankkia rahaa seksiä harrastamalla, niin mikä ongelma asiassa on.

Itse en ole oikein koskaan nähnyt asiassa mitään väärää. Enpä taitaisi itse kuitenkaan sellaiseen ryhtyä, mutta jokainen tekee mitä tahtoo, jos siitä ei aiheudu muille mitään haittaa. Ongelmia asiaan toki myös liittyy, mutta niiden perusteella koko alaa ei voi tuomita. Kontulaa lainaten:

”suomalaiset seksityöntekijät eivät ole uhreja, vaan useimmiten työnsä vapaaehtoisesti valinneita henkilöitä, joiden päätöstä pitäisi kunnioittaa.”

Mitä mieltä sinä olet? Oletko / voisitko kuvitella myyväsi itseäsi, jos rahantarve iskee? Entä voisitko / oletko joskus maksanut seksistä? Miten muuten suhtaudut asiaan? Olisiko hyvä, jos Suomeenkin tulisi ilotaloja?

Pillerit on myrkkyä (ja muita älyttömyyksiä)

Tämän artikkelin idea sai alkunsa Radikaalin keskustelusta, jossa pohdittiin, voiko nainen velvoittaa vakisuhteessa automaattisesti miehen käyttämään kondomia, vaikkei miehestä tuntuisi sen kanssa hyvältä. (Tai vaihtoehtoisesti kysymyksen voi kääntää toistepäin: Voiko mies velvoittaa naista kokeilemaan esim. pillereitä?) Argumentteja naisen puolesta heiteltiin ilmaan monia tuttuja: kondomeista ei ole haittavaikutuksia, jotka vaikuttaisivat 24/7; hormonien nappailu vaan on vähän eri kokoluokan juttu kuin kumipuvun pukeminen aktin ajaksi, jne.

Ja mikä huvittavinta, eräs heitti ilmaan seuraavan kommentin: ”Kuinkakohan monella parilla oikeasti on ongelmana se, että seksi on naisen mielestä jotenkin olennaisen paljon nautinnollisempaa kuin (kun ei se kumikaan laske fiilistä… ) miehen mielestä? Eiköhän se ole monille ihan hyväksi, että kortsu saattaa vähän tasoittaa tilannetta”

Wtf? Hyvä juttu, jos miehen peniksen tuntoherkkyys vähän laskee, kun oletusarvoisesti miehet nauttivat niin paljon naisia enemmän seksistä? (Jos mies laukee liian nopeasti, on toki varmasti hyvä juttu, jos kortsu pidentää kestoa.)

On totta, että hormonaalinen ehkäisy ei ole vaaratonta. Silti on jotenkin hieman epäreilua, että miehen tarvisi vakituisessa suhteessa käyttää oletusarvoisesti kortsua, jos muita vaihtoehtoja ei ole kokeiltu. Jos hormoniehkäisy ei sovi (tai kuparikierukka), niin kortsun lisäksi ei nyt paljoa vaihtoehtoja ole. Monille hormoniehkäisy kuitenkin sopii hyvin, joten nainenkin voisi tulla vastaan ja kokeilla edes. Totta, ketään ei voi pakottaa tunkemaan elimistöönsä ylimääräisiä hormoneja, mutta…

Joidenkin henkilöiden maalailemat kauhukuvat siitä, kuinka pillerit ajavat (”usein”) syvään masennukseen tai täydelliseen haluttomuuteen + pilaavat elämän muutenkin 24/7, ovat kyllä aika ääritapauksia. Jos niin käykin, niin totta kai ne on siinä vaiheessa lopetettava: terveyden kanssa ei kannata pelleillä. Sen jälkeen ei voi kuitenkaan mennä foorumeille varoittelemaan, että ”Pillerit ovat vaarallisia; ei kannata koskaan kenenkään käyttää!!1”. Jos niin olisi, miksi pillereillä (+ muilla hormonaalisilla ehkäisymenetelmillä) on miljoonia tyytyväisiä käyttäjiä? Esimerkiksi minä: kondomeihin palaaminen ei kiinnosta.

Vielä enemmän kyllä jotenkin pisti silmään tuo oletus, ettei nainen voisi nauttia seksistä kuten mies. En tiedä, kuinka nautittavaa seksi miehen mielestä on (olen kyllä miettinyt, että olisi jännää kokeilla, miltä tuntuisi harrastaa seksiä miehenä!)… mutta ei pieneen mieleeni ole tullut ajatusta, että nauttisin vähemmän kuin mieheni. ;( Ehkäpä näin ajattelevilla ei ole hyviä seksikokemuksia? En tiedä.

Vähän kyllä hölmöä vetää kaikki aina tasa-arvokysymyksiksi, mutta… Kysyn silti, mitä mieltä te olette esitetyistä ajatuksista? Pitäisikö naisenkin tulla vastaan ja kokeilla jotain ehkäisykeinoa, jos kortsut ovat miehelle niin ikävä juttu?

