Lantionpohjalihastreeniä kaksi kuukautta – mikä muuttui vai muuttuiko mikään?

Marraskuun alussa julkaisin naislukijoille haasteen. Tarkoitus oli, että siihen osallistuvat treenaisivat kaksi kuukautta säännöllisesti lantionpohjalihaksiaan ja mahdollisesti bloggaisivat aiheeseen liittyvän postauksen. Ja parin kuukauden kuluttua tulisivat kertomaan, muuttuiko treenin myötä mikään.

Nyt on siis aika kertoa omia kokemuksiani lantionpohjalihasten treenauksesta! Lupasin kertoa teille myös kokemuksiani blogiyhteistyön kautta saamistani Smartballs-treenikuulista, joita tämän treenin aikana olen testaillut. Aloitetaanpa siis siitä. Jos Smartballsit ovat jo tuttu juttu & olet kiinnostunut vain treenin tuloksista, selaa hieman alemmas: valokuvan alta alkaa siihen liittyvä teksti.

Smartballs-kuulista kokemuksia

Smartballsien kanssa olen käynyt näiden kahden kuukauden aikana mm. kaupassa, lapsen kanssa leikkipuistossa, tehnyt ruokaa, yms. (On muuten ihanaa kiusoitella miestä kuiskaamalla kaupassa korvaan, mitä salaista sitä tekeekään ostosten ohessa… ;) ) Smartballs-kuulien sisällä olevat kuulat liikahtelevat kävelyn aikana ja laukaisevat siten tahdottomia lantionpohjan supistuksia, joten kuinka helppoa treeniä tämä onkaan! Tämän lisäksi olen tietenkin myös tietoisesti supistellut lihaksia eli en osaa sanoa, tuleeko mitään muutoksia pelkästään sillä, jos vain kävelee nämä sisällään. Kunnon treeniin kun kuuluu lihasten jännittäminen ja rentouttaminen.

Yhdellä sanalla: suosittelen! Ja tämä on ihan rehellinen mielipiteeni. Nämä ovat mukavia välineitä – öh, jopa nautinnollisia. Näillä siis saa pientä seksuaalistakin mielihyvää itselleen (sisempien kuulien värähtely on mukavaa ja muutenkin), varsinkin kun lihaksiaan supistelee niiden ollessa emättimen sisällä… Smartball ei tunnu mitenkään epämukavalta ja välillä jopa melkeinpä unohdin, että sisälläni on jotain ylimääräistä.

Smartballs Duo pysyy sisälläni ongelmitta, mutta jotenkin tykkään käyttää kuitenkin enemmän Unoa. Kokeilemalla selviää, kumpi on itselle parempi, mutta aloittaisin siis Unolla. (Uno ja Duo -kuulia löytyy eri väreissä.)

Mitään kulumista ei kuulissa näy tämän treenijakson jäljiltä. Uskonkin näiden olevan kestävät ja materiaalihan siis on turvallista silikonia, joka on ftalaatitonta ja helposti puhdistettavaa. Hinta ei ole paha (20-25e) tätä ajatellen. Silikonisia treenikuulia on toki muitakin, mutta peruskäyttäjälle tämä on varma valinta. Fun Factoryn tuotteiden laatu ei ole minua ainakaan koskaan pettänyt.

*Smartballsit saatu nyt jo lopettaneelta Funfactory.fi-verkkokaupalta, mutta rahallista palkkiota en tästä postauksesta ole saanut eikä linkkien klikkaaminen tuo minulle rahaa. Mielipiteet ja tämän haasteen luominen ovat omiani.

Fun Factoryn Smartball Uno & Smartballs Duo -treenikuulat olivat minulla käytössä
Fun Factoryn Smartball Uno & Smartballs Duo -treenikuulat olivat minulla käytössä

Miten oma treenaukseni sujui?

Alkutilanne. Kuten alkupostauksessa kerroin, oma treenaamiseni on ollut aina hyvin epäsäännöllistä, mutta lantionpohjalihakseni ovat silti mielestäni olleet kunnossa (ei virtsankarkailua; tunnen puristuksen sormillani, …). Minulla on ollut jo aiemmin erilaisia geishakuulia, mutta ne ovat vain harvoin olleet käytössä. Tässä testissä otin käyttöön edellä mainitut kuulat.

Miten treeni minulla sujui?

Ensimmäinen viikko oli helppoa! Jutussa oli mukana uutuudenviehätystä ja tunnollisesti muistin päivittäin treenin: pidin smartball-kuulaa vähintään 30 minuuttia esimerkiksi kotitöitä tehdessä & sen lisäksi treenasin tietoisesti lihaksia supistelemalla niitä.

Toinen viikko oli myös helppoa. Vain yhtenä päivänä unohdin treenin, mutta seuraavana päivänä treenasinkin sitten ehkä vähän liikaa, sillä lihakset tuntuivat jotenkin väsähtäneiltä. :D Vaihdoin kahden kuulan Smartballseihin viikon lopulla.

Kolmas treeniviikko ja menkat. En edes ollut ajatellut niiden vaikutusta tähän juttuun, mutta en siis veriseen alapäähän mitään treenikuulia halunnut tunkea. Treenasin siis vain ilman smartballseja supistelemalla lihaksiani. Neljännellä viikolla jatkoin normaalisti; käytin usein Unoa, vaikka Duokin sisällä hyvin pysyy.

Viidennellä viikolla olin kirjoittanut muistiin: ”Ooh, yli kuukausi jo takana. Onko jotain jo muuttunut? En ole varma, mutta jotenkin tuntuu, että hallitsen lihaksiani ehkä vähän paremmin. Voimaa tuskin on tullut enempää kuitenkaan.”

Joulukuun kiireet ja muut aiheuttivat sen, että en aina vain muistanut treenaamista päivällä Smartballsien kanssa. Illalla saatoin sitten nopeasti muistaessani tehdä muutamia supisteluharjoituksia. Treenaus pysyi silti säännöllisenä, vaikka ei siis ihan päivittäisenä.

Nyt säännöllistä treeniä on jo siis kaksi kuukautta takana. Onko jokin muuttunut?

Lopputilanne

Testissä olisi mahdollisesti ollut helpompaa nähdä tuloksia, jos lihakset olisivat olleet niin heikossa kunnossa, ettei esim. sormelle puristusta olisi tuntunut tai kuulat eivät olisi sisällä pysyneet tai jos olisin kärsinyt vaikkapa virtsankarkailusta. Nythän treenasin suht hyväkuntoisista lihaksista vain voimakkaampia.

Mielestäni hallitsen lihaksiani nyt hieman paremmin, mutta en esim. sormilla kokeillessa tunne eroa. Mutta yllättävää kyllä: sain joulukuussa muutaman kerran g-piste-/emätinorgasmin (miehen sormettaessa minua). Niitähän en ole montaa eläissäni saanut, joten tuo oli minulle paljon. Oliko se sitten treenin ansiota vai jonkin muun? Ehkä halusin uskoa, että treenaus vaikuttaa tähän ja tunnetustihan mielen voima on suuri, kun puhutaan seksin nautinnollisuudesta… En tiedä. Mutta meillä oli muutenkin jotenkin todella intohimoinen joulukuu, joten olin vain välillä todella kiihottunut, että ehkä syy on vain siinä… :D No, jää nähtäväksi, tuleeko orgasmeja tulevaisuudessa useamminkin tällä tavalla.

Se on siis selvää, että ainakaan tästä ei ole mitään haittaa ollut ja ehkä pidemmän jakson jälkeen tuntisin selvemmin jotain muutoksia? Jatkan treenausta edelleen, kun se nyt on tavaksi tullut. Tämä ei ole mitenkään liian vaivalloista, mutta ihan päivittäin tätä ei vain muista. Tavoitteeksi olen asettanut, että 4-5 kertaa viikossa pitäisin kuulia ja tekisin lihasten supisteluharjoituksia.

Mites muut osallistujat?

Tiemeupkindofgirl-blogin Oona oli myös hankkinut Smartballsit ja huomannut, kuinka mukavat ne ovat. Mutta onko mitään muutoksia tapahtunut tai jaksoitko ylipäätään treenata säännöllisesti? :) Samat kysymykset mukaan lähteneelle Jalkojen välistä -blogin naiselle!

Nimimerkit Ruhtinatar ja Eva (ei ilmoitettuja blogeja) kommentoivat myös lähtevänsä mukaan. Samoin Twitterissä näin kertoi NN. Miten kävi?