Suomalaisten seksielämä ankeaa

Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan suomalaisten seksielämässä on tapahtunut muutos huonompaan suuntaan sitten 1970-luvun: seksin harrastaminen on laskussa ja yhdyntöjä on parisuhteissa yhä harvemmin. Orgasmeja saadaan huomattavasti vähemmän kuin kahdeksan vuotta sitten (ja kyseinen ongelma ei ole pelkästään naisten ongelma vaan myös miehillä orgasmit ovat jääneet harvempaan). Naisten ja miesten halut ovat kaukana toisistaan, ja sooloseksi onkin korvannut puuttuvaa rakastelua myös parisuhteessa yhä useammin. Keskimäärin yhdyntöjä suomalaisella miehellä on noin 4,8 kuukaudessa; naisilla noin 4,3 kertaa. Silti molemmat kaipaisivat seksiä enemmän; miehet naisia enemmän.

Syyksi esitetään sitä, että ihmiset aikatauluttavat kaikkea muuta elämäänsä, mutta eivät seksin harrastamista. Näin ollen seksi jää järjestyksessä viimeiseksi ja kun sopimusta sen harrastamisesta ei ole, se saattaa jäädä kokonaan harrastamatta. Eniten seksiä harrastavat parit, jotka eivät asu yhdessä. He ovat myös tutkimuksen mukaan onnellisimpia.

Naiset haaveilevat seksistä samaa sukupuolta olevan kanssa useammin kuin miehet. Haluttomuudesta kärsivät miehet pitävät naista usein liian hitaana; haluttomuudesta kärsivät naiset taas monesti miestään liian nopeana. Niissä suhteissa, joissa mies tekee aloitteen, harrastetaan vähemmän seksiä.

(Tutkimuksen tuloksista kirjoittivat tämän viikon aikana useat lehdet; netistä niitä ainakin löytää Aamulehden artikkelista ja Iltalehden Rakkaus ja seksi -ekstrasta.)

Kuulostaako tutkimustulokset tutuilta? Onko seksielämäsi muuttunut huonompaan suuntaan yhteenmuuton jälkeen? Onko orgasmin saanti monesti vaikeaa? Unohtuuko seksi kokonaan muiden kiireiden lomassa? Turvaudutko välillä itsetyydytykseen, kun kumppani ei ole halukas? Haluaisitko seksiä enemmän kuin sitä nyt harrastat? Onko kumppanin hitaus tai nopeus osasyy haluttomuuteen?

Miehille ei hyviä seksileluja?

Pari päivää sitten uutisoitiin, kuinka kaksi miestä on Ruotsissa valittanut tasa-arvovaltuutetulle siitä, että apteekeissa myydään vain naisille suunnattuja seksileluja. Heidän mielestään myös tekovaginat ansaitsisivat paikkansa apteekin hyllyillä. Tänään Iltalehti kertoi myös, että vibraattoreista on tullut Ruotsissa apteekkien hittituote.

Miksi naiset ovat nyt innokkaasti juosseet apteekkeihin ostamaan vibroja? Eivätkö he ennen ole kehdanneet hankkia näitä leluja (mukama)likaisista seksikaupoista vai mikä on syynä? Ovatko apteekkien vibrat ja geishapallot sitten niin paljon laadukkaampia tai muuten vaan parempia? Ja onhan se toki hienoa saada valittaa joka asiasta, mutta jos miehet ovat ennenkin seksilelunsa pystyneet seksikaupoista hankkimaan, niin miksi niitä yhtäkkiä pitäisi saada apteekista? Noh, tasa-arvoa toki olla pitää, mutta… Toisaalta voi kyllä kysyä, että mikseipä sitten apteekit voisikin hankkia hyllyilleen leluja myös miehiä varten? ”Ei ole olemassa tarpeeksi laadukkaita/hyviä.” Hmm? Eikö? Ettei syy olisi kuitenkin jossain muualla, esimerkiksi siinä, että tekopillut eivät ole yhtä sallittuja leluja?

Seksualisti onkin tarttunut blogissaan ”tekopimpsaan” liittyviin asenteisiin:

”Joskus pulpahtaa esiin sellaisia asenteita, joiden mukaan tekopimperon kanssa puuhava mies olisi jonkin sortin luuseri. Ainakin sellaisella miehellä on ongelmia saada Oikeaa Naista. Vastaavasti vibrasauvojen tai kumijortikoiden kanssa puuhaava nainen on vapautunut ja vahva. Naiselle seksivälineet ovat osa hyvää ja aktiivista seksuaalisuutta.”

En oikeasti ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monilla ihmisillä on oudonlaisia asenteita eri seksiasioita kohtaan. Milloin itsetyydytys on aivan kamalaa, jos se tapahtuu parisuhteessa; milloin pornon katsominen on syntiä tai ainakin pettämistä; milloin miesten seksilelut ovat jotenkin nolompia kuin naisten. Ja miksi usein näiden asenteiden takana ovat juuri naiset. =(

Moniko mies uskaltaisi/haluaisi/viitsisi runkata naisen katsoessa tekovaginan kanssa? Epäilen, ettei kovinkaan moni. Moniko nainen kuitenkin uskaltaisi hyväillä itseään vibran kanssa? Moniko nainen pitäisi omia touhujaan aivan sallittavina (niin kuin ne tietysti ovatkin), mutta silti katsoisi miehen tehneen jotain kamalaa – jopa ällöttävää? Epäilen, että aivan liian moni.