Entä päättikö Kun haaveet muuttuvat todeksi -blogin Katrina lähteä mukaan?

Puumis kertoi treenaavansa säännöllisesti pienillä kuulilla, joten tämä haaste ei siis ehkä hänelle oikein ollut. Sama juttu nimimerkki SF Kukkasen kanssa. Ehkä he haluavat meille kuitenkin jotain aiheesta vielä kommentoida?

Entä oliko osallistujia, jotka eivät vain itsestään ilmoittaneet?

Katsaus menneisyyteen eli miten oma seksuaalisuus on muuttunut

Olen kirjoittanut tätä blogia jo useita vuosia. Aloitettuani blogin vuonna 2008, olin parikymppinen ja olin seurustellut (ja siten harrastanut parisuhdeseksiä) alle pari vuotta. Olenkin nyt näin monen vuoden jälkeen silmäillyt vanhoja merkintöjäni. Ovatko mielipiteeni ja muut muuttuneet vuosien kuluessa? Kumppanini on pysynyt samana; suhteemme on täten vuosien kuluessa muuttunut paljon syvemmäksi ja seksielämäkin on kokenut sen myötä tietysti joitakin muutoksia.

Seksuaalinen suuntautuminen = ei muutoksia

Olen jo teini-ikäisestä asti fantasioinut myös samasta sukupuolesta, mutta suurimmaksi osaksi mielenkiinto on silti kohdistunut miehiin.

Kirjoitin 5/2008 kirjoitetussa merkinnässä ”Homo vai hetero?” seuraavasti:
Tässä kohtaa voisi toki kertoa omasta elämästäänkin. Suurimmaksi osaksi tunnen kiinnostusta miehiä kohtaan ja miehen kanssa seurustelenkin, enkä ole 100% varma, että pystyisin siihen naisen kanssa. Sen sijaan minulla kyllä on seksifantasioita naisistakin ja kokeilu kiinnostaisi suuresti, mutta ainakaan vielä ei ole tarkoitusta harrastella ryhmäseksikokeiluita. ;) Mutta miten sitten määrittelisin seksuaalisen suuntautumiseni? En tiedä (vielä?) ja minusta onkin vähän turhaa lähteä määrittelemään itseään. Ehkä olen bi, ehkä hetero – mitä väliä.
Ja samoin 4/2010 merkinnässä ”Biseksuaalisuudesta”:
Itse olen katsonut parhaimmaksi jättää määrittelemättä itseni: mitä hyötyisin siitä, että laittaisin itseni joko hetero- tai biseksuaalisuuden lokerikkoon?

Voisin kirjoittaa samalla tavalla nytkin. En koe olevani vain ”kokeilunhaluinen hetero”, joten jos pakko olisi joku valita, valitsisin biseksuaalisuuden.

Oman kehon hyväksyminen = parantunut vuosien myötä

Teini-ikäisenä itsetuntoni oli melkko heikko, mutta varsinkin seurustelun myötä se alkoi kyllä parantua. Silti välillä seurustelun alkuvaiheessa mietin, mitä kumppani vartalostani ajattelee ja olin hieman epävarmempi (olenko tarpeeksi kiihottava jne.).

4/2008 kirjoitetussa merkinnässä ”Itsetyydytys toisen nähden” olen kirjoittanut seuraavasti:
Vaikka olen sinut vartaloni kanssa, niin itsetyydytys toisen katsoessa ei tunnu aina niin luontevalta. En koskaan ole ollut innostunut minkäänlaisesta esiintymisestä, joten ei liene ihmeellistä, ettei itsetyydytys toisen katsellessa (tai varsinkaan strippaus!) minua niin innosta. Joskus sellaista on kuitenkin tullut harrasteltua —.

En edelleenkään tykkää esiintymisistä yleisesti ottaen, mutta ei minulla ole kyllä minkäänlaisia vaikeuksia runkata mieheni katsellessa.

Ja heh, vaikka en tykkää mennä pitämään puheita ihmisten eteen, olen silti vuosien saatossa kehittänyt itselleni voimakkaita ekshibbarifantasioita eli voisin kyllä naida mieheni kanssa muiden katsellessa. Niistä olen maininnut esimerkiksi juuri 9/2015 kirjoittamassani merkinnässä ”Seksi julkisella paikalla / toisten katsellessa – mikä siinäkin kiihottaa?
Nykyisin tilanne on erilainen: minä fantasioin monesti harrastavani seksiä julkisilla paikoilla, joissa nimenomaan on mahdollisuus, että joku näkee tilanteen ja saattaisi jäädä jopa kiihottuneena katselemaan. (…) Vai pitäisiköhän sitä suunnata johonkin seksibileisiin, joissa luvan kanssa voisi panna muiden läsnäollessa? :D

Seksimuodot ja orgasmin saaminen = joitakin pieniä muutoksia on tapahtunut

”Orgasmin taikaa” -merkinnän julkaisin 4/2008 ja siinä kirjoitin seuraavasti:
Itse en tarkalleen muista, milloin ja miten sain ensimmäisen orgasmini. Jossain kohtaa opin kuitenkin saamaan orgasmin hyväilemällä klitoristani. Tätä tulee toki käytettyä kumppaninkin kanssa rakastellessa, sillä ainakaan toistaiseksi en ole saanut orgasmia yhdynnässä, jos klitorista ei ole hyväilty samalla. (…) Itse saankin usein pari orgasmia ennen yhdyntään ryhtymistä.

Tämä on vain hieman muuttunut. Olen saanut muutamia kertoja emätinorgasmin (piitkästä aikaa sain juuri eilen miehen sormettaessa minua!), mutta suurimmaksi osaksi saan orgasmit vain klitorista hyväilemällä. Ja yleensä saan joko itse hyväilemällä tai miehen hyväilyjen ansiosta pari orgasmia jo ennen yhdyntätouhuja, kuten kirjoitin juuri ”Ihan tavallista(kin) seksiä” -postauksessa 11/2015.

4/2008 kirjoitin myös merkinnän ”Nautinnollinen(ko) suuseksi”.
Itse olen siitä onnellisessa tilanteessa, että omassa suhteessani ei ole ollut ongelmaa asian kanssa. Suuseksiä on harrasteltu jo ennen yhdyntöjä molemmin puolin ja nykyisin varsinkin esileikkinä. (…) Omalla kohdallani orgasmin saanti on helpompaa suuseksissä kuin esimerkiksi silloin, kun kumppanini hyväilee minua vain sormillaan.

Tämän voisin kirjoittaa samoin nytkin: suuseksiä harrastelemme hyvin usein ja se on oikein nautinnollista. Miestäni kiihottaa todella paljon nuolla minua, joten hän tekee sitä oikein mielellään. Ja toki itsekin otan mieluusti mieheltäni suihin!

Ryhmäseksi tai parinvaihto on kiinnostanut minua pitkään monestakin syystä. Viimeisimmäksi julkaisin aiheesta merkinnän ”Ryhmäseksi – uhka suhteelle vai ei?” 2/2015, jolloin kirjoitin seuraavanlaisesti:
Uskon, että meidän tilanteessamme yhteinen leikki kolmannen kanssa voisi tuottaa paljon positiivisia kokemuksia, mutta fantasia vaatii silti edelleen kypsymistään.

Jo blogin alkuvaiheilla 10/2008 tein merkinnän ”Kimppakivaa … vain fantasioissa?”.
Jos itse tulisin joskus ryhmäseksiä kokeilemaan, niin en ole varma, haluaisinko mukaan sekstailemaan miehen vai naisen. Naisen kanssa olisi kiinnostavaa kokeilla, mutta niin myös toisaalta toisen miehenkin kanssa. Ehkä sitten molemmat. ;)
ja samoihin aikoihin lisäksi merkinnän ”If you love somebody, set them free”.
En haluaisi elää vapaassa suhteessa, mutta satunnaiset seksikokeilut muiden kanssa eivät kenties ole täysin poissuljettu vaihtoehto.

No, vuosia on siis kulunut, mutta emme silti ole päätyneet harrastamaan edes ryhmäseksiä. Tarve ei ole ollut vielä niin voimakas sellaisen kokemiseen ja onhan meillä aikaa… :)

Seksuaaliset mieltymykset ja niiden toteuttaminen = ovat monipuolistuneet

Olen muuttunut vuosien mittaan hieman kinkymmäksi – tai ainakin olen muuttunut suhteessani avoimemmaksi ja uskaltanut kertoa toiveistani sekä heittäytyä nauttimaan paremmin. Muistan kyllä nimittäin joitakin kinkyjä fantasioita jo teini-iältä, mutta pitkään leikkimme pysyivät suhteellisen kilteissä jutuissa. Kirjoitin 9/2008 ”Kun vaniljaseksi ei kiinnosta” -merkinnässä näin:
S/M ja/tai bondage-leikit ovat jännittävä asia. Itsekin voin myöntää nauttivani niistä jollakin tasolla, enkä tällaisia leikkejä millään tavalla tuomitsekaan.
Ja vähän enemmän ”Paljastuksia”-postauksessa 4/2009:
En esimerkiksi halua nöyryyttää kumppaniani (…) Sen sijaan esimerkiksi pieni satuttaminen on kiihottavaa. Piiskaus, nännien pureminen,… (…) En oikein ehkä pysty alistumaan kunnolla. Kuitenkin tykkään itsekin esimerkiksi kivusta, joten piiskaaminen (peppu saa alkaa punoittamaan kunnolla, mutta ei ihoa rikki) sopii hyvin!

No, tuolloin emme paljoakaan siis mitään bdsm-juttuja harrastaneet. Pienet satuttamiset ja sitomiset olivat joskus lisänä seksielämässä. No, nykyisin nämä leikit ovat siis hieman eri tasolla. En 24/7-juttuja ihan vieläkään henk.koht. ymmärrä (koska kaipaan itse paljon ihan sitä ”tavallistakin” rakastavaisten seksiä), mutta noin muuten ymmärrys asiaan on kasvanut. Tuolloin en itse kyennyt oikein alistumaan, mutta nykyisin voin nauttia johonkin pisteeseen asti molemmista rooleista. Ja leikkien sisältö on paljon monipuolistunut…

Pornon katsominen = vähäisiä muutoksia

Katson pornoa satunnaisesti (niin kuin kumppanikin). Ihan ookoo juttu hakea siitä kiihottumista esimerkiksi itsetyydytystä harrastaessa.

Mietteitä pornosta” -postauksessa 8/2008 kirjoitin mm. seuraavasti:
pornoa tulee nykyisin katseltua harvoin. Jopa seksinovellit ovat monesti kiintoisampia. Joskus olen kyllä pohtinut, olisiko pornoa hauskaa katsella kumppanin kanssa jonkinlaisena esileikkinä, mutta eipä ainakaan vielä ole tullut kokeiltua. Ensinnäkään sellaisille virikkeille ei ole ollut tarvetta ja toisekseen en jaksa alkaa etsiä oikeasti hyvää pornoleffaa. (…) Asia, jota olen monesti ihmetellyt, on pornon ikäraja. Se on hyvä, ettei alle 18-vuotiasta saa kuvata, mutta pornoleffojen ja muiden ikäraja on melkoista turhuutta (miksei se olisi vaikka K16?).

Tuon jälkeen olemme kyllä katselleet kumppanini kanssa pornoa yhdessäkin, mutta se on aika harvinaista… Itse taidan katsoa pornoa pikkuisen enemmän kuin tuohon aikaan. Hyvistä pornovideoista taas – no, perusporno on usein tylsää, joten enemmän katselen erilaisia bdsm-kategoriaan meneviä pätkiä. Ikärajasta olen edelleen samaa mieltä.

Vinkki!

Julkaisin seksuaaliset mieltymykset -lomakkeen ensimmäisen kerran vuonna 2011. Koetäytimme ne tietenkin silloin mieheni kanssa, mutta voih… En enää tiedä, ovatko ne jossain tallessa. Niistähän näkisi hyvin, onko suhtautuminen joihinkin asioihin muuttunut, sillä täytimme lomakkeesta tekemäni uuden version muutama kuukausi sitten. Nyt laitoin lomakkeet talteen, jotta niitä voi lueskella vaikka uusiksi muutamien vuosien päästä. :D Eli jos haluat seurailla sitä, muuttuuko sinun seksuaalisuudessasi jokin, voi tuon täyttäminen olla yksi mahdollisuus (kunhan sen tekee rehellisesti).

Housuitta-blogi kysyy seksielämästä!

Tällä kertaa Housuitta-blogi kysyy seksielämästä! Aiemmin olemme kyselleet mm. seksileluista ja seksifantasioista.

EDIT 9.2.2016: Hups, tämä kysely on unohtunut kokonaan. Kysely on nyt suljettu (eipä pitkään aikaan ole uusia vastauksia tullutkaan) – raportti ilmestyy seksielämäkysely-tagin alle, kun sille joskus löytyy aikaa.

*
Tämän merkinnän kommenteissa voi käydä yleistä keskustelua seksielämästä ja sen tyydyttävyydestä. Usein keskustelua parisuhteissa aiheuttaa erityisesti seksin määrä – mikä on liikaa tai liian vähän? Ja korvaako laatu määrän? Entä oletko tyytyväinen, jos seksi sisältää esimerkiksi vain suuseksiä ja emätinyhdyntää? Vai kaipaatko monipuolisempia tapoja harrastaa seksiä?

Linkkivinkit: seksitestejä

Erilaisia testejähän löytyy netistä tunnetusti vaikka kuinka paljon. Tässä merkinnässä listausta seksiin ja seksuaalisuuteen (sekä parisuhteisiin) liittyvistä testeistä. Puuttuuko jokin hyvä testi? Linkitä kommenttiosioon, niin päivitän listaa. Jätetään tältä listalta pois kuitenkin kaikki täysin turhat testit. :)

BDSM test: What kind of sexual deviant are you?
”The BDSM Test can tell you what parts of BDSM and kink you are into.”

Päihdelinkki.fi: Seksiriippuvuustesti
”Testin tietoperustana on käytetty DSM-IV–luokituksen kriteerejä seksiriippuvuudesta ja riippuvuuskäyttäytymisestä yleensä sekä määritelmää tavallisesta poikkeavasta seksuaalisesta käyttäytymisestä. Testi ei pyri antamaan diagnoosia, vaan sen toivotaan toimivan itsearvioinnin apuna.”

Pariskunnille yhteistä tekemistä

Discover your Partner’s Hidden Sexual Fantasies
”Mojo Upgrade is an interactive sex questionnaire for couples to help them discover the fantasies that they might both enjoy together.”

Tutustu myös Housuitta-blogin tarjoamaan tulostettavaan mieltymyslomakkeeseen! Katso myös yli 200 seksikysymyksen lista pariskunnille.

Photo by Leeloo The First on Pexels.com

EDIT: Linkkien toimivuus tarkistettu 3/2024 (poistettu testilinkit, jotka eivät enää toimineet).

Eläinseksi puhuttaa

YLE Puhe käsitteli zoofiliaa ohjelmassaan ”Eläinrakkautta vai eläinrääkkäystä?”. Ohjelmassa haastateltiin mm. ”Jennaa”, joka harrastaa seksiä koiransa kanssa & Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalasta, joka julkaisi aiheesta myös blogissaan kirjoituksen ”Eläinseksin kriminalisoinnille ei ole perusteita.

Tällä hetkellä eläimiin sekaantuminen ei ole Suomessa laitonta (jos eläintä ei vahingoiteta), mutta kieltoa pohditaan.

Housuitta-blogin lukijoille suunnatussa seksifantasiakyselyssä noin 8% vastaajista kertoi fantasioivansa seksistä eläimen kanssa (vastaajia yhteensä 112 henkilöä). Lähes 80% näin kertoneista oli miehiä ja suurimmaksi osaksi he olivat joko nuoria (19–24-vuotiaita) tai yli 55-vuotiaita.

Eläimet seksifantasioissa
Eläimet seksifantasioissa

Kyselyssä ei kyselty siitä, onko henkilö toteuttanut tiettyjä fantasioitaan todellisuudessa. Kuitenkin avoimessa vastauksessa oli mahdollista kertoa, haluaisiko toteuttaa joitakin irl. Eräs nuori mies kertoikin seuraavasti: ”Osan olen toteuttanut, osan taas mielummin pidän fantasiana, esim seksi eläinten kans ja raiskaukset.” (mies, 19-24v)

Millaisia ajatuksia aihe sinussa herättää? Anonyymi kommentointi on sallittua blogissamme!